Olen mennyt maaliskuussa naimisiin. Häitä varjostivat suuret tunteet. En osannut käsitellä negatiivisia tunteitani vaan ne ryöpsähtivät hallitsemattomina kiukun purkauksina. Nyt kun aikaa on kulutu osaan tunnistaa jo joitakin asioita jotka aiheuttivat voimakkaista tunteita. Paljon on asioita tunteiden tauastalla mitä en osaa vieläkään puolen vuoden jälkeen tunnistaa, mutta tässä kun kerron tuntemuksistani niin ehkä pääsen eteenpäin niiden käsittelyssä.  Nyt haluaisinkin kertoa teille niistä tuntemuksista joita koin tammikuusta maaliskuuhun. 

Aloitimme häistä puhumisen loka marraskuun vaihteessa. Innostuin ajatuksesta. Tunsin valtavaa ilon tunnetta. Joulun alla aloin ärtymään helposti. Suutuin mitä pienemmistä asioita. Siinä vaiheessa häitä ei oltu suunniteltu kuin vain sen verran että tiesimme missä menisimme naisimiin, mutta paikkaakaan ei ollut vielä varattu.

Tammikuussa julkaistimme asian sukulaislle. Siinä vaiheessa en vielä kokenut hallitsemattomia tunteiden purkauksia. 

Kun olimme asian julkaiseet ja olin saanut jo juhlamekkoni postissa ja menin äidin luokse sitä näyttämään että voiko sitä siellä pitää. Äiti oli aivan innoissaan se oikein kiljui innosta kun puhuttiin häihin liittyvistä asioista. Mekosta äiti ei pitänyt yhtään ja lyttäsi sen aivan täysin. Kyseessä ei ollut morsiuspuku vaan ihan tavallinen mekko.                                                                                                                                   Päätin palauttaa mekon, koska minustakaan se ei tuntunut hyvältä. Sanoin äitille että jos en löydä mekkoa niin menen naimisiin housut jalassa. Äiti tuomitse sen sanomalla: " Ei kaksi miestä voi alttarilla seisoa." Se loukkasi minua.                                                                                                                         Äiti myös sanoi että " itsehän te olette häät halunnet " , kun sanoin että maistraatissa olisi ollut helpompaa.                                                                                                                                               Olisin toivonut äitiltä ymmärtäväisempää vastaan ottoa, mutta tuntui että äiti arvosteli kaikkea mitä sanoin.  Kun äiti tivasi häistä ja kyseli että mitä muuta olen salannut.                                                             Silloin tunsin ensimmäisen kerran voimakasta painon tunnetta rinnallani. En tiennyt mikä tunne kyseessä oli. Nyt osaan sanoa että tunne oli ahdistusta joka johtui siitä että koin tulevani arvostelluksi ja siitä että minulta odotettiin perheenlisäsystä. Tätä äiti ei sanonut ääneen mutta pystyin rivien välistä sen lukemaan kun äiti puhui siitä että mitä muuta olen salannut. Lisäksi koin etten saanut äidiltä minkäälaista tukea häihin liittyen esim. järjestelyissä taikka empaattista kohtaamista suuren asian äärellä. Olisin toivonut että äiti olisi tukenut minua ison asian äärellä.

Seuraavan kerren koin ahdistusta kun olimme menossa ensimäisen kerran Tommi vanhemmille häiden julkistamisen jälkeen.                                                                                                                                       Ennen sinne lähtöä Tommi sai puhelun sen bestmanilta. Se kertoi sille että on valmistanut puheen häitä varten ja että sille on polttarit suunniteltuna. Koin paineen tunnetta rinta kehälläni. En osannut sanoittaa tunnetta. En tiennyt että se on ahdistusta taikka sitä mistä se johtuu. En vieläkään osaa kaikkea tunteita ahdistuksen takaa nimetä.. Mutta nyt osaan nimetä että ne johtuivat siitä että koin olevani kateellinen ja yksinäinen kun Tommilla on kavereita jotka järjestävät sille polttarit.Ja sitä että sillä on kavereita joilta se saisi tukea jos se sitä tarvitsisi. Mullahan ei ole oikein kavereita. Ne suhteet ovat joka täysin tai osittain yksipuolisia.  

En osaa nimetä mikä aiheutti ahdistuksen tunteen siinä kun mentiin sinne Tommin vanhemmille ensimmäisen kerran tiedon julkaisemisen jälkeen. Mulla oli vain siellä tosi paha olla.                                    Tommi oli sen veljen ja siskon pojan kanssa toisessa huoneessa ja mä jouduin vastailemaan uteluihin häistä ja siitä minkälainen mekko mulla on, sekä miten laitan hiukset ja kukat ja kaikista muistakin järjestelyistä.                                                                                                                                                En ollut silloin vielä edes miettinyt juurikaan muuta kuin sitä mekkoa jonka olin jo palauttanut takaisin kun se ei ollut hyvä. Tuli sellainen olo että mun pitäs tietää jo kaikki. Eihän meillä tosin häihin ollut aikaa kuin kahdeksan viikkoa eika mulla ollut mitään muuta selvillä kuin hääpaikka, päivä ja ruoka. Tuntui että kaikki pitäisi olla mulla selvänä. Tuntui että kaikki vastui jäi yksin mulle. 

Tämän Tommin vanhemmilla käydyn aikana jaettiin kutsuja Tommin sukulaisille. Ne tiputettiin niitten postilaatikoihin. Kun me lähdettiin sieltä, ajattelin mielessäni että Tommin pitää ottaa ne kutustu pois niistä postillatikoista ja häät pitää perua. En osanut sanoittaa tätä Tommille vaan pidin mykkäkoulua autossa ja kun yhdella olisi vielä pois lähtiessä matkalla pitänyt tiputtaa kutsu postilaatikkoon en antanut kutsua Tommille vaan pidin sitä laukussani sanomatta sanakaan. Lopulta me sitten lähdettiin siitä laatikolta kotiin. En muista miten se ilta siitä sitten kotona jatkui. Jossain vaiheessa ruvettiin puhumaan. 

Häistä puhuttiin vasta seuraavalla viikolla. Silloin Tommi kysyi että haluanko mä perua ne. En osannut vastata sille. Siinä vaiheessa kerroin sille että musta tuntuu kamalta se että sen puoleta ois tulossa kolmisen kymmentä vierasta ja mulla vaan viisi. Mietin sitä mitä muut ajattelee kun mun puolelta ei ole juuti yhtään vieraita. Tommi suostui jättämään yhden sen kavereita pois kutsu listalta. Itse vielä siinä sanoin että en kutus ketään enään häihin enkä järjestele niitä enkä tee mitään niiden eteen. Häät kuitenkin päätettin pitää ja loput kutusut jäi mun harteille postiitta. Mä lopulta postitin ne. Sinä päivänä kun postitin ne olin hyvällä tuulella tuntui pitkästä aikaa taas kivalta miettiä häitä. Olin nimittäin menossa tapaamaan joitakin kavereitani ja antamaan heille kutsut.

Roosa vaikutti innostuneetlta siitä kutusuta. Tanjaanasta en saanut selvää. Ei se ainakaan päälle päin näyttänyt ilahtuvan.  Musta oli kiva nähdä niitä. Sain jotain muutakin ajateltavaa. 

Tommin polttari päivä lähestyi. Mun olo meni todella huonoksi. Ajattelin vain mielessäni että kun tästä viikonlopusta selviän niin parempi aika koittaa.  En osannut sanoittaa mikä sai mun olon huonoksi. Itkin töissä jos olin yksi. Kotona. Itkusta ja pahasta olosta ei tullut loppua. Se vain peheni. Tommin polttareita edeltäväni iltana Tommi härkki mua ja kysyi " Onkos sulla polttareita? Millois sulla on polttarit? " 

 Mulla tuli tosi paha mieli. Musta tuntui että Tommi kiusaa mua siitä että mulla ei oo kavereita. Viime viikollahan me oltiin puhuttu siitä että mulla ei  sellaisia oo kun mulla ei oo kavereita.  Silti sen piti kääntää veistä mun haavassa ja satuttaa mua lisää.  En osannut sanoittaa sitä että koin itseni todella yksinäiseksi kun sillä on kavereita joiden kanssa se voi viettää aikaa.   

Polttareita edeltävänä yönä heitin Tommin sohvalle nukkumaan. Yöllä menin hakemaan sitlä turvaa kun olin saamassa paniikkikohtauksen.  No Lauantai aamu meni normaalista kaupaussa käydessä. Mutta sitten menin yksin salille ja sieltä pois tullessa mulle iski aivan käsittämättömän paha olo. Tuntu etten pysty olemaan. Mulla oli niin vaikea olla. Kotiin päästyäni itkin ja Tommi yritti kysyä mikä mulla on, mutta olin aivan lukossa siinä pahassa olossa. En vain pystynyt avautumaan. Kun Tommi teki lähtöä sain jonkinlaisen raivarin ja revin esteettömystodistuksen ja huusin etten oo menosssa sen kanssa enään naimisiin. Tommi sanoi että se lähtee kun sille on polttari järjestetty. Mää jäin kotiin ja itkin mun pahaa oloa. Mun olo aivan kauhea. En ollut koskaan aikaismmin kokennut yhtä pahaa oloa.  En osannut käsitellä sitä tunnetta, muutakuin itkemällä. Sunnuntaina soitin ja peruin esiintyjän. Mun serkun oli tarkoitus tulla sinne laulamaan. Palautin myös mekon jonka olin ostanut kärkkäiseltä. Olin aivan varma että en mene naimisiin. Olin niin päättänyt.

No Tommi tuli sunnuntaina. En osannut vieläkään silloin sanoittaa että koin valtavaa yksinäisyyttä, koin että multa jää kokematta asioita sen takia. Enkä osannut sanoittaa sitä että koin sen kiusaavan mua sillä että olen yksinäinen. Kerroin sille että olin paluttanut mekon ja peruuttanut esiintyjän.  Se aikoi keksiä sinne häihin jotakin ohjelmaa. Mutta loppupeleissä minä ehdotin että kaaso  (Niina josta olen teille useampaan otteeseen tänne akaisemmin kirjoittanutkin.) ja bestman (Teppo) voisivat suunnitella ohjelmaa sinne.  

Häät aiottiin pitää vaikka taas keskusteltiin siitä että ne perutaan jos en jaksa. Olin helposti puhuttuvissa ympäri. Tommi aian sanoi että olisi  " tosi noloa tässä vaiheessa perua."  Tuo lause sai mut aina myötymään, vaikka koin että en oikein jaksa. 

Kantttorin kanssa asiointi oli täysin mun vastuulla. Koin että en saanut Tommilta tukea siihen. Kun pappi alkoi ottamaan yhteyytä en vastannut sille vaan odotin että se soittaa Tommille ja se saa hoitaa sen kanssa kaiken. En hoitanut pappin kanssa mitään. En vastannut sen puheluihin tai sen viesteihin. En vain enään jaksanut. Olin aivan loppu. 

Paluttamani arkinen mekko haettiin takaisin kärrkkäiseltä ja siitä tuli häämekkoni. Osa vieraita oli minua paljon juhlavampia ja äiti arvosteli sitä mulle ennen häitä että niin ei sitten saa olla että vieraat on sua juhlavampia. Mua suututtu tuo arvotelelu. 

Hääpäivä meni loppujen lopuksi hyvin, vaikka aamulla heräsin siihen tuneeseen etten voi laittaa tuota mekkoa päälle ja sitä piti lähteä palauttamaan kärkkäiselle. Onneksi sitä mekon kuittia ei löytynyt. Kärkkäisellä me kuitenkin aamulla käytiin ja kokeilin yhtä paitaa että jos laittasin sen mekon tilalta. No itkuksihan se meni. Tuntui ettei mulla ole mitään päälle laitettavaa. Lopulta kun tultiin kotiin ryhdistäytyin ja päivä sujui ihan ok. Juhlan ajan olin onnellinen. 

Vihkimisesta en muista juuri mitään. Juhlasta muistan enemmän.  Ainut mikä siinä hääjuhlassa kaduttaa on valokuvaaja. Sen aikoi Tommi hommata ja se hommas siihen yhden sen kaverin. Se on ottanut kuvia tosi ykipuolisesti Tommista ja sen suvusta. Mun sukulaisista ei oo yhtään kuvaa muistona. Mua suututtaa se. Ajattelen usein että jos olisin palkannut ammattikuvaajan olisin saanut kaikista tasapuolisesti kuvia. Mun pitää vaan nyt elää sen kanssa etten voi kuvista katsella muuta kuin Tommin sukulaisia ja kavereita. Ei siellä mustakana oo ku pari kuvaa missä oon Tommin kanssa. Tätä pettymystä valokuvauksesta on ollut ja on edelleen vaikea sietää. Ehkä ajan kanssa opin tätäkin kestämään. 

Tässä lyhyt ja nopea selostus. Tulen tätä aiheutta purkamaan tänne varmasti usein.  Tulen varmaan paneutumaan seuraavissa teksteissä aina tietystä tapahtumasta enemmän ja yksityiskohtaisemmin. Toivoin että kirjoittamalla teille saan omia tunteitani purettua ja käsiteltyä niin että pystyn jatkossa elämääm niiden kanssa sovussa.