Mulla on taas vierähtänyt pitkä tovi viime kerrasta. 

Mitäs mun elämään. Mä kirjoitin tammikuussa itselleni kirjeen johon kirjoitin ajatuksiani ja toiveitani. Sain avata sen kirjeen sitten kesäkuussa. Eipä ne mun ajatukset siitä kauheesti ollu muuttunu. Eikä mun toiveet ollu käyny toteen. Ei mikään niistä. Toivoin että saisin vakituisen työpaikan, löytäisin itsestäni lisää rohkeutta, alkaisin elämään rohkeammin, ( se on ehkä toteutunut, kerron siitä lisää myöhemmin) löytäisin itselleni miehen. Siinä ne mun toiveet oli. Ja  samat toiveet kirjoitin uudelleen kirjeeseeni itselleni jonka saan avata sitten puolen vuoden kuluttua joulukuussa. 

Tosta elää rohkeammin toiveesta voisin kertoa miten mä oon sitä ruvennu toteuttaan. Mä oon hirveen arka lähteen minnekkän yksin. Musta oli kamalaa ajatellaakkaan että kävisin yksin baarissa ja mä oon nyt puolisen vuotta käyny. No en ihan joka kerta, mutta aika monesti oon menny yksin ja löytäny jotakin seuraa. Muutaman kerran siellä on ollut tuttuja joiden puoleen olen kääntynyt ja jonkun kerran olen ollut ihan outojen kanssa. Oon tosin sanonu niille et hukkasin tossa kaverit tai et ootan tässä kavereita tai jotain sellasta ja kuitenkin oon ollu koko illan niitten kanssa.

Huhtikuussa mä tapasin siellä yhen miehen. Mä olin silloinkin yksin ja siellä oli tosi vähä porukkaa, mut kuitenkin mä olin sitä ennen tuppautunut kahden tytön seuraan ja me oltiin tanssimassa. Toinen niistä tytöistä tunsi jonkun yhestä porukasta ja meni jutteleen niille ja mä menin sen toisen tytön kanssa siihen porukkaan tai tanssiin siihen. Sit jonkun ajan päästä ne kaks tyttöä meni tupakalle ja mä jäin tanssiin siihen. Sit yks jätkä rupes tanssiin mun kans siitä porukasta. Se oli tosi mukava ja kiltti ja kohtelias. Se sanoi et pidetään vaan hauskaa. Et ei sen kummempaa. Mut mä kerkesin kuitenkin kiinnostua siitä ihan tosissaan sen illan aikana. Ja laitoin sille sit viestiä facebookissa ja me juteltiinkin jonkin verran. Sit mä lopulta rohkenin kysymään sitä kahville. Se sit vastas et suoraan sanottuna en oo ite valmis mihinkään suurempiin kuvioihin. Mä osasin odotaa sitä ku se vastas vasta pari päivää myöhemmin ja siitä ku se sanoi et pidetään vaan hauskaa, mut kuitenkin toivoin et siitä ois tullu jotain. Mä olin sit ihan rikki siitä. Mä märisin monta iltaa sen takia.

Mut samana iltana ku se oli laittanu sitä sen viestin mulle niin yks mun kaveri laittoi ja kysyi mua baariiin ja mä menin. Mä hommasin sit laastarin ittelleni mun kaverin kaverista. Me ei puhuttu oikeastaan mitään, vaan tanssiittiin. Se ei kyllä ees tanssinutkaan oikeestaan yhtään. Mut jotenkin kuitenkin. Se ei myöskään ollu kauheen aktiivinen mä taas olin ihan liian  tyrkky mut ei se vastaankaan pistäny. Kyllä se piti mun käsistä aika tiukasti kiinni ku tanssittiin ja hymyili seki jonkin verran et ei kai se nyt niin kauheeta ollu eikä se niin vastaankaan pistäny. Et sellanen laastari mulla oli. Mut eipä se niin auttanutkaan. Mä itkin kuitenkin sen jätkän perään, vaikka olinkin pitäny toisen jätkän kanssa hauskaa. No hauskaa ja hauskaa.  Mut nyt mä sit oon ihastunu tähän jätkään. En oo nähny sitä sen jälkeen mut mietin usein sitä iltaa ku tanssiittiin. Ja tasan tarkkaan tiiän et se ei oo musta kiinnostunu siinä mielessä. Et mun on ihan turha ajatella mitään sellasta. Ois paremipi nyt päästää siitä irti. Ja onhan tosta aikaa kulunu vaikka kuinka kauan. Sillä voi ihan hyvin olla joku. Ja mä vaan ruikutan sen perään. Mun pitää vaan unohtaa se ja jatkaa eteenpäin.

Mä kävin yksin Oulussa junalla päivä reissulla. Mä kävin shoppailemassa. Mua jännitti ihan kamalasti, mut ei se niin kauheeta ollutkaan. Se oli ihan mukavaa ja virkistävää, vaikka aina välillä pelottikin et jos mä eksyn tai jotain ja se väen paljouskin välillä rupes ahdistaan, mut selvisin siitä reissusta. Ostin muutaman paidan. Voisin tehdä joskus uudestaankin tollasen shoppailu reissun ihan yksikseni. Saisin sitä rohkeutta. Ja ens kerralla kaikki vois mennä paremmin. Jospa mua ei sit pelottas et eksyn tai se väen paljous ei ahdistas mua.

No sit toi toinen vakituinen työpaikka. Mä hain yhteen vakituiseen työpaikkaan ja pääsin haastatteluunkin, mut en saanu sitä paikkaa. Ja nyt sitten ihan tällä viikolla hain vakipaikkaa tuolta missä nyt oon. Vaikka tossa työpaikassa on niitä huonojakin puolia esim. se mun työkaveri josta oon kertonut jo aikaisemminkin. Musta on ollut nyt mukavaa ku olin reilu kolme kuukautta toisessa yksikössä. Siellä mä sain enemmän vastuuta ja musta tuntui siltä että muhun luotetaankin. Siellä mä viihdyin, mut nyt tän mun kesäloman jälkeen mun pitäs vielä kuukaudeksi palata takaisin sinne entiseen yksikköön. Sen jälkeen mun työt loppuun jos en saa sitä vakipaikkaa sieltä. Vähä musta kuitenkin tuntuu etten saa sitä. Jos ne haluu sinne jonkun paljon sosiaalisemman ja kokeneemman työntekijän. Mä en sellanen oo. Oonhan mä sitä palautetta saanut aika monta kertaa. 

Sitä rohkeutta mun pitäs saada lisää ja paljon. Mä en uskalla puhua ihmisille no silloin puhun jonkun verran ku oon ihan kännissä, mut muuten en puhu mitään. Oon niin nössö. Et sitä rohkeutta mun pitäs kaivaa jostakin lisää ja iteluottamusta. 

Mun pitäs opettella olemaan valehtelematta. oon jtaas valehdellu kavereille ja äitinlle. Äitille mä sanoin meneväni eri paikkaan ku  oikeesti menin ouluun ja kavereille mä oon valehdellu jostain muusta. Mut siitä mä en viihti kertoa. Mun pitäs kertoa niille totuus. Vaikka se tuntuu vaikealta niin nille kavereille mä sen kerron. 

Välillä musta on alkanut tuntua tosi ulkopuoliselta.  Mulla ei ookku kaks kaveria joita mä nään tosi harvoin. Mun sosiaalinen elämä on aika köyhä. Sen huomaa nyt ku oon lomalla et työkaverit on ollu suurin osa mun sosiaalista elämään. Mulla ei oikeestaan oo muuta ollu. Mut nyt jos mun työt loppuu niin mulle ei jää mitään. Ei niitä työkavereita joille voi joskus jutella ei sitä sosiaalista kanssa käymistä niitten asiakkaiden kanssa. Musta tulee ihan erakko. Mun pitäs tehä asialla jotain ja hankkia niitä kavereita mut et osaa. Mä en kerta kaikkiaan osaa. Tai koettaa ees ylläpitää niitä suhteita mitä mulla on, vaikka ei ne kovin kummoisia ole. 

" Ja kaikki tunteet voi turruttaa, Pitää sisäl eikä antaa kuoren murtua. Kaikki tunteet voi turruttaa, mut ikuisesti ei voi leikkiä kuollutta.

On vain minä ja mun tunnevammat,Yksinäinen reitti ja se tie mun on kuljettava. Tavaks tullu testaa pään kovuutta seinällä, Iso sydän rinnas mut varustettu reiällä. Mut mä annan sen sykkii, Kunnes löydän toisen synkkaa sen rytmiin. Mä annan, mä annan sen sykkii. Ei kukaan pysy vahvana yksin."

- Tuomas kauhanen ft redrama Vahva