Niin kaunis on maa

Niin korkea taivas

Soi lintujen laulusta kukkiva kunnas

Ja varjoisat veet,

Niin varjoisat veet

Mulla oli täällä blogissa taas pitempi tauko etten päivittänyt mitään. Jotenkin se aina vain jäi. Oli kaikkea muuta tekemistätai ei ollut aikaa. Nyt olen taas kuitenkin innostunut kirjoittamaan. Vaikka mun elämässä ei nyt ihmeitä asioita tahpahdukkaan. Mutta kuitenkin. 

Muutaman surkean ja ankean päivän jälkeen mieli taas piristyi. Eilen Tommi tuli käymään mulla. Alkuun me istuttiin pitkän aikaa hiljaa sohvalla. Halailtiin vaan. Sitten jostakin rupes sytymään juttua. Me juteltiin jonkun aikaa ja alettiin tekemään ruokaa. Sellaista ruokaa mitä en ole itse koskaan tehnyt. Moni teistä varmaa miettii että mikähän se voisi olla. Uskokaa tai elkää se on makaronilaatikko. Hyvää ja helppoa ruokaa, mutta en ole koskaan valmistanut sitä alusta loppuun asti. Se onnistuikin tosi hyvin ja oli maukasta. Siitä riitti Tommillekkin evästä töihin. 

Me juteltiin että käytäisiin katsomassa torstaina kesäteatteria ihan täällä omalla paikkakunnalla. Perjantaina ois tarkoitus mennä ulos syömään. Viime kerrasta ei kovin kauan ole aikaa, mutta sitä on kiva välillä vain tulla valmiiseen pöytään. Rahaahan siinä kuluu ja tälläislle minunlaiselle pihille se on vaikee miettiä mitä jättää sitten ostamatta kun yhteen ruokaan menee parikymppiä jos ei enemmänkin.  Ollaan myös puhutti siitä että jos me käytäs mun mummilla. Tommi ei oo nähny mun sukulaisista ku vaan äitin. Niin ois se korka aikakin jo nähdä muitakin. Ollaanhan me kohta jo vuosi tunnettukin. 

Oon nyt ihan viime aikoina uskaltautunut avautumaan Tommille sellaisita asioista mitä mun lapsuudessa on tapahtunut. Kerroin viime viikolla sille siitä että oon ollut lastensuojelun asiakkaana. Kerroin siitä kuinka vaikeaa oli päästää outo ihminen elämään mukaan. Siitä miten alkuun inhosin sitä aina siihen asti kun aloin pitämään siitä. Kerroin myös että olen kirjoittanut blogia. Blogin nimeä en kertonut hänelle. En uskaltanu. Kerroin myös siitä että blogini tekstiä on käytrettu erääseen graduun. Gradu kertoi koulukiusaamisesta ja näytinkin sitä sille. En olisi uskonut että kerron tästä blogista sille. Oon kirjoittanut tänne vaikka mitä juttuja. Mutta enhän mää nimiä sille maininnut eikä se liioimmin kysellytkään.  

On vielä yks iso asia mitä en oo sille kertonut. En ole kirjoittanut siitä täällä blogissakaan mitään. Mulla on ollut pikku veli. Mun pikku veli oli toivottu ja odotettu. Mää ainakin odotin sitä kuin kuuta nousevaa. Mun veli syntyi yhdeksän vuotta sitten heinäkuussa. Hän eli vuorokauden ajan. Hän ois ollu kehitysvammainen. Olin silloin kaksitoista vuotias. En oikuin kunnolla vielä tajunnut koko asiaa. Mutta pahalta tuntui. Itkin parina päivänä ja yönä sitä.  Onneksi me saatiin nähdä se. Me käytiin iskän kanssa katsomassa sitä laitoksella heti päivällä. Seuraavana päivänä se olikin jo poissa.  Tämän kertominen on minusta vaikeaa, mutta jossain vaiheessa se olisi hyvä kertoa. Se on osa mun mennyttä elämää.  Mää kuitenkin luotan Tommiin, että uskallan kertoa siitä sitten kun olen valmis kertomaan.