Kesä meni ja syksy tuli. 

Syyskuussa aloitin uudessä työpaikassa. Yhdessä paikkakuntalaisessa siivousfirmassa. Sain vakituisen sopparin. Tosin nolla tunneilla. Mutta otin sen vastaan. Se esimies oli todella taitava puhumaan. Joten allekirjoitin sen sopparin, vaikka jälkikäteen kaduin sitä. No kuukauden nyt olen ollut siellä töissä ja työtunteja on ollut ihan kiitettävästi. Että ei nyt ihan nollapäivä ole ollut vielä kertaakaan. Työkaverit ovat sanoneet että odotappa kun joulusiivouksen alkavat. Silloin niitä tunteja sitten varmaan vasta onkin. Nyt niitä on ollut niin että 4-7 tuntiin päivässä. On ollut ihan kiva kun on jäänyt vapaa aikaakin. Oon jaksanut paremmin kotonakin touhuta. Vaikka alkuun työ tuntui todella raskaalta. Onhan se fyysisesti paljon rankempaa kuin lastenhoitajan työ. Työkaverit ovat melkein kaikki yli viisikymppisiä, paria lukuunottamatta. Mutta näitä nuorempia työntekijöitä en ole vielä nähnyt. Mutta on nekin varmaan jotain yli kolmekymmppisiä. Ainakin toisten puheista olen niin päätellyt. Kaikki niiistä työkavereista ei nyt niin mukavia ole ollut, mutta joka paikassahan on niiä joista ei niin pidä tai tule oikein toimeen. Sen olen jo oppinut näissä edellisissä työpaikoissa. Välillä joka ärsyttää enemmän ja välillä taas joku toinen. Sellaistahan se on. 

Eli pääsääntöisesti olen käynyt ihmisten kotona siivoamassa, mutta olen myös siivonnut jonkin verran rappu käytäviä. Rappuja on ollut mukavempi siivota kuin toisten koteja. Ne on tosin paljon helpompiakin, kun ei tarvitse mattoja ja huonekalua siirrellä. 

Alkuun ajattelin että irtisanoutuisin sieltä, mutta nyt mulla on mieli muuttunut. Vaikka luulen että en tule siellä koko loppu elämääni olemaan, mutta ainakin jonkun aikaa kunnes tiedän mitä haluan tulevaisuudessa tehdä. Eihän sitä tiedä jos olenkin siellä eläkeikään asti, mutta tuskinpa. 

Fyysisesti olen ollut väsyneempi, mutta henkisesti olen ollut pirteämpi kuin ennen. Aikanaanhan tulen tottumaan fyysisempään työhön. Olen jo huomannut pieniä muuoksia vireystilassani kun vertaa työn aloitukseen, jolloin olin aivan poikki työpäivän jälkeen. Nyt riittää puolen tunnin tai tunnin päikkärit ja jaksan illan.Päiväkotimaailmassa väsymys ei väistynyt joten sen täytyi olla henkistä väsymystä.

Olen taas jälleen kerran aloittanut liikkumisen. Aloitin liikkumisen alkuun vähän niin kuin kostoksi kun Tommi sanoi että liikunta tekee hyvää sun kehon muodoille. Ajattelin silloin että laihdutan itseni ihan laihaksi ja näytän sille mitä liikunta tekee. Kosto ajatuksen väistyttyä innonstui ihan kunnolla liikkumisesta. Olen tehnyt kotona lihaskuntoharjotteita ja huoamnnut jopa kehitystä itsessäni viimeisen kymmenen viikon aikana. Aion jatkaa liikkumistani vielä. Jospa se jatkuisi pitemmän aikaa eikä loppuisi kuten yleensä minulle käy kun olen liikunnasta innostunut. No pidän toivoa yllä. 

Tommin kansa meillä menee ihan hyvin. Välillä toisen naama ärsyttää ja välillä taas ei. Sellaista se on. Mr käytiin tässä vastikään reissussakin. Tosin vain viikonloppureissussa, mutta kaukana kotoa. Mentiin junalla Rovaniemelle ja siellä sain nollattua stressi tasojani alaspäin. Sillä silloin minulla oli ihan kunnon ´stressi ja jouduin ottamaan melatoniinina avuksi, kun herilin aamuyötä noin puolta tuntia ennen kuin tarvitsi herätä kellon herätykseen. Ehkä melatoniini siinä hieman helpotti, mutta reissuuun lähteminen sai stressin kokokaan väistymään, kun unohti hetkeksi kaikki koti asiat.