Olin eräässä päiväkodissa sijaisena. Siellä eräs kaksi vuotias lapsi meni oäälleen lattialle ja melkein pyörähti pään kautta ympäri, mutta ei onneksi mennut. Työkaverini sanoi ääneen että hui. Ja minä vainistuin hiljaa paikoillani, mutta sisälläni vihlaisia. Pelko osoittautui niin. Kasvoistani saattoi kuitenkin nähdä sen kuinka säikähdin, sitä tilannetta. Joka kerta kun siellä joku lapsi on kaatunut pahemmasti, niin olen pelännyt sitä että sille lapselle käy jotakin. Ehkä se kuuluu siihen työn luonteeseej. Sen varmaan ymmärtää paremmin jos olisi omia lapsia. Niistä ainakin kaikki vanhemmat sanovat että he huolehtivat heistä aina. Onkohan se sitten niin. Toivoisin jo itselleni lapsia vaikka olen näin nuori. Mutta minä en osaa edes ihmissuhdetta rakentaa tai edes puhua kenellekkään vieraammalle miehelle. No työnkautta niille joille on pakko jutella siitä miten lapsen päivä on mennyt mutta en muiden kanssa. Tarvitsisin lisää rohkeutta. Haluaisin muutenkni tutustua uusiin ihmisiin, mutta en vain osaa. Minulla saisi olla joku joka olisi kokoajan potkimassa minua eteenpäin.

Ihastui yhteen ihmiseen. Hän on kohtelias ja todella mukavan oloinen. Hän asuu samassa talossa missä minäkin. Mutta en ole koskaan uskaltanut rueta juttelemaan hänelle. Olen tosin aina tervehtinyt kun hän on tullut ovella vastaan ja kiittänyt kun hän on pitänyt ulko-ovea auki minulle. Mutta en ole uskaltanut sanoa hänelle mitään muuta. Hän on tosin minua kymmenen vuotta vanhempikin, joten ajattelen että hän voisi pitää minua aika lapsellisena, millainen aina välillä olenkin. Eräänä lauantai yönä en saanut unta, joten katselin ikkunasta ulos. Näin tämän miehen menrvän jonkun naisen kanssa jonnekkin. Ja minusta alkoi heti tuntua pahalta. Ehkä tämä nainen on hänen naisystävänsä. En saanut nukuttua sinä yönä kuin vasta ihan aamu yöstä.  Ihastumisista on vain harmia tai ainakin nyt juuri tuntuu siltä. Vaikka ihastumisen tunne on yksi ihanimmista tunteista joita olen kokenut. Rakastuminen on varmaan vielä ihanempi tunne, mutta sitä en ole vielä kokenut. 

Olen ollut vieläkin työttömänä. Onhan minulla aina välillä ollut sijaisuuksia, mutta niitä saisi olla vähän enemmänkin. Mutta eihkä kuitenkaan että olisi joka päivä vaikka kuukauden putkeen. Jos saisin töitä haluaisin aloittaa sellaisessa työpaikkassa mussä olisin vaikka osa.- aikaisena. Ei tulisi stressiä siitä että ei ole aikaa tehdä mitäänä kun nyt on aikaa ollut vaikka kuinka paljon. Koska kun olie lokakuussa melkein koko kuukauden töissä huomasin että stressasin siitä ettei minulla ollut aikaa olla kotona, mutta ehkä tämä kuuluukin asisaan, kun on saanut olla kotona jo monta kuukautta tekemättä mitään.

Olen käynyt poistattamassa syyliä ihan oikeassa lääkärissä. Ne ovat vaivanneet minua ihan pienestä asti, On siitä poistattamisesta ollut jotain apua kun ainakin yksi syylä on hävinnyt, mutta muut näyttävät vielä siellä jalka pohjissa olevan. Niitä nimittäin ovat jalkapohjani täynnä. Mutta jospa se monen kuukauden hoitaminen auttaisi niiden lähtemisessä. Olisi se jo aikakin että ne saadaan pois. Vaikka eivät ne juuri tällä hetkellä haittaa koska ne eivät ole kipeänä, mutta minua välillä hävettää kulkea paljain jaloin kun ne näkyvät,  eivätkä ne kovin nättejä olekkaan.

Lunta täällä ei tällä hetkellä ole yhtään, eikä se minua kyllä haittaakaan. Vaikka olisihan se tosin valoisampaa kuin ilman lunta, mutta jos ei ole lunta niin minun tulee vielä tultua käydä lenkillä. Olen nyt nimittäin syksyllä aloittanut kuntoilemaan. Minun kuntoini ei ole mikään maailman paras.. En jaksa juosta edes kilometriä, mutta eikähän se tästä pikku hiljaa rupea kohenemaan kun säännöllisesti käyn kävelemässä. Syksyllähän minä aloitin joogaamisen ja kävin eräässä jumpassa. Onhan niistäkin ollut apua. Ja mukaa on ollut käydäkkin. 

Joulukin on ihan kohta tulossa. Olen jo saanut kaikki lähjat hankittua. Niistä en ole ottanut stressiä. Joulun odottaminen on ihanaa. Se tunnelma mikä joulussa on on odottamisen arvoista, vaikka ei se joulu enään tunnu samanlaiselta kuin lapsena ja tämä joulu onkin sitten jo erilainen. Kun pitää käydä mumnulla, äidilä ja varmaan siellä iskälläkin pitää käydä, vaikka uskoisin ettei siellä mitään jouluista ole. Mutta pakko mikä pakko. Viime joulun äiti ja iskäkin viettivät yhdessä, mutta tätä joulua he eivät vietä. He nimittäin eivät ole minkäänlaisissa väleissä. Mutta samapa tuo on minulle kunhan en joudu mihinkään keskelle riitaa, mikä voi kyllä olla odotettavissa. Mutta se on sen jan murhe se. 

Kävin pikaisesti marraskuussa eräillä festareilla Turussa. Minusta tuntui siellä vanhalta kun kuuntelin kuusitoista vuotiaiden juttuja ja enkä oikein älynnyt erästä heiden pelliä. Mutta suurin osa sinne lähtiöistä oli niitä nuorempia kuin minä, mutta yksi kaveri kuitenkin lähti minun kanssani sinne. Matka oli kuitenkin sen arvoinen että sinne kannatti lähteä.

Toivotan teille kaikilla hyvää joulun aikaa!