No niin. Lunta eikä pakkasta ole nyt enään täälläkään. Hiihtoloma alkaa ensi viikolla peruskouluissa ja ammattikoulussa, mutta mulla vasta kahden viikon päästä. Olen jo nyt ihan loman tarpeessa, Aamusin on vaikea nuosta ylös ja iltapäivästä jo väsyttää, ensi viikolla olisi se näyttö, jota olen pelännyt koko harjoittelu jakson ajan ja nyt se sitten koittaa. Se arvioidaan vasta muutaman viikon päästä, joten on mullakin aikaa miettiä mitä laita sinne suunnitelmaan ja miten.

Siellä on ollut yksi sellainen lapsi, joka on ujohko. Mulla tuli mieleen itteni kun olin pieni. Olen nimittäin ujo ja olen vieläkin. Se lapsi ei oo vastannu mulle kuuluvasti ja se on silleen pitänyt tavallaan etäissyyttä muhun. Välillä olen huomannut kun se on katsonut minua ja mä olen sitten hymyillyt sille. Mutta tällä viikolla siitä on tullut ihan  eri ihminen. Se on kysellyt multa kysymyksiä ja se on pihallakin ollut paljon äänekkäämpi kuin aikaisemmin. Se on oppinut luottamaan minuun. Musta tuntui aivan mahtavalta kun se ensimmäisen kerran sanoi mulle jotain ihan itse. Se kysyi että saankö mää lisää? Mä sitten sanoin että käy hakemassa keittiöltä. Sen jälkeen se on saattanut ruoka pöydässä ja leikkien aina kysellä multa jotakin ja saattanut sanoa heipat kun olen lähtenyt sieltä niin kuin kaikki muutkin.

Tuo poika tuo mieleen sieltä mun ensimmäisestä päiväkoti harjoittelusta yhden toisen pojan joka oli myös tosi ujo. Se vastas aina pienellä äänellä kun kysyin silt.ä jotakin. Seki katsoi mua aina silloin kun en katsonut sinne päin ja sen silmistä näki että se pelkäs mua. Mutta sitten koitti se päivä että mä silitin sitä lepohetkellä.. Sitä selvästtikkin pelotti. Se normaalisti laittoi aina silmät kiinni kun siihen tultiin, mutta se piti silmiä auki ja katsoi mua. Mä hymyilin sille ja rupesin katsomaan lattiaa. Lepohetken jälkeen se puki vaatteita päälle ja se ei saanut sen huosun nauhoja kiinni ja se kysyi multa : " Voikko sää pittää nää kiinni? "  Se katsoi koko ajan sen huosun nauhoja. Mä laitoin ne kiinni ja se lähtä piirtämään jotain. Mä muistan sen tuntuu miltä musta tuntui sillä hetkellä. Mä muistan missä ja istuin ja miltä se huone näytti. Mä join teetä keittiössä.  Ja sillä oli punainen cars auto paita ja harmaat college huosut jalassa. Mulla oli ruskea neule paita ja farkut jalassa. Mun tukka oli kiinni pompulalla ja mulla oli silmälasit päässä. Mua vastapäät istui mun ohjaaja ja mun vieressä toinen lähihoitajopiskelija harjoittelija.

Varmaan kaikista niistä ihmisistä jotka on olleet mun kanssa tekemisissä on tuntunut samalta silloin kun mä olen sanonut jotakin niille ihan itse. Mutta mä olen vieläkin ujo enkä puhu oikeastaan mitään, muutakuin niille ihmisille joiden kanssa olen ollut tekemisssä pitemmän aikaa. Ja sillon ku mä oon niitten kans mä saatan olla koko ajan äänessä jos mulla on jotakin asiaa. kaikissa lapsissa on kaksi puolta ja niin on aikuisssakin. Niin kuin se äänkäs ihminen huutaa niin myös hiljaisinkin omalla tavallaan korottaa omaa ääntään ja tulee kuulluksi.