Mulla jatkuikin työt kolmella kuukaudella tuolla samassa paikassa missä olen nyt työskennellyt yksi ja puoli vuotta lastenhoitajana. Eilen meillä oli tiimipalaveri ja suunniteltiin kuukausi ohjelmaa. Siihen yksikköön mihin menen on tullut yksi uusi työntekijä. Hän vaikutti ihan mukavalta ja puheliaalta ihmiseltä. Huomasin että sain jostakin rohkeutta osaltusa siihen palaveriin. Sanoin monesti asioita joita tuli  mieleen mitä olisi voinut laittaa kuukausi ohjelmaan ja niitä sitten laitettiinkin. Mulla tuli hyvä mieli kun mun ideat otettiin huomioon niin hyvin. Ja se kun sain suuni auki ja kerroin niitä ideoitani. Olin niin ylpeä itsestäni. Vaikka ennen palaveriin menoa mietin vain sitä että mitähän hyötyä tästäkin on kun tietää että työt kuitenkin kohta loppuu. Mutta tykkäsin siitä kuitenkin. 

Viime viikolla loukkasin jalkateräni. Se venähti pahasti. Jouduin käymään lääkärissäkin hakemassa sairauslomaa. Se lääkäri oli aika tympeä. Kysyin siltä verikokeista joissa olin käynyt aikaismmin ja hän sanoi että se ei ole päivystys asia. Mua tympi koko asia vielä seuraavanakin päivänä. Sen äänen sävy oli tyly kun se sanoi sen. Ajattelin että ehkä sillä oli huono päivä.  Oon käyny myös työterveystarkastuksessa ja nyt tänään kävin työterveyslääkärin tarkastuksessa. Multa on otettu se verensokeri ja ne on ollut kerran koholla ja nyt viimeisin arvo oli siinä rajamailla. Se lääkäri määräsi mut sitten sokerirasistus testiin. Se testi on huomenna. Vähän jännittää että mitä ne testi tulokset on. Mulla on myös lääkärin soitto aika huomenna puolen päivän maissa missä se sitten kertoo tarkemmin niistä testituloksista ja mahdollisista jatkotoimenpiteistä. Mua pelottaa että mulla on diabetes. Sukurasite on aika suuri koska äitin puolelta koko suvulla on diabetesta. Äitiltä sitä ei oo tutkittu. Mutta ei sillä ainakaan mitään oireita oo. Vaikka eihän aikuisiän diabetes niin oireilekkaan. Tai ainakin oon lukenu niin että se ei niin kauheasti oirelekkaan. Se voi pysyä pitkään oireettomana.

Mua on vähä kaduttanu et jätin sen jätkän. Vaikka oonkin paljon miettiny sitä että mitä jos oltas katotti vielä pari kertaa, oon kuitenkin lopulta päätyny siihen loppu tulokseen että ei siitä ois tullu mitään. Mää vaan kaipaan sitä huomiota mitä sain siltä. Varsinkin nytten kun on toi diabetes epäily menossa. Ois joku jolle vois siitä puhua ja joku joka lohduttas siinä asiassa. Kun kerroin äitille ja toiselle mummnulle niin ne ei oikeen mitään siihen sanonu. Oisin niin kaivannu haluasta siinä tilanteessa. Musta on ihan kauhea ajatella että jos musta tulee sairas. Mun elämän tavat on terveelliset ja liikun, mitä joskus tulee herkuteltua kunnolla, mutta ei kuitenkaan joka ikinen päivä. Taas jauhan samasta asiasta, mutta kun se nyt tällä hetkellä painaa mun mieltä.