Olen huomannut nyt itsekkin erään asian, mistä Tommi on minulle jo maininnutkin aikaisemmin. Minulla on sellainen tapa, että toisinaan yritän ärsyttää itseäni entisestään, jotta voisin kiukustua Tommille. 

En ole itse tuota hoksannut kuin vasta nyt. Tommi on siitä miinulle sanonutkin, mutta se ei vain ole tuntunut sellaiselta että tekisin niin. Vasta nyt kun itse olen asiaa miettinyt enemmän niin huomaan sen olevan niin.  Ajattelen sellaisia asioita jotka saavat oloni entistä kurjemmaksi. Paisutan kurjuuden tunnetta sisälläni niin että voin kunnolla poksahtaa. Sitä tunnetta pyörittelen sisälläni pitkän aikaan. Siitä tunne tilasta minun on vaikea päästä pois. Se kestää kauan. Voi jopa kestää useita päiviä. Mistähän tälläinen käytös johtuu? Mistä olen sen omaksunut tavaksi toimia?

Millä tavalla voisin lähteä työstämään tätä toiminta mallia parempaan suuntaa? Depressioihoitajalle en tästä ole puhunut, kun hoksasin sen juuri ennen viimeistä käyntiä siellä. Minä nimittäin lopetinkäynnit siellä kesäkuussa melkein kahden vuoden jälkeen. Depressioihoitajan mielestä olen siinä pisteessä että voin koettaa jatkaa omilla keinoilla joita siellä on yhdessä käyty läpi. Hän sanoi että on todella hienoa että ollaan päästy tähän pisteeseenn. Onneksi hoitosuhde on voimassa  vielä puoli vuota lopettamisen jälkeenkin niin voin palata takaisin jos siltä tuntuu. 

Itsemyötätunto on sellainen asia mistä depressiohoitaja on minulle paljon puhunut. Se voisi olla yksi asia millä voisin koettaa lähteä purkamaan huonoa toimintapaani. Mutta minun pitäisi myös selvittää mistä asti se juurtaa juurensa. Tärkeintä onkin puhuminen. Voin koittaa puhua Tommille asiasta. Kunhan vain tietäisin miten lähtisin liikkeelle. Eihän sen tarvitse nyt ja heti tapahtua, mutta joskus. 

Tärkeintä on että voin hyvin ja kuuntelen itseäni että mikä tuntuu hyvältä ja mikä ei. 

Nuoruudesta muistan hyvin ja erityisesti siitä kun oli ammattikuolussa ja siitä vähän vanhempin minulla oli tapana murehtia jokaista asiaa todella kauan. Saatoin itkeä jonkin asian takia montakin päivää. Nyt en ole sillätavalla purkanut omaa oloani koska en ole kehdannut itkeä montaa päivää Tommin nähden. Olen ajatellut sen olevan heikkoutta. Toki itken asioita Tommin nähden, mutta en samalla tavalla kuin silloin kun Tommi ei ollut kuvioissa mukana. Asioita saa ja pitää pohtia ja miettiä, mutta niihin ei saa jääd vellomaan mikä minulla on tapana. 

En muista tarkkaan miten se minulla lapsuudessa meni, että pääsinkö asioista helposti yli. Joitankin pieniä asioita muistan että saatoin riehua lapsena monta tuntia jostakin, mutta en muista sen kummempin. Enkä oikein niitä asioitakaan mistä silloin riehuin. Todennäköisesti kyseessä on ollut jonkinlainen petymysstilanne.  Eihän mun kaikkea mun lapsuudesta tarvitsekkaan muistaa. 

Tärkeintä on nykyhetki. Se että voin hyvin ja uskallan näyttää tunteeni. Uskallan olla väärässä. Osaan olla itselleni armollinen. Mitään näistä en ole pitänyt itsestään selvyytenä enkä pidäkkään. Näissä asioissa minulla on vielä paljon harjoiteltavaa. Olen hyvällä mallilla kun osaan jo tunnistaa joitakin asioita esim. milloin stressi alkaa oireilla. Sen tosin tunnistan vasta sitten kun tulee fyysisisä oireita. Se onkin jo iso asia että tunnistan sen siitä, kun aikaisemmin en olisi sitä tunnistanut silloinkaan. Puhuminen on todella tärkeätä. Sen olen huomannut auttavan minua. Jospa saisin puhumalla tästäkin asiasta jonkinlaisen otteen ja kykenisin muuttamaan toimintatapaani.