Edelleen flunssan kourissa ollaan. Kurkku kiopeänä ja nenä vuotaa, mutta kuumetta ei ole onneksi noussut. Aamupäivästä asti on tihrutellut vettä ja pimeää on.

Näin viime yönä unta tulevasta harjoittelustani, joka alkaa kolmen viikon päästä. Se uni toi mieleeni sen mitäå jouduin kokemaan ensimmäisessä kesätöi paikassani. Olin kesätöissä eräässä työyksikössä. Tein sellaista töytä ämistä minulla ei ollut mitään koulutusta eikä tietoakaan ennen kuin aloitin. Kesällä minulla oli kaksi eri työparia. Toinen heistä ei oikein näyttänyt välittävän minusta pätkääkään,mutta toinen heistä oli mukava.Olin sitten sen vuoden jouluna samassa paikassa töissä,mutta eri puolella taloa ja uusi työparini oli todella mukava. Hän kertoi omia asioitaaan ja puhuimme hänen kanssaan mistä vain. Hän opasti minua vaikka tiesi että osasin jotakin, koska oli ollut kesätöissä siellä kesällä. Mutta oli hyvä kerrata asioita, kun oli osa pässyt jo unhotumaan. : ) Seuraavana kesänä oli samassa talossa mutta tällä kertaa ylä kerrassa kesätöissä. Sielläkin työkaverit vaikuttivat tosi mukavilta. Tulin heidän kanssaan hyvin toimeen. Loppu kesästä eräs työkaveri sanoi minulle toisi ilkeästi errästä asiasta jonka olin tehnyt väärin. Puolustaiduin silloin siihen niin ettei minulla ole koulutusta tältä alalata joten en voinut tietää miten asia olisi oikein pitänyt tehdä.  Hän sanoi sitten: " ei se haittaa"  ja hymyili niin kuin kaikki olisi hyvin. Mennin jatkamaan töitäni ja huomasin kun hän ja eräs toinen työkaverini kävelivät toiseen paikkaan, missä oli muita työkavereita. En välittänyt siitä silloin mitään, koska olin aamusta asti ollut hyvällä tuulella. En antanut työkaveerini sanojen masentaa minua yhtään. Kun sain hommani tehtyä olin menossa muiden työkavereideni luokse. He olivat eräässä huoneessa. Siellä oli ovi lukossa. En mennyt huoneeseen vaan ajattelin tehdä ensin yhden jutun valmiiksi, jota ei tarvitsisi tehdä kahvitauon jälkeen. Olin siis viereisessä huoneessa. huoneen erottivat vain kaapit joiden läpi kuului kaikki äänet. Mutta siinä viereisessä huoneessa ollessani, kuulin kun minusta puhuttiin pahaa. Mulla rupes kyyneleet valumaan mun poskilleni ja meinasin mennä siihen viereiseen huoneeseen suuutuspäissäni,mutta en kuitenkaan mennyt. Osasin sentään jotenkin hillitä itseäni. Menin takaisin sinne mistä olin alunperinkin tullut. Päätin etten itke heidän nähtensä, joten pidätin kyyneleitäni parhaani mukaan. He tulivat luokseni ja olivat kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Me jatkoimme töitämme. Loppu päivästi mun piti mennä yhteen toiseen paikkaan, koska siellä tarvittiin apua. Menin sinne. Mua itketti ihan hirveästi. Menin syöttämään erästä vanhusta huoneeseen, jossa ei ollut ketään muita kun minä ja hän. Vanhus oli dementikko eikä muistanut  eikä  pystynyt tekemään mitään. Yritin parhaani mukaan edellleen pidättää kyyneleitäni, mutta en enään kyennyt. Rupesin itkemään siinä huoneessa. Samalla syötin sitä vanhusta ja pyyhin kyyneleitäni. Mua hävetti todella paljon etten pystynyt tekemään töitäni kyseisen asian takia. Ja mua hävetti se että en pystynyt siirtämään tunteitani niin kuin aikuinen ihminen. Mutta olin silloin paljon nuorempi kuin mitä olen nytten. Olin vielä lapsi, nuori, murrosiästi juuri toipunut. Se oli ensimmäinen kerta kun kuulin jonkun aikuisen puhuvan minusta pahaa. Olen itsekkin sortunut puhumaan pahaa muista, mutta en arvannut että se tuntuisi näin pahalta, kun sen kuulee itse. Mä olin onnellinen kun mulla ei ollut enään kuin yksi viikko jäljellä kesätöitä. En enään seuraavana kesänä hakenut sinne töihin, vaan olin työttömänä. En kyllä tosin hakenut minnekkään muuallekkkaan, koska pelkäsin että joutuisin kokemaan saman uudestaan.

Siinä mun unessa jouduin pahan puhumisen kohteeksi ja ne asiakkaat kiusasivat minua, enkä päässyt harjoittelua läpi. Mua on jotenkin jäänyt vaivaamaan tuo asia, vaikka siihen tilanteeseen voi joutua ihan missä tahansa. Silloin huomasin kuinka karu on aikuisten maailma. yritin myös koettaa ymmärtää sitä töykaveriani, joka oli ollut siellä töissä monta kymmenta vuotta, mutta en pystynyt ymmärtämään häntä, enkä enään nähnyt hänessä mitään hyvää, vaikka aiemmin hän oli ollut minulle tosi mukava.

Olen törmännyt kyseiseen ihmiseen monestikkin sen kesän jälkeen, mutta en ole pystynyt katsomaan edes hän päin. Hän on monesti tervehtinyt minua, mutta en ole sanonut hänelle mitään. Tämä kuulostaa lapselliselta, mutta en tiedä pystynkö unohtamaan asiaa noin helposti, koska tämä asia sai minut ajattelemaan että työttömänä elämä olisi parempaa.

Nyt kaikki muistot palaavat takaisin kun yritän laittaa elämääni uuteen järjestykseen, järjestykseen joka toivon mukaan muuttaa elämääni parempaan suuntaan. Nyt kun muutan elämääni uskon että kykenen olemaan mukana työelämässä. Olenhan aikuistunut ja kokemustakin on paljon enemmän. : )