Flunssaisena sitä vain touhutaan. Yskäkin on alkanut, mutta se ei tahtiani hidasta.

Lunta oli tullut yön aikana,mutta on sulunat jo pois maasta. Räntääkin satoi jossain välissä. Kyllä se talvi sieltä tulee kun oikein odottaa. En kylläkään ole itse kylmän ja lumen ystävän, mutta pidän siitä kun aamulla on valoisampaa. Illalla kyllä saisi olla hämärää.

Tänään olen miettinyt paljon lapsuuttani ja nuoruuttani. Istuin aamulla linja-autoon ja ajttelin että saan kerrankin istua yksin ettei kukaan tule viereeni istumaan. Mutta niin ei sitten käynytkää vaan yhdeltä pysäkiltä tulikin joku istumaan viereeni. Ei hän siinä mitään häirinnyt,mutta kun istuu yksin voi ajatella asioita ihan rauhassa, ilman sitä tunnetta kun tuntee toisen ihmisen olevan siinä lähellä. Muutenkin on ahdistavaa kun ihan outo ihminen istuu viereen puoleksi tunniksi. Sillioin mulla tulee aina sellainen tunne että kumpa se toinen lähtisi siitä vierestä pois. Katson ulos ikkunasta ja yritän olla mahdollisimman hiljaa, mutta ei siinä niin käyn kun hengitys alkaa muuttua pinnallisemmaksi ja "negatiivista energiaa" sille vieressä istuvalle.En tiedä mistä sen huomaa, mutta minulle on kerran sanottu juuri noin. Joillakin taitaa olla siihen  sellainen kyky jolloin he osaavat tuntea sen negatiivisen tunteen. Mutta uskon että jotkin ihmiset lähettävät positiivista energiaakin. : )

Mulla on outo tapa jättää toisia ihmisiä huomioimatta ja toisille ihmisille joita välittäkin tulee oltua tyly. Mun on vaikea puhua mun omista tunteistani. Ehkä mulla on tunne lukko. Mutta haluan oppia ssen taidon että saan puhuttua tunteistani niille ihmisille joille pitäääkin. : )

Mulla on jo pitkään ollut sellainen tunne ettei tämä ammatti kiinnosta minua mitä juuri nyt opiskelen. Olen pari kertaa sanonut yhdella ihmiselle että mitä jos lopettaisin opiskelut. Muuta hän on aina kannustanut minua jatkamaan eteenpäin. ainahan sitä alaa voi vaihtaa. Vaikka opiskelu ei juuri tällä hetkellä kiinnosta minua pätkääkään. Välillä mulla on tullut sellainen tunne vastaan etten tiedä mitä elämältäni haluaisin. Sama tunne hiipi tänään mieleeni kun istuin linja-autossa iltapäivällä ja katselin ulos ikkunasta. Sellainen tunne on varmastikkin jokaisella ihmisellä jossakin vaiheessa elämää, mutta minulla se on ollut jo vähän aikaa päällä. Kaikka se menee ohi.

Mä haluaisin palata ajassa taakse päin siihen ikään kun olen seitsemäntoista vuotias ja kesään, kesään joka oli tähän menneistä kesistä kaikista parhain. Silloin olimme viettämässä kesä öomaamme pohjois Norjassa kauniiden maisemien ympäröimänä. Olsin voinut istua ja katsoa vuorien yllä olevia pilviä vaikka kokonaisen päinä kiven päältä, mutta siihen ei ollut mahdollisuutta, koska perheeni oli innokas liikkumaan luonnossa. Joten me melkein jokainen päivä kävimme patikoimassa jossakin metsikössä. Yhden kerran menimme eräällä vuonolle, jonne tuntui olevan matkaa vaikka kuinka paljon, mutta se matka kannatti. Maisema oli aivan upea ja eikä siellä näkynyt ketään muita kuin me. Siellä sai olla ihan omassa rauhassa. Kaipaan niiitä maisemia ja sitä tunnetta mitä siellä koin. Siellä sai omat ajatuksensa kasaan, eikä ympäröivästä maailmasta tiennyt mitään

Ajattelink käysä nyt illasta pienellä lenkillä. Saada raitista ilmaa ja rentoutua. : )