Mun mielenterveys on heitellyt nyt viimeisen neljän vuoden ajan. Nyt taas tuntuu että mulla on alkanut jonkinlainen masennusjakso tai jokin muu sellainen. Itse havahduin siihen kun huomasin itsessäni selviä merkkejä kuten mielialan laskua ja erilaisia fyysisiä kolutuksia ja väsymystä. 

Havahtumiseni alkoi kun Tommi puhui että mun pitäs olla yhteydessä mun kavereihin. Silloin ajattelin että eihän mulla ole oikein kavereita.  Yhteyden pito on ollut viime vuosien ajan vain minun kontollani. Ja nytkin en ole oikein pitänyt yhteyttä olemme etääntyneet oikein kunnolla. Vastasin vain tommille että pitäisi kai laittaa viestiä. SIllä hetkellä koin valtavaa alakulon tunnetta. Se hetki oli silmiäni avaava. Olin jo edellisellä viikolla syyllistänyt itseäni monista asioista ja ajatellut menneitä huonoja asioita. Sillä hetkellä ymmärsin että mulla on alkamassa pahempi vaihe mun mielialassa. Koin valtavaa alakuloa ja seuraavalla viikolla mukaan tuli pitävä selkäkipu. Aikaisemmin se selkäkipu on ollut minulle merkki siitä että jotain olisi tehtävä tai alamäki alkaa, mutta tänä vuonna havahduin valtavaan alakulon tunteeseen. 

Oireeni eivät noudattaneet samaa kaavaa kuin edellisvuonna. Ehkä en siksi noteerannut kaikkia oireita joita minulla oli ollut pari viikkoa aikaisemmin. 

Pääasiassa olen aika paljon murehtinut elämääni. Sitä että mun elämässä ei oo muuta sisältöä kuin työ. MInusta tuntuu että Tommi elää elämäänsä kavereidensa kanssa ja minä yksin kotona. Se on nyt viimeiset kolme viikonloppua suunnitellut itsellensä tekemistä kysymättä multa mitään, vaikka se on luvannut tehdä asioita mun kanssa. Mä oon ollu siitä sille vihainen ja katkera. Mä oisin kaivannu sen seuraa  ja tukea.

Tällä viikolla puhuin sille mun oireista ja toivoin että se ois ottanut niihin kantaa. Mutta tuntui että se ei kuunnellu mua yhtään. Luulen että kun huomenna kysyn siltä niin se ei tiedä asiasta mitään. Niin se yleensä aina on. Mä kerron sille mun kuulumisia ja se ei kuuntele yhtään. Välillä tuntuu ettei sitä kiinosta mikään mitä mulle kuuluu? Vasta sitten kun mä on oikeen huonossa kunnossa niin se ehdottaa että mun pitäs mennä hakemaan apua. Yleensä siinä vaiheessa meillä on iso riita käynnissä. Aiksemmin se ei vaan välitä.

Tämän viikon kun Tommi on ollut iltavuorossa niin oon joka ilta itkenut jotakin. Vaikka oon nähnyt Tommia ennen kun se on lähtenyt ja kertonut sille mun olosta niin en oo kokenu mitään helpotusta kun tiedän että se ei oo kuunnellu mua.Tällä viikolla oon taas ajatellut sitä että jos me erottas. Mä oon ajatellut sitä joskus aikaisemminkin. En tiedä oisko se ratkaisu mihinkään. Mutta mä haluaisin että se kuuntelis mua. Meidän parisuhde ei voi tällä hetkellä kovin hyvin. 

Mun olokaan ei kyllä tuu vähään aikaan helpottamaan. Mä oon joka päivä töiden jälkeen ottanut päiväunet ja liikkunut niinä päivinä kun liikunta on ollut ohjelmassa. Olen tehnyt itselleni liikunta ohjelman. Arki rutiinien noudattaminen on tärkeä osa parantumista. Olen myös rukoillut. Ensimmäistä kertaa haen itselleni apua sillä tavallla. Koen että saan siinä purkaa omaa sydäntäni ja uskon että minua kuunneellan siellä ylhäällä kun kerroin ajatuksistani ja tunteistani. Voisin myös alkaa tehdä poltto- ja rentoutusharjoituksia. Mä tiedän että tulen jälleen nousemaan tästä olosta ylös ajan kanssa. Mun pitää jälleen uskoa siihen. Mä olen vahva ja pystyn selättämään tämän vaiheen.