Voisipa kaiken jättää taakseen ja aloittaa alusta, mutta kaikki vanhat haamut seuraisivat persssä. Ei ole helppoa jättää vaikeita asioitaan taakseen vaikka niitä olisi kuinka käsitellyt ne seuraavat mukanasi. Ne ovat haamuna mielessäsi. Pelkona sielussasi.

Olin viime viikolla eräässä vaate kaupassa. Olin yksin siellä. Katselin vaatteita ihan rauhassa. Huomasin erään sellaiseen ihmiseen joka kiusasi  minua ala - asteella- Tunsin kuinka sydämmeni rupesi tykyttämään lujempaa kuin äsken. Tunsin kuinka pelko nousi pintaan. Pelkäsin hänen sanovan tai tekevän minulle jotain. Minua alkoi ahdistaa. En kuitenkaan antanut ahdistuksen sillä hetkellä vaikuttaa minun toimiini vaan jatkoi matkaani eteenpäin kaupassa. Olin hyllyn takana   " piilossa". Ahdistus vain kasvoi sisälläni. En voinut jäädä kauppaan. Minun piti päästä pois sieltä. Lähdin kaupasta pois ja jatkoin matkaani kohti swuraavaa kauppaa. Koko matkan kaupasta toiseen tunsin sydämmeni lyönnit ja tunsin kuinka kylmä hiki rupessi nuosemaan iholleni. Mua ahdisti ja paljon.                                                                                        En tiedä näkikö hän minua siellä kaupassa, mutta jotenkin minusta tuntui siltä että hän näki minut. Hän oli koko ajan selkä minuun päin. Mutta tunnistin hänet kävely tyylistä. Mä pystyin silläkin hetkellä tuntemaan sen katseen miten se aina on katsonut mua kun mä oon nähnyt sen. Sen katse on sellainen murhan himoinen.  Se näyttää siltä kuin se haluaisi tappaa mut siihen paikkaan. Mä oon aina aikaisemmin pystynyt hoitamaan asiani vaikka olen ollut hänen kanssaan samassa tilassa vaikka olen tuntenut hänen katseensa sisälläni. En ole antanut sen aikaisemmin vaikuttaa minuun, mutta nyt jotenkin vain kävi niin että sen läsnä olo siellä kaupassa tuntui niin voimakkaalta etten enään pystynyt olemaan siellä.                                                                                                                                                         Välillä mun on käynyt sääliksi sitä  kun olen nähnyt hänen istuvan yksin ison väkijoukon keskellä, mutta sääli on loppunut siihen kun hän on mulkaissut mua silleen niin kuin sillä on aina ollut tapana. Mä en jotenkin käsitä miksi se jatkaa vieläkin mun mulkoilua. MIksi se vihaa mua? Mitä mä oon tehnyt sille että sen täytyy vieläkin jatkaa? Mä oon puhunut siitä kiusaamis tapauksesta aika paljon mun nykyisille kavereille ja joillekkin amattihmisille,( kuraattorille, ala.asteella yhdelle opettajalle) mutta se kuitenkin kummittelee mun mielessä. Ehkä kaikki johtuu siitä että se tavallaan jatkuu vieläkin. Ainakin tämän yhden ihmisen kohdalta. Muita en ole nähnyt sitten ylä- asteen jälkeen. Enkä tiedä edes mitä kukainenkin heistä nykyään tekee. Eikä mua oikeen tällä hetkellä kinnostakkaan tietää. Toivon vain ettei mun tarvitse koskaan työskennellä heidän kanssaan samassa työpaikassa tai että ne ei ois joskus mun asiakkaina. En pystyisi ottamaan ketään heistä vastaan ammattimaisesti. En vain pystyisi.

Mä ajattelin että voisin pitää tämän asian sisälläni, mutta minin oli pakko laittaa se johonkin ylös ja purkaa omia tuntemuksiani. Mä näin tästä tilanteesta painajistakin. Aamulla mua pelotti nousta ylös ja lähteä asioille. Miksihän se pelko muhuu alitajunnassani. Miksen saa sitä pois sieltä?

Mun pitäsi jatkaa näiden kaikkien asioiden käsittelyä vielä kauan. En pystyisi aloittamaan miissään muuallkaan paikka kuunnalla alusta, kun kaikki menneisyyden haamut seuraisivat minua perässä. Vaikka toiveenani on että joskus maailmassa vaihtaisin paikkakuntaa ja aloittaisi kaiken alusta. Voisin olla siellä se josta kukaan ei tiedä mitään ja voisin tutustua ihmisiin sellaisena kuin olen. Ilman mitään sellaista mulkoilua mitä joudun nytten kokemaan. Vaikka eivät kaikki välttämättä sielläkään pitäisi minusta, mutta saisin mahdollisuuden aloittaa alusta.