8.7.2019 olin pari tuntia näkövammaisella avustamassa. Toimin siis siellä henkilökohtaisena avustajana. Aloitin siellä vuonna 2017 ja sopimusta on jatkettu. Viimeisin kerta kun sitä jatkettiin oli 9.2.2019 ja siitähän kirjoitin sillloin aikaisemminkin. Kun se aikaisemmin lupasi minulle viikonloppu tunnit ja sitten kun menin sinne niin sanoi vain että tehdään sulle sellainen sopimus että vain sijaisuuksia. 

No välillä on siellä on ollut mukavia päiviä nyt kesän aikana. Sellaisia joista olen voinut nauttia ja iloita. Mutta on ollut myös sellaisia huonoja päiviä. Tästäkin päivästä olen koittanut miettiä hyviä asioita, mutta mitään ei tule mieleen. Se oli jo sinne mentäessä pahalla tuulella. Ensimmäisenä keskusteltiin siitä että voiko ruuan jättää uuniin siksi aikaa kun käymme pyöräilemässä. Sanoin että voi, mutta itse en uskaltaisi jättää sitä. Haluatko että ruoka jätetään uuniin vai otettaan pois.  Hän tiuskaisi että no ota pois.  Musta se tuntui jo kurjalta. Ja sen jälkeen koko aika siellä oli kurjaa, ne pari tuntia jotka siellä olin.  Pyörälenkillä puhulimme väkinnäisesti joistakin ihan arkisista asioista. Paluu hänen asunnolleensa oli tympeää. Sisällä hän taas läksytti mulle siitä kuinka en eilen ollut sanonut että hänellä on keittiössä verhot kiinni. Mää en olllut hoksannut että se pitäisi sanoa. Eilenhän kävin vain pikaisesti sisällä kun lähdimme heti pyöräilemään ja muuta en siellä sitten tehnytkään. Pahoittelin sitä hänelle etten sanonut verhojen olleen kiinni. 

EIlen oli muuten mukava pyöräily kerta hänen kanssaan. Kaikki sujui mallikkaasti. Juttu luisti eikä matka tuntunut yhtään rasittavalta. Niin paljon ne päivät vaihtelevat. Hänen mielialansa vaikuttaa minuun nykyään helposti. Silloin kuin aloitin hänelleä vuonna 2017 en aina saanut hänen pahaa tuultaan vaikuttamaan minuun, vaikka toisinaan se tuntui kurjalta. Mutta nyt nykyään kaikkien olo tilat tarttuvat minuun. Se minun uupiminen on selväti jättänyt minuun jälkiä.

Kotimatkalla mietin sitä pitäisikö minun irtisanoutua sieltä. Mulla oli niin kurja fiilis siitä. Kotona sanoin Tommille että se oli pahalla päällä. Jotain hyötyä siitä oli koska me ie pyöräilty kovin pitkää lenkkiä.  Toisinaan ne pyörälenkit ovat olleet liian pitkiä ja voimilleni käyneitä. 

Tällä viikolla mulla on joka toinen päivä sovittuna avustamista. Saapa nähdä ovatko ne muutkin päivät yhtä kurjia kuin tämä päivä olii. 

Tänään aamulla mulla ja Tommilla oli tarkoitus mennä käymään isäni puolen mummulla. Soittelin aamulla mummulle ja se sanoi olensa savelassa ja että tulkaa sinne. Mutta me ei menty. Isäni asuua siellä joten en halunnut mennä sinne, koska en ole isäni kanssa väleissä. SIskoni Espoosta oli myös siellä käymässä. Hän on vain tämän päivän siellä. Joten en näy sitäkään koko kesänä. Ne käy nykyään sellaisilla pika visiiteillä niin ei kerkeä nähä. Vaikka en mää niin paljoa mun siskon kanssa pidä yhteyttä. Yhteyden pito tällä hetkellä on vaan mun aloitteesta lähtevää. Muutama vuosi taaksepäin sekin laittoi mulle välillä viestiä, mutta nyt asiat ovat muuttuneet. SIllä on niin erilainen elämä siellä. Mutta jospa ne asiat taas muutuisivat ja me pidettäis taas enemmän yhteyttä. 

No illalla me kuitenkin aiotaan mennä käymään äidin puolen mummulla. Sillä on se syöpäp ja se kuulosti puhelimessa iaka väsyneeltä että me vaan piipahdetaan siellä. Mummu luultavasti kohta kuolee siihen syöpään, kun se syöpä ei vaan lähde paranemaan vaikka hoitaja on annettu ja yli puoli vuotta. 

Eilen illalla me käytiin Tommin kanssa kalassa ja se oli myös yksi päivän kohokohdista. Jännä miten tuollaiset pienet asiat ovat todella mukavia..