Olen taas mietttinyt aikaa jolloin olin koulukiusattuna. Olen nähnyt unta sellaisista tilanteista, mitä jo olen kokenut. Olen miettinyt miksi juuri nyt kaikki nämä vanhat asiat nousevat pintaan. halusin purkaa jonnekkin tämän kokemuksen joka minulla on nyt mielessäni.  Tämä voi olla aika sekavaa tekstiä. Tein tästä luonnoksen heti herättyäni. Sanat eivät välttämättä ole kaikein parhaimpia kuvaamaan nniitä tunteita, jotka minulla silloin oli. Ja teksti on aika lapselliseen sävyyn kirjoitettua, mutta niillä sanoilla sain purkaa itseäni ja se helpotti oloani. Tämä ensimmäinen jonka olen tähän kirjoittanut tapahtui kuudenen luokan keväällä. 

Kuudennella luokalla, kun menimme tutustumaan ylä-asteeseen. Leikimme erästä leikkiä, leikkiä missä pojat seisoivat keskellä piirissä ja tytöt poikien ympärillä. Siinä luettiin sellainen loru ja sitten kun loru päättyi, piti halata sitä vastapäätä olevaa poikaa. Olin Jessen edessä ja Santtulla ei ollut paria. Santtu katsoi minua ja sanoi muille pojille: ” Katsokaa halaan tässä tätä pariani” Hän halasi ilmaa. Katsoin, kun hän nauroi muutaman pojan kanssa siinä. Mitä olin tehnyt, että hänenkin piti mollata minua samanlailla kuin kiusaajieni, niiden kolmen tytön. Olin kerran Santun pari eräässä pari tehtävässä ja Ilona sanoi Santulle: ” Eihän hän ole kuin kasa ilmaa.” Samalla Ilona liikutteli käsiä ilmassa. Minusta tuntui, sillä hetkellä kauhealta. Tuntui kuin olisin kaikille mitään sanomaton kasa, josta ei tarvitsisi välittää yhtään. Sellainen, jonka läpi voi kävellä tuntematta mitään. Olin ahdistunut ja tunsin arvottomuutta. Kukaan luokallani olevista ei tuntunut arvostavan minua. Minua pelotti. Olin heille näkymätön. He eivät välittäneet tunteistani. Itsetuntoni oli nollassa. Annoin kaikkien nöyryyttää minua. En koskaan puolustautunut heitä vastaan. Olin vain se kasa sitä ilmaa, joka ei sanoisi koskaan mitään vastaan.

Toinen tilanne mikä on kanssa pyörinyt mielessäni tapahtui viidennellä luokalla. Silloin pelkäsin mennä kouluun. Pelkäsin tätä poikaa yli ikäni. 

Viidennellä luokalla yksi meidän luokan poika nimeltään Juuso rupesi kiusaamaan minua. Se alkoi siitä kun olin vahingossa kävellyt pahki Santtua. Joona ja Matti ottivat sitten asiakseen selvittää sen. Matti oli kerran mukava siinä ja Santtu muutaman kerran. Juuso saattoi seistä edessä ja sanoa että sinä kampasit minut. Sinä päivänä kun se törmäys Santtun tapahtui niin Juuso, Matti ja Santtu tulivat perässäni pyörille. Lähdin pyörällä sellaista siltaa pitkin kohti pyörätietä. Pojat tulivat perässäni. Silloin oli talvi ennen joulu joku kuukausi, en tarkkaan muista että mikä. Pyöräni takarangas tipahti ojaan. Matti sitten auttoi minua nostamaan sen sieltä ylös. Sitten he jotakin minulle huutelivat, mutten muista että mitä. Se ei ollut niin iso tilanne joka olisi jäänyt mieleeni sanasta sanaan. Mutta muistan sen tilanteen hämärästi. Muistan sen kuinka joulun jälkeen minua pelotti mennä kouluun. Pelkäsin Juusoa. Pelkäsin sitä että hän aloittaa taas kiusaamaan minua. Muutaman kerran hän joulunkin jälkeen sanoi jotain, mutta se sitten loppui itsestään. Silloin olin vielä Ilonan kaveri Ilona sanoi minulle kerran: ” Älä välitä. ” Ja huusi sitten Juuson perään: ” Rakkaudesta se hevonenkin potkiin.”  Riinankin puolusti minua pari kertaa. 

Ehkä tämä on merkki siitä että minun pitäisi alkaa käsittelemään näitä asioita uudelleen ja paremmin. En kuitenkaan käsitellyt niitä niin hyvin kuin niitä olisi voinut. Ei se että puhuu pari kertaa kurattorille ja parille kaverille auta unohtamaan näitä kipeitä muistoja. Mutta olen itse huomannut ja tajunnut että vaikeita asioista pääsee ylitse kun niistä puhuu jollekkin, mutta minun on vaikea puhua näistä ulkopuolisille ihmisille. Parhaalle ja ainolla oikealle kaverilleni olen kertonut päällisin puolin kiusaamisestani, mutta hänkään ei tiedä siitä kaikkea. Ehkä voisin auvautua hänelle asiasta enemmän. Toivoisin vain että hän ymmärtäisi minua.