Joka vuosi alakoululaisille järjettiin koulujen väliset hiihtokilpailut. En osallistunut niihin muulloin kun kuudella luokalla. Arvaatte varmaan miksi. No siksi koska silloin ei tarvinnut olla koulussa ja muut oppilaat jäivät koululle. Tai ainakin olivat edellisinä vuosina jääneet. 

Olin todella huono liikunnassa.  Kerran eräässä vanhempain vartti keskustelussa mua verrattiin mun siskoon. Tai mua verrattiin aika useinkin siihen. NImittäin mua pari vuotta nuorempaan. Se oli paljon kettärempi liikkumaan ja aina niissä vertailu tilanteissa oli kyse liikunnasta. 

Ilmottauduin hiihtokilpailuun siinä toivossa että saan olla yhden päivän rauhassa. Olisin yksi päivä ettei mua kiusattaisiin. Ne kiusaajat eivät osallistuneet siihen. En muista ketä pojista siihen osallistui mutta Liisa oli ainut tyttö joka osallistui mun lisäksi. Liisa oli urheilullinen ja musikaalinen. Se oli joka vuosi ollut niissä kilpailuissa mukana ja oli pärjännyt ihan hyvin. 

Odotin päivää kuin kuuta nousevaa. Iloitsin siitä että saisin olla päivän rauhassa. Päivä läheni. Hiihtokilpailut olivat torstaina ja tiistaina koulussa puhuttiin niistä. Opettaja päätti että me mentäisiin koko luokalla katsomaan niitä kilpailuja.

Mun sydän hyppäsi kurkkuun. Olin ihan turhaan ilmoittautunut niihin kilpailuihin. Inhosin sitä paitsi liikuntaa juuri sen takia kun en osannut.

Liikunta tunneista muistan yhden kerran kun mua kehottiin notkeaksi. Se tapahtui kuudellla luokalla. Me jumpattiin luokka huoneessa. Takareisiä venytettiin ja mää sain pään mun jalkoihin selkä suorana. Opettaja kehui ja kehoitti muita katsomaan kuinka notkea olin. Kaikki sitten katsoivat sitä ja Emma sanoi että saa sekin ja pystyy pitämään pitempään niin kuin minä.

Opettaja huomasi siinä tilanteessa jotakin sellaista mistä se päätti jättää Emman, Katariinan ja Aneten puhutteliin. Kun lähdimme luokasta en muista mitä tarkalleen tapahtui mutta Anette yritti huitaista mua. Tuohon aikaan liikuin paljon Sonjan kanssa.

Se opettaja oli muutenkin mukava. Se oli kauheen kiltti. Se opettaja sanoi mulle päivä sen jälkeen kun olin kertonut kiusaamisesta mun opettajalle että noin nätti ja hymyilevä tyttö saa ylä-asteella varmasti uusia kavereita. Sen sanat olivat lohduttavia ja ne on jäänyt mun mieleen ja siellä ne pysyvät. 

Torstai päivä koitti. Aamulla tuli linja-autot koulun pihalle. Me lähdettiin siitä sitten huhmariin sinne missä ne kilpailut pidettiin. 

Opetteja johdatti mun ja Liisan ja pojat kilpailu paikalle. Meille jaettiin kilpailunumerot.. Liisa lähti mua vähän aikaisemmin. Matka ei ollut kuin 1,5 kilometriä. Matka tuntui todella pitkälle. Järkeään kaikki kilpailijat ohittavat minut. Tulin viimeisänä maaliin. Olin ihan poikki. Liisa oli maalissa jo mua odottamassa. Se sanoi nauravaan äänen sävyyn Johanna. Levähdin jonkun pienen hetken. Menin sitten Liisan kanssa katsomaan kipalu tulokset. Liisa oli kymmenen parhaan joukossa. Mää olin 63 ja viimeisenä.

Me mentiin sitten opettajan johdolla muiden luokse. Meiltä kysyttiin monensiako me oltiin. Sanoin että olin 63. Anette sanoi eli viimeinen. Joku kysyi että montako kilpailijaa oli mukana. Sanoin etten muista. Ja Anetta sanoi eli sää olit viimeinen.Tiesin tasan tarkkaan montako kilpailijaa oli ollut mukava, mutta mua hävetti sanoa että olin viimeisenä. Mutta mulla oli niin huono kunto että ei epäilystäkään siitä viimeisestä sijasta ollut. 

Matkalla koululle istuin linja-auton takaosassa. Jenni istui mun vieressä. Päivi istui mun etupuolella varmaan Sonjan kanssa. En muista missä muut istuivat. Päivi rupes sitten jotakin aukoon mulle päätään. Emma tais olla jossakin siinä lähettyvillä istumassa kun kuulin sen äänen.

Päivi tökkäs mua nallekarkilla silmään. Se tuntui inhottavalta. Mua rupes itkettään. Peitin mun silmät toisella kädellä. Mulla oli kintas kädessä. Päivi rupes matkimaan mua. Mua itketti ja itketti, mutta koitin kuitenkin olla itkemättä, mutta en onnistunut siinä. Muutama kyynel vierähti poskelle. Päivi naureskeli siinä mun eessä ja katsoi mua. Emman ja Aneten nauru kuuluin myös. Jenni sitten yritti katsoa mua ja se siirsi mun kättä. Se sanoi että Jenni tässä.

Musta tuntui tosi pahalta. Olin ajatellut että saan olla päivän rauhassa, mutta sellasita päivää ei taida tulla. Se päivä oli yksi inhottavimmista päivistä. Inhosin liikuntaa ja silti osallistuin siihen ja linja-auto matka oli yhtä helvettiä. Onneksi koulupäivä loppui siihen ja pääsin kotiin. 

Seuraavana päivänä me leikittiin koko luokan tyttöjen kanssa ilmahippaa. Kiia yritti ottaa mua kiinni. Juoksin karkuun pelikentän toiselle puolelle. Päivi tuli perässä. Se naureskeli ja matki sitä eilistä tilannetta kun pidin kättä silmien edessä.  Se tuntui inhottavalta. Muistan sen ilmeenkin kuin eilisen. Se naureskeli niin että sen hampaat näkyivät. Sillä oli kaksi lettiä pässsä. Sillä oli kyllä aina ollut tukka niin. Se osoitti toisella kädellä mua samalla kun se teki sitä.  Mä vihasin sitä silloin ja vihaan edelleenkin. Ja tuun varmaan aina inhoamaan sitä. 

Viime syksynä olin kansalaisopiston piirissä. Päivin ja Liisan äidit olivat siellä. Liisan äiti ei varmaan tunnistanut mua. Mutta päivin äiti tunnisti. Se tuli kerran juttelemaan ja kyselemään mun kuulumisia. Mua tympäs se tilanne. Mää valhetelin sille siitä että mulla on vakituinen paikka lastenhoitajana. En kehdannut sanoa sille miten oikeasti on. Päivi kuulemma opiskeli Oulussa ja käy kerran kuukaudessa kotona päin. Että mä vihaan sitä, vaikka eihän se sen äidin syy oo että sen tyttö rupes kiusaamaan mua. Mutta en pidä siitä sen äidistäkään sen takia mitä Päivi teki mulle ala-asteella. Samalla tavalla mä vihaan kaikkien muittenkin niiden kiusaajien perheitä. En voi tälle mitään, mutta en voi koskaan unohtaakkaan sitä mitä ne teki mulle.