Ajattelin tänne tulla taas purkamaan omaa paskaa oloani. Oloni on nimittäin ollut todella kurja joulukuun loppusta alkaen. 

Töissä tapahtui selkkaus sen puheterapeutin kanssa ja Matin äiti siitä sitten otti koppia ja syytti minua siitä että annan Matin tukehtua. Se asia kylläkin selvitettiin, mutta se painaa minua edelleen.  (Tästä aiheesta olen kirjoittanut jo tekstin, mutta en ole julkkaissut sitä. Julkaisen sen jossain vaiheessa, mutta tämä teksi minun täytyy nyt saada ulos. Tämän tekstin ymmärtää paremmin kun joskus julkaisen toisen teksin, missä kerron taustaa)

Minua pelottaa kohdata Matin vanhemmat ja se puheterapeutti.  Jäin sairauslomalle siitä syystä kun työasiat ovat tulleet uniinkin. Nukkumiseni on siis ollut huonoa. Olin viisi päivää alkuun poissa ja menin muutamaksi tunniksi töihin ja kohtasin aamulla Matin ja Matin äidin. Pelkäsin kohtaamista, mutta kaikki meni hyvin. Matin äiti oli hyvällä tuulella ja Matti myös. Matin äiti kun sattuu olemaan toisinaan todella tyly. Hän ei aina välttämättä tervehdi tai vastaa mitään jos jotain kysyn. Olenkin siihen jo syksyn aikana osittain totttunut, mutta ei se kuitenkaan kovin kivalta tunnu. 

Puhetarepeutti asuu toisella paikkakunnalla ja tekee reissutyötä. Ja arvataapas mitä. Hänellä on asunto samassa talossa missä me asutaan. Hän siis oleilee samassa talossa viikottain missä minäkin. Ajatus siitä tuntuu tällä hetkellä inhottavalta. 

Otin koko tapahtuman täysin itseeni, enkä oikein ole osannut käsitellä sitä. Minusta tuntuu todella kurjalta että minua syytettiin tapahtuneesta. Vaikka terepeutti ei minulle sanonutkaan mitään siitä ettei hän valvo tilannetta. Silti sain kaiken syyn niskoilleni. Terepautille opettaja laittoi sähköpostiakin ja siinäkin hän laittoi kaiken minun syyksi. Vaikka olihan siinä tietenkin jotain positiivistäkin kuten se että olin hyvin ottanut koppia kuvavihon käytöstä. Mutta sepä ei siinä tilanteessa kovinkaan paljon minua lohduttanut. Tunsin olevani täysin osaamaton avustaja. Tuntui ettei minun työtäni arvostettu yhtään.  Tuntui siltä että minua saa kohdella miten vain. Eihän se ole oikeutettua.

Lapsi ei tilanteessa kärsinyt mitenkään ja hänen kanssaan olen toiminut aivan kuten ennenkin. Olen pitänyt tunteeni mahdollisimman hyvin kasassa. Vaikka varmastikkin jotkut ovat huomanneet pahan oloni töissä.

Nyt siis pelkään kaikkea mitä tulee tämän perheen kanssa tapahtumaan. Se pelko on jotenkin juurtunut sisälleni enkä osaa purkaa sitä pois. Joka vuosi on sellaisia perheitä joidenka kanssa tulee polemiikkia, mutta tästä en vain pääse ylitse. 

Olen tehnyt sellaisia polttoharjoituksia, rentoutusharjoituksia, juonut kamomilla teetä ja koittanut työntää asian taka-alalle. Mutta nyt huomaan että sitä asiaa minun tulee käsitellä paljon enemmän. Sen käsitteleminen auttaa minut taas jaloilleni. Pois tästä pelkotilasta.

Oma oloni saa tuntua kurjalta ja kyllähän se Matin äiti aika pahasti sanoikin ja kirjoittikin viesti vihkoon sillä tavalla että siitä sai vaikutelman että hän on todella vihainen. Onneksi kuitenkin menin töihin ja kohtasin yhtenä aamuna tämän perheen. Se on iso alku tässä käsittely prosessisssa.

Sairauslomalle hain jatkoa. Ja sain sitä viikon verren. Ilmeisesti esiemies oli kertonut työkavereilleni miksi olen poissa kun kaikki työkaverit kyselivät vointiani. Mikä on todella epätavanomaista.  Joten heidän täytyi tietää poissaoloni syy. Esimeihän ei saisi missään nimessä kertoa muille poissolon syytä. Mutta tältä esimieheltä tuntuu lipsahtavan muutenkin salassa pidettäviä asioita. Eihän sekään kivalta tuntunut kun poissoloni syy on kaikkien tiedossa.