Mä oon taas monta viikkoa kirjoittanut tekstiä tänne, monta luonnosta löytyy arkistosta. Ne kaikki ovat tosin julkaisu kelpoisia, mutta pelkään että joku tuttu lukee blogiani ja tunnistaa itsensä tekstistä joten en ihan vielä uskalla julkaista kaikkia tekstejä. Vaikkakin olen muuttanut kaikkien omat nimet toisiksi, että en heidän omilla nimillä kirjoita heistä, mutta siltikin. Eilen julkaisin yhden ja nyt ajattelin julkaista tämän. Mietin eilen että uskallanko julkasita tämänkin,mutta nyt mä rohkenen. Mulla on tosiaan ollut viime aikoina hieman mieli maassa. Eikä vain hieman, välillä oikein urakalla.

Mulla oli taas inhottava päivä töissä. Tai koko viikko oli. Tää työkaveri kutsutaampa sitä vaikka Lauraksi on koko viikon ajan kohellu  mua huonosti. Mä oon ollu sille kasa ilmaa. Musta on tuntunut siltä. Se ei oo läheskään joka aamu tervehtiny mua ku mä oon tullu. Mä oon kuitenkin joka aamu moikannu sitä. Aina siinä eteisessä ku mä riisun ulkovaatteitani pois päältäni mä oon aattellu et taas tällänen päivä tiedossa. Joka päivä siinä tilanteessa aamulla mä oon aina ajtellu et mä en jaksa enään tällästä päivää. Ne päivät on yhtä tuskaa. Se ei puhu mulle mistään ja jos se jotain sanoo niin se tiuskasee sen mulle. Nyt kun meillä on ollut se opiskelija niin se on muutamana päivänä aina pahoitellut sitä mitä se on sanonur ja sanont syyksi stressin, mutta sitä on jatkunut jo pitemmän aikaan. Nyt se vaan on pahentunut.  Mä en vaan jaksa sitä enään.  Mua on muutekin kohdeltu huonosti. Mulle ei kerrota läheskään aina asioista mistä mun ois hyvä tietää. Tää viimesimpänä mainittu asia koskee myös mun pomoa. Mä en vaan jaksa tollasta kohtelua. Mä en enään haluu mennä töihin. Mulle annetaankin sillä nykyisin sellasia tehtäviä, mitä kukaan muu ei halua tehdä. Ja se ku oon aina vaihtamassa vaippoja ja laittamssa sänkyjä. Siltikin mä saan palautetta et mun pitäs rohkastua  enemmän. Mut mitä siinä puhua vanhemmille ku aina kun olen kertomassalasten päivästä vanhemmille niin tää Laura yllensä tulee siihen jotain säätään puhuu mun päälle ja sit mä vaan vetäydyn siitä tilantteesa. Niin on käyny tällä viikolla mulle monen monta kertaan. Mä en ymmärrä miks se kohtelee mua näin. Tää piirre on tullut kesän aikana ensimmäisiä kertoja esille ja nyt se on toistuvaa.  Mulla on monesti tullu mieleen sellanen tunne et mussa on jokin vikana. Mä oon monena iltana ku oon tullu töistä kotia miettiny sitä et oon väärällä alalla enkä sovikkaan tuolle alalle, vaikka tykkään siitä mitä teen. Mut toi miten se on nyt kohdellua mua saa mut kiukkuaan. Mun tekis mieli tehä sille samanlailla, mut mä en oo  niin vahva luonteinen et pystyisin satuttaan toista kasvotusten noin ja käyttäytyyn niin et toinen ois mulle ilmaa.  

Mua on aikasemminkin kohdeltu kuin ilmaa. Just silloin kun mä olin ala-asteella ja mua kiusattiin niin silloin musta puhuttiinkin siihen sävyyn et toi on vaan kasa ilmaa.  Tää kaikki on tulvinut nyt mun  mieleen tän takia mitä töissä no tapahtunut. Mulla on on ihan helvetin huono itese tunto.

Mä oon ruvennu nauttiin nyt siitä ku mä rappaan mun päänahan ihan verille pesen sen jälkeen hiukset. Se kun se päänahkaa rupeaa kirvelemään niin se tunne mikä siinä tulee tuntuu aivan ihanalta. Mulle tulee sellanen tunne et mä pystyn aiheuttamaan sen itse, se et mä hallitsen itseäni. Miten sen nyt sanoisi järkevästi. En mä osaa sitä järkevämmin sanoa. Oon nyt harrastanu tätä kohta muutaman kuukauden. Päänahkahan siinä kärsii mut mulle tulee hyvä olo. Mut se tunne loppuu liian äkkiä. Se kirvely vois kestää paljon kauemmin niin hyvä olokin kestäsi siinä tilanteessa pitempään.

Mikähän mullakin on kun saan hyvän olon tunteen tollasesta. Mä oon kuitenkin jo näin vanha ja  teen jotain tollasta.

Mä oon teitenkin muuttanut ton mun työkaverin oikean nimen. Mä en vaan pystyis kirjoittamaan toisten oikeilla nimillä noista tilanteista,vaikka joskus tuntuukin siltä et ois ihan oikein et kaikki tietäs sen mitä ne on mulle tehny ja tekee. 

Tää on taas tälläinen masennus kirjoitus, mut musta nyt vaan tuntuu tältä.