Tänään oli vihdoin ja viimen se meidän opinnäytetyö. Musta se sujui hyvin vaikka itse sen sanonkin. Kun me tehtiin sitä itsearviointia mulla ei tullut mitään muuta kuin negatiivisiä asioita mieleen. En keksinyt mitään hyvää sanottavaa itsestäni. Mä ainakin osaan sanoa ne asiat missä en itse onnistunut, mutta vaikeaa on sanoa missä on onnistunut hyvin. Kokonaisuutta osaisin arvostelle, mutta itseäni en osaa arvostella. Mutta nyt se on ohi kaiken sen saa jo unohtaa. Kaiken sen stressin mitä se on aiheuttanut.

Se mun kaveri siellä yritti saada mua aamulla ressaantumaan vielä enemmän mitä jo valmiiksi olin. Se osaa tehdMut tai sanoa jotakin sellaista joka ressaa enemmän. Se ei kerta kaikkiaan osaa sempata. Ainakaan mua. Ehkä se ei osaa lukea mua. Mutta kyllä se jo varmasttikkin tuntee mut jo niin hyvin että tietää miten mä tälläsissä tilanteissa aina toimin. Niin mä oon toiminut  jo kaikki kuusi vuotta aikaisemminkin. Me ollaan tunnettu jo kuusi vuotta, mutta se osaa aina vaan toimia just samalla tavalla. Se keksii aina jotain kehitettävää musta eikä se osaa ikinä sanoa mitään positiivista. Itestään se kyllä osaa, mut se ei nää että se ikinä epäonnistuisi missäkään. Mut ehkä se on vaan sen tapa toimia. Ja kyllä se elämä opettaa miten missäkin tilanteessa tulisi toimia.

 Mä muuten tappelin sen kanssa yksi aamu. Mun ois tehnyt mieli sanoa sille vieläkin pahemmin kun se solvas mua. Se ei osaa aina arvostaa mun elämää sellasena kun se on. Sen mieleYlä- aste aikaan musta alkoi tuntua että se tykkää tytöistä eikä pojista ja niitä piirteitä mä oon huomannut vieläkin. ehkä' se on sitten niin,  vaikka olen huono lukemaan ihmisiä niin sellaisen tulokseen olen tullut. Mutta voihan se olla kyllä ihan toisinkin. Eihän sitä koskaan tiedä.

Yks päivä musta tuntui siltä kuin meidän talossa olisi jotakin ammuttu. Kuului sellainen ääni jok akuulosti ihan laukaukselta. Mä en oo oiken sen jälkeen uskaltanut aamusin lähtä kotoa kouluun, Vaikka tiedän että se äänii kuului ihan muust, mutta jokin pelko tuolla mielessä kuitenkin on. Ääni kuului auton pakoputkestä. Auto oli siinä ala- ovella suoraan parvekkeen alapuolelle, joten se kuului isosti. Ja tietekin annoin sen äänen jälkeen mielikuvituksen laukata.

Mä kuulin yksi päivä millaista on elää perhekodissa. Yksi ihminen puhui siitä kaverilleen ja mä kuuntelin sitä keskustelua. Tää joka sitä juttua kertoi oli noin parikymppinen nainen ja sitä tarinaa kunteli suunnilleen saman ikäinen nainen. Tää bainen oli kuulemma kerran  myöhästynyt linja. autosta kun koulu oli loppunut. Hän oli soittanut perhekodille että hän on myöhästynyt ja pyytänyt jotakin hakemaan hänet. Hänet oli haettu perhekosille koulusta ja siellä oli ne perhekodin työntekijät sitten tarkastaneet tytön läåi kotaisin, ettei hän tuo mitään mukanaan. Hän oli kuulemma joutunut riisumaan itsensä alasta jotta  he tarkastettua tämän tytön saivat kunnolla. Mua ihmetyyti miksi tällälailla oli toimittu. En tiedä mitään tytön taustoista, mutta toiminta oli kuitenkin sellaista mitä luulisen että vankilassa olisi. Mutta voi sitä näköjään olla perhekodissakin.  Onhan se tyttö voinut salakuljettaa jotakin joskus sinne ja siksi oli tämä tarkistus silloin joskus suoritettu.

Mutta tälläisiä kuulumisia mulla nyt on.