Mä pääsin töihin viidentoista kilometrin päästä mun kotoa. Se on vaan kolmen kuukauden pesti, mutta on se jotakin. Ja sitä varten piti ostaa auto. 

Sununutaina kyselin äitin puolen sukulaisa auttamaan auton etsinnässä. Ensin kysyin Esaa, mutta se sanoi että se ei lähe toisen puolesta Sen äänen sävykin oli jotenkin sellainen kylmä ja ilkeä. Se käski mun koittaa keksiä jotakin. Mulla tuli paha mieli siitä, mutta sen puhelun ajan yritin olla mahdollisimman samanlainen kuin olisin normaalistikkin ollut. Mää oon jotenkin ollut hirveen herkillä nyt viimepäivät. 

Äiti käski sitten kysyä Heikkiä, mun enoa. Mää sitten soitin sille ja kysyin sitä. Se suostui. Äitin mielestä ei ollut hyvä asia jos oisin iskää kysyny. Iskä ei kuulemma osaa ostaa autoja. Mää uskoin äitiä. Se sai mut jotenkin tekemään niin kuin se halus. Nyt mua kaduttaa kun en kysyny iskää kattomaan sitä autoa mun kanssa. Heikin kanssa käytiin parissa liikkeessä ja yhessä koe ajettiin ja ostettiin sitten se auto, Ensimmäinen mitä sen kanssa katottiin. Se oli yli mun budjetin. Se lainas mulle sitten rahaa. Tai se aiko laittaa mun tilille ne. Se oli kauheen hätänen kattomaan niitä autoja.  Mua rupes kaduttaan heti kun olin allekirjottanut sen sopimuksen. Mua niin kaduttaa se. Kotiin tullesa en saanut kolmos vaihdetta päälle. Joten ajoin kakkosvaihteella neljää kymppiä. En tajua miten se ei menny päälle.  Mua kai jännitti se ajaminen sillä. Se on kuitenkin mun auto. Ja kallis sellainen olikin. Mää maksan sitä velkaa sille Heikille pari vuotta. Sen aikana se pitää saada maksettua sille.  No mää sitten itkin kotona sitä kun olin ostanu auton. Mää itkin sitten koko illan. Niin kuin eilenkin.

Eilen Tommi oli jättäny mulle karkkeja piiloon nalle puhin taakse. Ne mää söin eilen kun mulla oli se paha mieli sen puhelun jälkeen. Nyt mää kaipaisin jotakin tunne syömistä. Tommin kanssa viestiteltiin vähän aikaa ja vähän aikaa se helpotti, mutta sitten sen viestittelyn jälkeen mulla tuli taas paha mieli. Mää oon vaan niin herkillä.  Joka asiaa itkettää. En tiiä miks. Vähän aikaa päivästä on parempi mieli ja sitten taas kaikki muuttuu itkemiseen. MIkähän mullakin on. Isot muutokset varmaan pelottaa. 

Mua kyllä pelottaa mennä töihin sinne kun kaikki on taas ihan erilaista. Työkaverit on erilaisia ja lapset. Onkohan ne kaiheen ilkeitä mulle ensimmäisinä päivinä. Ne ainakin testaa mua pari viikkoa. Siitä oon ihan varma. 

Yks niistä mun kouluaikaisista kiusaajista oli töissä siellä automyymälässä. Anette. Se näki mut siellä. Mää niin inhoan sitä. Se on niin sellanen häijy ihminen. Se hymyilikin sillä lailla ivallisesti siinä kun Heikki kysyi siltä automyyjää. Onneksi se ei ollut siellä enään sitten kun tultiin takaisin sieltä koeajolta.  Voi että mä vihaan sitä ihmistä. Toivottavasti mun ei tarvi asioida enään sen kanssa .

Huomenna oon menossa kokovartalo hierontaan rentoutumaan. Jospa mun oli sitten helpottuisi. Rauhoittuisin ja rentoutuisin. Mulla onkin niskat ja jalat aika jumissa. Se tulee siis tarpeeseen.