Palasin takaisin töihin kolmen ja puolen viikon sairausloman jälkeen 13.3. Tommi oli joutunut edellisenä päivänä Ouluun leikkaukseen. Se leikkaus alue oli tulehtunut ja se piti avata. Mua pelotti. Mutta kuitenkin osasin ajatella että me ollaan selvitty kerran aikaisemminkin leikkauksesta ja Tommi oli nyt kuitenkin paljon lähempänä. Vain reilu sadan kilometrin päässä kotoa. 

Töissä mulla oli aamu vuoro. Mua jännitti palata takaisin töihin. Tiesin että ensimmäiset lapset jotka aamulla tulevat ovat sisarukset Emma 4 vuotta ja Leino 2 vuotta. Tän Emman kanssa mulla on ollut vaikeuksia. Ennen mun sairauslomaa tän Emman oli vaikea jäädä mun kanssa aamullaYhtenänä aamuna se sanoikin mulle kun kyselin että onko jokin hätänä kun et halua jäädä aamuisin mun kanssa tänne,  että se ei pidä musta. Musta se tuntui silloin tympeältä ja joka aamu vuoro mietin sitä miten sen kanssa toimisin.  Se oli mulle tosi rankaa aikaa muutenkin.  Annoin sille toisinaan todella paljon huomiota, mutta kun en joku aamu voinutkaan koko aikaa olla sen kanssa niin se mökötti mulle siitä. Ne aamut oli silloin tosi raskaita. 

No tänä ensimmäisenä aamuna kun palasin takaisin töihin kaikki meni hyvin. Ne lapset olivat yllättyneitä kun olin siellä aamulla vastassa. Musta tuntui hyvältä. Tuntui kuin olisin ollut odotettu. Yksi lapsi oli kuulemma sanonut että mulle pitäs tehdä kortti kun tuun takaisin. Tää lapsi oli tosi haastava, enkä ois uskonu että se ois sanonu noin.  No ensimmäinen päivä meni ihan hyvin. Oli aika poikki mutta kuitenkin jollakin tapaa paremmassa kunnossa kuin ennen sairauslomaani. 

Kotona olin viikon verran yksin kun Tommi oli sairaalassa. Me soiteltiin päivittäin ja laitettiin viestiä. Kävin edelleen säännöllisesti depressiohoitajalla. 

Huhtikuun aikana aloin ensimmäisiä kertoja pitkään aikaan kokemaan hyvän olon tunnetta. Osasin nauttia niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin kevään äänistä ja tuoksusta. Takerruin siihen kovasti kiinni ja yritin kaikin mahdollisin keinoin pitää siitä tunteesta kiinni. 

No mulla tuli vähän takapakkia.  On ollut välillä huonoja päiviä ja useampia peräkkäin, mutta olen kuitenkin osannut iloita joistakin ihan pikku jutuista kuten yhdessä auton korjaamisesta Tommin kanssa. 

Tommin jalassa on edelleen haava ja nyt on heinäkuu menossa. Siinä on syvä onkalo,  jota on hoidettu. Mutta huonoilla tuloksilla. Siinä on ollut useita tulehduksia ja takapakkeja. Ne on väsyttänyt mua ja Tommiakin. 

Elokuussa sillä on uusi leikkaus aika Helsingiin sille tehdään kieleke leikkaus siihen kohti. Kun se aika tuli mulle tuli mieleen kaikki ne muistot siitä helmikuisesta ajasta. Sitä vaikeaa aikaa en haluaisi kokea enään uudestaan. Depressiohoitaja on sanonut että nyt mulla on keinoja kohdata se. Sain paljon voimaa tekemällä rentoutusharjoituksia. Mun pitää alkaa tekemään niitä sitten uudestaan kun palaan takaisn töihin. 

Niin mulla on nyt sopimus katkolla kesän ajan ja heinäkuun lopussa palaan takaisin ja oon koko tulevan kauden. Mua pelottaa että tulevastakin vuodesta tulee rankka. Mutta ei sitä kannata murehtia etukäteen. 

Niitä depressiohoitajalla käyntejä on vähennetty ja kohta ne varmaan lopetetaan. Mun pitää alkaa koittamaan löytämään itselleni hyviä keinoja selviytyä arjen vaikeista asioista ja näistä takapakeista mitä mulla on nyt tullut.

Ne takapakit ovat olleet sellaisia että olen ajatellut ikäviä asioita ja ollut alakuloinen. Ne on tosiaan kestäneet muutamisen päivää aina kerrallaan ja sitten on ollut taas jokunen hyvä päivä välissä. 

Nyt kesän ajan mää oon ollut avustajana sille näkövammaiselle. Mää oon vaan käyny sen kanssa pyöräilemässä. Se on sanonutkin että jos me vaan pyöräillään.  Musta se on tuntunut kurjalta. Olen ajatellut että enkö tosiaan kelpaa mihinkään muuhun kuin pyöräilemiseen sen kanssa. Se on perunut sovittuja tunteja. Niistä mää oon osannut nauttia. Siitä työstä on tullut mulle pakkopullaa. Vähän niinkuin koen sen lasten kanssa työskentelynkin. Mää en osaa nauttia siitä niinkuin joskus ennen. Koen vaan etten kelpaa muuhun kuin pyöräilemiseen sen kanssa. Yhtenä päivänä kun oltiin pyöräilemssä ja me puhuttiin tulevaisuuden haaveista niin kerroin että mulla ois haaveena käydä vähän aikaa asumassa jollakin toisella paikkakunnalla. Niin se vaan sanoi " miten mulle sitten käy. Sinä ja Sonja ootte mun vaki... pyöräilijöitä." Sonja on sen fysioterapeutti. Mää en siihen vastannut oikein mitään.  

Tommin kanssa me ollaan suunniteltu reissua Särkisaloon, mutta se reissu saattaa jäädä tekemättä kun se Tommin jalka ei oo parantunu. Se on raskas reissu enkä määkään uskalla koko matkaa autolla ajaa. Niin mää luulen että se saattaa peruuntua. Se jalka on taas nimittäin ollut tulehtuneena eikä välttämättä ehdi parantua ennen sitä kuin palaan takaisin töihin.