Jos pidät kiinni menneisyydestä, se pitää kiinni sinusta on neuvo mikä on joskus sanottu minulle. Mutta ei vaikeaa menneisyyttä oli niin vain helppo unohtaa eikä päästää irti. Koulukiusaamis muistot ja niistä aiheutuneet veikeidet kulkevat vieläkin mukana elämässäni. Välillä voimakkaammin kuin toisinaan. Eilen katsoin ohjelmaa jossa eräs poika joutui koulukiusatuksi. Se sai tunteeni nousemaan  pintaan ja miettimään omia kokemuksiani ja sitä ettei kenenkään tarvitsisi joutua kokemaan  mitään sellaista. Olin eräs päivä lenkillä ja vastaani pyörällä jonkun kaverin kanssa tuli erään kiusaajani pikkusisko. Hän ajoi kiusaajani vanhalla pyörällä ja muutaman metrin päässä hänestä, minulla tuli sellainen oli että kiusaajani tulee minua vastaan. Se kaikki tuli mieleen siitä pyörästä ennen kuin edes näin kuka pyörällä ajoi. Tämä pikkisisko näyttää ihan isosiskoltaan. Ja asioita tuli mieleeni sellaisia mitä on tapahtunut joskus kun olen lähtenyt pyörällä koulusta kotiin ala-asteella. Esim. juuri ennen kuin kerroin kiusaamisestani tapahtui eräs tilanne josta olen jo joskus aikaisemmin tänne kirjoittanut. Se oli sellainen juttu että älähdin koulun pihalta ajamaan pyörällä kotiin päin ja kiusaajani lähtivät minun perässäni. He tosin asuivat samalla tiellä kuin minäkin joten sama matka meillä olisi muutenkin ollut. Mutta kuitenkin. Eräs heitä ajoi pyörällään kiinni pyöräni takarenkaaseen ja kaksi muuta heistä haukkuivat minua ja puhuivat muutenkin sellaista mikä sai minut melkein itkemään. Mutta sain kuitenkin pidätettyä kyyneleeni sisässäni. Jonkun matkaa kun he olivat tulleet ihan minun vierelläni niin he ohittavat minut ja ajoivat pyörillään tienristeykseen tukoksi. Siihen tienristeykseen mihin minäkin olin kääntymässä. He seisoivat siinä risteyksessä ja minä jouduin koukkaamaan pyörälläni sieltä penkanpuolelta. Sitten eräs heistä huusi vielä perääni. Ajoin vähän matkaa tietä eteenpäin ja sitten rupesin itkemään. Kaikki se tuntui pahalta.

Olen aiemminkin varmaan jossakin kirjoituksessani mainunnut, että tämä kiusaamisen kohteeksi joutuminen on elämäni vaikeimmista asioista joita olen joutunut kokemaan. Se kokemusta on jättänyt minuun arpensa. Nykyään minun on vaikea tutustua ihmisiin ja luottaa heihin. Pelkään että he käyttävät sitä tietoa minusta minua vastaan mitä heille paljastan itsestäni. Jotkin ihmiset joihin luotan olen tuntenut jo kauan, mutta en heillekkään kerro ihan kaikkea, koska pelkään heidänkin käyttävän sitä minua vastaan joissakin tilanteissa. Ehkä myöhemmin nyt ihan vasta minulle on tullut tilanteita joissa olen huomannut ahdistuvani ja kokevani ahdistuksen tunnetta ja paniikkia. Tilanteet ovat olleet sellaisia jossa on ollut paljon ihmisiä. Olen ruvennut välttelemään sellaisia tilanteita koska olen ruvennut pelkäämään sitä paniikin tunnetta joka minulla on aina joskus tullut. Tilanteissa minulla on yhtäkkiä alkanut tuntua raskaalta henkittää ja sydämmeni on jyskyttänyt rinnassani. Vaikka olenkin olllut tuttujen kanssa joita on ollut paljon samassa tilassa on tullut tämä sama tunne kerran ja muulloin ne ovat tulleet kun olen ollut outojen ihmisten keskellä enkä ole nähnyt enään kaveriani jonka vieressä hetki sitten seisoin. Olen miettinyt että onko tämä paniikin tunne tullut kanssa jonkinlaisena seurauksena siitä kun pelkään kiusatuksi tulemista. Olen tosi monesti miettinyt sitä että pitäisikö minun aloittaa teprapiassa käyminen, mutta en ole saanut aikaiseksi tilata aikaa ja sitten se että on kallista käydä terapiassa. Minulla ei olisi varaa käydä siellä. Jos en saisi mistään mitään tukea siihen. Toisaalta taas pelkään mennä puhumaan jollekkin oudolle ihmiselle elämäni vaikeimmista asioista. Mutta se olisi iso askel paranemiseen. Se olisi askel elämän muuttamiseen ja sen hyväksymiseen kaikkine arpineen mitä minulla on.

Olen nyt viihtynyt töissä. Enkä haluasi lopettaa sitä, mutta se päivä tulee vastaan kun sopimus loppuu toukokuussa eikä jatkosta ole mitään tietoa.Olen saanut eräälatä vanhemmalta positiivistä palautetta ja pomoltakin. Pomo sanoi että lapset tykkäävät minusta. Huomaan että olen kehittynyt työssäni, vaikka kehittymistä siinä vielä onkin ja paljon. Minun pitäisi hieoa sosiaalisia taitojani ja keskustella enemmän työkavereideni kanssa. Toivottavasti ajan kanssa sekin luonnistuu. Ja uskon että luonnistuu. Minun vain pitää löytää sisältäni se ääni joka kannusta minua puhumaan.