maanantai, 15. marraskuu 2021

Mietteitä työstä

Päätin nyt tulla purkautumaan useiden päivien tapahtumista. Nämä asiat ovat välillä ottaneet oikein kunnolla päähän ja saaneet minut tuntemaan oloni epämukavaksi ja epävarmaksi.

Tällä viikolla töissä minun piti mennä maanantaina influenssarokotukselle. Olin ilmoittanut siitä menosta esimiehelleni hyvissä ajoin kolme viikkoa aiemmin. No työvuorolistat tuli eikä menoani ollut huomioitu maanantaille ollenkaan. No ajattelin silloin sunnuntaina kun työvuorolistan sain että keskiviikkona pystyisin menemään kun sille päivälle oli vain yksi ainut kotisiivouspaikka. No maanantai aamupäivänä kun keskustelin työparini kanssa ette en tule tänään missään vaiheessa kerkeämään käymään rokotuksella niin sanoin että keskiviikko on ainut päivä jolloin voin iellä käydä. No kohta sitten jo eläkkeelle jäänyt siivoustyönjohtaja laittoi työparilleni viestiä että keskiviikkona menette sinne ja sinne.Hän muutti jo tehtyä työvuorlistaa kysymättä työntekijöiltä. Näin mielestäni ei voi toimia jos lista on tehty valmiiksi eikä viidenpäivän varoaika toteudu. Muutenkin työvorolistat saadaan vasta sunnuntaina viikoksi kerrallaan. Niin ei voi elämää suunnitella yhtään. 

No toimistolla käydessämme asiaa selvittämässä puhuin etten tänään ole voinut mennä rokotuselle joten olen menossa sinne keskiviikkona. Eläkkeelle jäänyt siivoustyönjotaja sanoi sinä menet työkohteeseesi niin kuin sinulle sanotaan. 

Minusta tuntui todella pahalta kun minulle niin sanottiin.  OIsko mun pitänyt tänään lähteä keske kotisiivouksen rokotukselle ja tulla sieltä takaisn hakemaan työparini vai miten se olisi pitänyt tehdä :Olin kuitenkin jo hyvissä ajoin ilmoittanut menostani eikä sitä oltu otettu huomioon työvuorolistassa. Mitä ihmettä olisin voinut tehdä. OIs varmaan oikeasti pitänyt lähteä kotisiivouksesta keskenkaiken pois ja mennä sinne rokotukselle. Jotenkin vain tuntuu että ei tuo työpaikka aina mitenkään mukava ole. Omaa elämää ei voi käytännössä suunnitella mitenkään kun töypäpivän kestoa ei tiedä etukäteen. Työt voi olla joko tunnista kahteentoista tuntiin päivässä. Olen nollasopimuksella joten se varmaan kuuluu asiaa ettei elämää voi suunnitella eikä mitään menoja sopia kun koko ajan tulee olla työnantajan käyettävissä ja tavoitettavissa. 

Työpaikkalla on sähköpostiryhmä sekä watsap ryhmä joita pitää koko ajan tarkkailla. Jo kotiin pästyä ryhmään tai sähköpostiin saattaa tulla viestiä että tuleppa tänään illalla vielä sinne ja sinne. Ja se on mentävä. Olen miettinyt, että onko tämä nyt ihan laillista. Liitostahan sen saisi tietää kun vain kysyisin. Mutta jotenkin vain tuntuu ettei sitä nyt koko ajan tarvitse olla tyänantajan ja työkavereiden käyteettävissä. Täytyyhään ihmisellä olla vapaa aikaakin. 

Nyt kun olen ollut töissä pitemmän aikaa olen huomannut pahan puhmisen kulttuurin. Työparini haukkuu milloin ketäkin. Varmaan minuakin silloin kun hän ei ole minun kanssani. Siivoustyönjohtajan joka nyt on jo jäänyt eläkkeelle on toimistolla usein ja aina kun hän kohtaa työparini on pahan puhuminen ainut asia mikä heitä sillä hetkellä kiinnostaa. Milloin kenestäkin. Minun on välillä vaikea olla siellä kuuntelemssa, kun yritän itse olla puhumatta pahaa, vaikka mieli tekisikin. Kotona sitten puhun työkavereistani ja asikkaistani niin paljon että oloni helpottaa, mutta työpaikalla ja työkavereille toisista pahaa puhumista yritän kaikin keinoin välttää. 

Tämä pääasiallinen työparini on toisinaan ihan mukava. Mutta sitten kun hänelle sattuu huono päivä niin sen kyllä huomaa. Hän huomauttaa joka asiata mitä teen, kaikki on väärin. En edes imuroida osaa kun niikseen sattuu. Niinä päivinä saa olla varpailaan. Saa varoa jokaista sanomistaan ja tekemistään. Siinä se ei sanojaan säästele. Mua tympäsee ja ärsyttää ja väillä pistää ihan vihaksikin kun joudun kuskaamaan häntä omalla autollani ja hän huomattaa joka asiasta, jopa autolla ajostani. Eihän sillä nyt varaa ois siitä mulle kuittailla. Hommais itse auton ja ajokortin. Joskus mun on tehnyt mieli jättää se jonnekkin välille kun se on mulle sanonut ilkeästi. 

Toisinaan mulla on ollut sellaisia päiviä että olen kotiin päästyäni ajatellut etta nyt irstisanoudun. Kun olen vielä koeajalla työsuhteeni päättyy välittömästi. Välillä ajatus siitä tuntuu niin hyvältä. Ne jäis pulaan. Tiedän niiden kärsivän työntekijä pulasta, eikä sitä helpota ainakaan se että työntekijöistä puhutaan  pahaa ja työkaveit kylvävät pahaa ilmaa puhumalla pahaa ja olemalla töykeitä.

lauantai, 30. lokakuu 2021

Jälleen kerran uusia tuulia

Kesä meni ja syksy tuli. 

Syyskuussa aloitin uudessä työpaikassa. Yhdessä paikkakuntalaisessa siivousfirmassa. Sain vakituisen sopparin. Tosin nolla tunneilla. Mutta otin sen vastaan. Se esimies oli todella taitava puhumaan. Joten allekirjoitin sen sopparin, vaikka jälkikäteen kaduin sitä. No kuukauden nyt olen ollut siellä töissä ja työtunteja on ollut ihan kiitettävästi. Että ei nyt ihan nollapäivä ole ollut vielä kertaakaan. Työkaverit ovat sanoneet että odotappa kun joulusiivouksen alkavat. Silloin niitä tunteja sitten varmaan vasta onkin. Nyt niitä on ollut niin että 4-7 tuntiin päivässä. On ollut ihan kiva kun on jäänyt vapaa aikaakin. Oon jaksanut paremmin kotonakin touhuta. Vaikka alkuun työ tuntui todella raskaalta. Onhan se fyysisesti paljon rankempaa kuin lastenhoitajan työ. Työkaverit ovat melkein kaikki yli viisikymppisiä, paria lukuunottamatta. Mutta näitä nuorempia työntekijöitä en ole vielä nähnyt. Mutta on nekin varmaan jotain yli kolmekymmppisiä. Ainakin toisten puheista olen niin päätellyt. Kaikki niiistä työkavereista ei nyt niin mukavia ole ollut, mutta joka paikassahan on niiä joista ei niin pidä tai tule oikein toimeen. Sen olen jo oppinut näissä edellisissä työpaikoissa. Välillä joka ärsyttää enemmän ja välillä taas joku toinen. Sellaistahan se on. 

Eli pääsääntöisesti olen käynyt ihmisten kotona siivoamassa, mutta olen myös siivonnut jonkin verran rappu käytäviä. Rappuja on ollut mukavempi siivota kuin toisten koteja. Ne on tosin paljon helpompiakin, kun ei tarvitse mattoja ja huonekalua siirrellä. 

Alkuun ajattelin että irtisanoutuisin sieltä, mutta nyt mulla on mieli muuttunut. Vaikka luulen että en tule siellä koko loppu elämääni olemaan, mutta ainakin jonkun aikaa kunnes tiedän mitä haluan tulevaisuudessa tehdä. Eihän sitä tiedä jos olenkin siellä eläkeikään asti, mutta tuskinpa. 

Fyysisesti olen ollut väsyneempi, mutta henkisesti olen ollut pirteämpi kuin ennen. Aikanaanhan tulen tottumaan fyysisempään työhön. Olen jo huomannut pieniä muuoksia vireystilassani kun vertaa työn aloitukseen, jolloin olin aivan poikki työpäivän jälkeen. Nyt riittää puolen tunnin tai tunnin päikkärit ja jaksan illan.Päiväkotimaailmassa väsymys ei väistynyt joten sen täytyi olla henkistä väsymystä.

Olen taas jälleen kerran aloittanut liikkumisen. Aloitin liikkumisen alkuun vähän niin kuin kostoksi kun Tommi sanoi että liikunta tekee hyvää sun kehon muodoille. Ajattelin silloin että laihdutan itseni ihan laihaksi ja näytän sille mitä liikunta tekee. Kosto ajatuksen väistyttyä innonstui ihan kunnolla liikkumisesta. Olen tehnyt kotona lihaskuntoharjotteita ja huoamnnut jopa kehitystä itsessäni viimeisen kymmenen viikon aikana. Aion jatkaa liikkumistani vielä. Jospa se jatkuisi pitemmän aikaa eikä loppuisi kuten yleensä minulle käy kun olen liikunnasta innostunut. No pidän toivoa yllä. 

Tommin kansa meillä menee ihan hyvin. Välillä toisen naama ärsyttää ja välillä taas ei. Sellaista se on. Mr käytiin tässä vastikään reissussakin. Tosin vain viikonloppureissussa, mutta kaukana kotoa. Mentiin junalla Rovaniemelle ja siellä sain nollattua stressi tasojani alaspäin. Sillä silloin minulla oli ihan kunnon ´stressi ja jouduin ottamaan melatoniinina avuksi, kun herilin aamuyötä noin puolta tuntia ennen kuin tarvitsi herätä kellon herätykseen. Ehkä melatoniini siinä hieman helpotti, mutta reissuuun lähteminen sai stressin kokokaan väistymään, kun unohti hetkeksi kaikki koti asiat.

keskiviikko, 27. lokakuu 2021

Naapuri

Mulle tapahtui tuossa sunnntaina outo välikohtaus naapurin kanssa. Tämä naapuri on iältään hieman yli 50 vuotias, yksin asuva nainen. 

Hän on yleensä aina ollut pihalla tavattaessa ystävällinen sekä puhunut kohteliaasti. En ole koskaan hänen kuullut haukkuvan tai mollaavan ketään.  

En siis ole tavannut häntä muuta kuin pihalla jos olemme yhtä aikaa sattuneet sinne. Talvisin olemma monesti olleet yhtä aikaa putsaamassa autoa ja auton ympäristö lumesta ja siinä olemme pintapuolisesti puhuneet. Yleensä aina säästä. 

Mutta nyt sunnuntaina kävikin ihan erilailla, josta nyt haluan teille kertoa koska asia on vaivannut minua.

Olin viemässä roskia, kun B- rapusta tuli tämä nainen pyöränsä kanssa. Olin häntä jjokusen askeleen edellä. Hän tervehti ensin iloisesti kun aina muutoinkin. Tervehdin takaisn. Kävelimme peräkkäin hän pyörän kanssa ja minä roskapussien. Kun pääsimme pyörävaraston viereen hän huusi minulle " Olinko minä siirtänyt sinun pyörää? Olinko minä siirtänyt sinun pyörää?" Hän oli vihaisen kuuloinen. Käännyi varovasti katsomaan häntä päin. Hän näytti todella vihaselta. Ajattelin ensin että sano mitään, mutta sitten vastasin että on sitä joku joskus siirtänyt.

Hän huutaa minulle takaisn vihaisesti " Minulla oli ilmat pois, Pitää ilmoittaa että joku tässä talossa tekee tahallista toistuvaa ilkivaltaa! "

Vastasin että kyllähän pyörien renkaisiin tulee reikiä ja mutterit löystyvät. Minulla ainakin löystyy helposti ja reikiä tulee kun pyöräilen paljon. 

Olin jo tässä vaiheessa hieman peloissani mitä seuraavaksi tulee ja lähdin kävelemään kohti roskakatosta kun kuulin hänen vielä sanovan " No olihan siinä joku löystynyt! "

Säihkädin tilannetta tosi paljon. Hän ei ollut yhtään normaali iloinen itsensä vaan jotenkin täynnä vihaa. 

Siitä kohtaamisesta lähtien olen pelännyt kohtaavani hänet. Vaikka pitäähän minun joskus hänet kohdata enkä voi sitä vältellä kun samassa talossa asutaan, mutta kuitenkin eri rapuissa. Mutta pihallahan häneen törmää. 

Toissa kesänä hänellä ja yhdellä toisella asukkaalla oli kinaa ja eripuraa. OIkeastaan siinä oli mukana toinenkin asukas, mutta siitä en nyt mene varmaksi mitään sanomaan kun en asiasta itse tiedä muutakuin juoruja kuullut. Juoruihihan ei ole kovinkaan uskomista, mutta tämän asukaan takia yksi asukas muutti pois vuosi tämän tapahtuman jälkeen. Joten ajattelien että ehkä puolet juoruista  tai osa niistä on totta.

Minulla tuli mieleen että hän yrittää saada nyt kinaa aikaiseksi minun kanssani. Mutta en aio ruveta kinaamaan hänen kanssaan. Olen kuin ei olisikaan. Totta kai sitten pitää jotain tehdä jos oikeasti tapahtuu jotain muuta kuin sanallista meuhkaamista. Jos oikeasti tapahtuu jotain vakavampaa esim. häiriköinti perättömiä juoruja, vaikka miten niihinkään voi itse vaikuttaa. 

Olen myös miettinyt että mitä olen tehnyt väärin, vai satuinko silloin vain sopivasti hänen kohdalleen.  Hän on ainakin saanut minussa pelkoa aikaiseksi. Mutta sitä en aio hänelle näyttää. Aion tervehti häntä samoin kuin ennenkin ja olla sellainen kuin aikaisemmin. Netistä sinä päivänä äluim paljon naapurien eripurasta ja puhuim työkaverillekkin siitä ja joka paikasta mistä neuvoa hain ja kysyin sain saman vastauksen ettei kannata lähtä siihen touhuun mukaan. Ainostaan sitten kun jotain oikeasti vakavampaa tapahtuu. 

Olen myös miettinyt sitä että oliko hän ihan kunnossa silloin. Kun hän oli niin täynnä vihaa, mitä hänessä en koskaan ole nähnyt. Mietin että olisiko minun pitähyt soittaa silloin apua hänelle. Mutta ehkä on parempi, että annoin tilanteen olla enkä tehnyt mitään. Jospa tämä oli vain tälläinen yksittäinen tapahtuma.

Mutta onpa mulle tapahtunut mukavian asioita. Olen vaihtanut alaa. Teen siivoustöitä osa-aikaisesti ja ainakin vielä olen viihtynyt ja iltaisin olen jaksanut paremmin. Tästä työstä ajattelin kirjoittaa toisen jutun sitten kun siitä on paljon asiaa enkä tiedä miten saisin sen lyhyesti kirjoitettua. 

Mukavaa viikon jatkoa!

lauantai, 31. heinäkuu 2021

Viesti kaverille

Tämä asia tapahtui keväällä 2021. En vain ole julkkaisut tätä tekstiä kun olen pohtinut syytä että mistä tämä johtuu. 

Latoin viestiä yhdelle kaverille Sannalla ja kerroin että olisin seuraavan kuun alussa tulossa käymään siellä päin ja kysyin että oisko sillä silloin mitään ja voitaskö nähä silloin. Tämä kaveri asuu Oulussa. Hän muutti sinne kolme vuotta sitten miehensä kanssa. Tältä kaverilta on yleensä aina tullut vastaus saman päivän aikana, mutta nyt vastausta ei ole kuulunut viikkoon. Olen nähnyt että hän on ollut paikalla watsapissa, joten hänen on täytynyt nähdä viestini. Odotin vastausta pari päivää ja sitten sen jälkeen mieleeni alkoi hiipua kaikenlaisia ajatuksia meidän ystävyyssuhteen lopusta. Meidän välit olivat viimeisen parin vuoden aikana viilenneet kovasti. Viimeisen kahden vuoden aikana vietittely ja yhteuden pito on tullut aloitteestani. Viime kesänä mietin sitä että jos en laittaisi hänelle viestiä ollenkaan niin hänkään ei todennäköisesti laittaisi minulle. Ajattelin että parempi että itse kuitenkin pidän häneen yhteyttä kuin olisin pitämättä ollenkaan. Olen muutaman kuukauden välein laittanut hänelle viestiä ja kysellyt kuulumisia ja kertonut minun omista kuulumisistani. 

Viime kesänä menin Tommin kanssa käymään siellä. Me istuttiin siellä vähän aikaa ja mentiin sitten kaupungille. Mulla ja Sannalla ei ollut silloin kauheasti jutun juurta. Me ei kauheasti juteltu kuin ajankohtaisista asioista eli koronasta ja sen vaikutuksista. Jälkeenpäin ajattelin että Sanna oli vähän alakuloinen silloin, mutta vaikea mennä nyt sanomaan. Saatoinhan vain kuvitella kaiken. Sen tapaamisen jälkeen viestittely jatkui samanlaisena eli minun aloiteeestani. 

Sannan kanssa me tutustuttiin kuusi vuotta sitten ja oltiin alkuun paljonkin tekemisissä. Oikeastaan Sannan muuton jälkeen meidän välit alkoivat viilentyä. Ajattelin että se on normaalia kun kaikki muuttuu. Mutta nyt kun Sanna ei ole vastannut viestiini mitään olen alkanut ajatellla että syy välien viilenemiseen on minusssa .Olen ollut liian takertuvainen kun olen laittanut viestiä ja halunnut nähdä. Selvästi se on ollut jokin merkki kun viestittely on ollut yksi puolista pari vuotta, mutta en ole sitä oikeiin tajunnut. Ehkä Sanna haluu unohtaa mut ja siirtyä seuraavaan elämänvaiheeseen. 

Mulla ei oo kavereita oikein, niin olen yrittänyt pitää yllä yhteyttä viestitellen, vaikkakin se on ollut aika yksipuoleista. En ole halunnut jäädä yksin ja olen halunnut keroa omasta elämästäni ja kuulla heidän elämästään jotain. 

Tiedän että ystävyyssuhteetkin viilenevät ja katkeavat, mutta en vain halua uskoa sitä että se tapahuu näin. Ois Sanna voinut vastata jotakin mun viestiin. Ihan mitä vain. Tämä vastaamatta jättäminen tuntuu todella pahalta, kun en tiedä mistä tämä johtuu. Yleensä Sanna on vastannut ja sillä on ollut hymiöitä ja kaikkea muuta. Pari viikkoa sitten vasta viestittelin sen kanssa ja nyt tämä. 

Vasta nyt viikon jälkeen aloin ihan tosissani ymmärtämään ettei Sanna vastaisi mun viestiin. En ole laittanut Sannalla muuta viestiä sen jälkeen. Ajattelin että en häiritse häntä ja annan asian olla. Tuntuu vaan niin pahalta. MIetin missä vika on, mitä olen tehnyt tai sanonut väärin. Mun pitää alkaa käsittelemään asiaa että pääsen tästä yli. Ei elämä tähän lopu vaikkakin kapenee. 

Mun elämä on ollut muutenkin tarpeeksi vaikeata ja tuntuu että koko ajan jatkuvasti tulee vastoi käymisiä. Nää vastoin käymiset saisivat jo loppua. Ehkä ne loppuukin kun muutan mun ajattelu maailmaa. Siitähän olen jo monta vuotta puhunut. Helppoa se ei ole. Pitää vaan jatkaa vielä ja työstää sitä niin kauan kuin jotain tapahtuu. 

On mulla tänä vuonna ollut hyviäkin hetkiä ja paljon. Mutta tälläiset ikävät kokemukset ja asiat ottavat minusta vallan. 

lauantai, 24. heinäkuu 2021

Työ huolia

Olen tainnut jo jossakin juttussa kertoa tai ainakin olen kirjoitanut jonnekkin jota en ehkä ole vielä julkkaisut että tällä hetkellä työskentelen henkilökohtaisena avustajana päiväkodissa eräälle down pojalle. Olen tykännyt siitä hommasta paljonkin, vaikka hänen äitinsä onkin välillä todella kova sanomaan. Pojan hoitaminen on ollut helppoa ja antoisaa. Hän on ollut aika tähän asti aika rauhallinen. Nyt viime viikon aikana hänestä on tullut vilkkaampi puoli esille sekä myös vahva oma tahto. Hän siis luottaa minuun nyt täysin. 

Nyt kun olen ollut väsynyt se on toisinaan tuntunut raskaalta, mutta kuitenkin se on helpompaa kuin huolehti isommasta lapsi ryhmästä. Down pojan nimi on vaikkapa Matti. Matti on kaksi vuotias.Hän ei puhu, mutta käyttää joitakin viittomia. Hänellä on alkanut puheterepia. Terapeutti on käynyt heidän kotonaan useita kertoja. Viime viikolla hän kävi päiväkodilla. Hän tuli ruokailu tilanteeseen katsomaan suun motoriikkaa. Sen lapsen äiti kertoi minulle. Muuten en olisi tästä suun motoriikan havainnoinnista tiennyt mitään. Puheterapeutti ei nimittäin kertonut minulle siitä mitään. 

Meidän kohtaaminen ei muutenkaan mennyt kovin nappiin. Hän tuli juuri kun olimme lasten kanssa tulleet sisälle. Hän tuli käytävästä ja astui osastolle. Kysyin että ootko sä Riitta. Hän sanoi että säkö oot Matin avustaja. Vastasin että joo olen. 

Kerroin että olemme menossa syömään ja kysyin tuleeko hän siihen. Hän vastasi että tulee ja kertoi samalla ottavansa kuvia ja videoita ruokailu tilanteesta. 

Matti meni itse syöttötuoliin istumaan ja terapeutti meni hänen luokseen istumaan vastapäätä. Vein ruuan Matille jonka jälkeen vein lisää ruokaa yhdelle lapselle ja toiselle leipää. Sen jälkeen menin lämmittämään itselleni ruokaa. Terapeutti istui koko ajan Mattia vastapäätä ja kuvaili ruokalilua. 

Kun olin lämmittänyt oman ruokani menin samaan pöytään istumaan Matin kanssa, mutta syrjemmälle jotta terapeutti saa rauhassa kuvata. Juttelin terapeutin kanssa samalla myös Matin leivän syönnistä ja siitä pyytääkö hän lisää ruokaa. Samaan aikaan Matti söi leipää niin että hänen suunsa on täynnä. En puuttunut siihen mitenkään vaan odotin että terapeutti puuttuu ja ohjaa Mattia asian suhteen, kuten oletin teprapeutin tekevän olihan hän pitämässä terapiaa sillä hetkellä. Terapeutti sanoi minulle että Matin suu on täynnä leipää. Kysyin häneltä että miten hän nyt tekisi ja samalla sanoin että itse keskeytän tilanteen. Terapeutti kehotti antatmaan maitoa. Annoin Matille maitoa ja jatkoin syömistä kuten Mattikin teki. Matti lopetti ruokailun ja itse söin vielä. Terapeutti kysyi että nytkön Matti vain odottaa. Sanoin että Matti odottaa sen aikaa kun olen itse syönyt. Söin itse ruuan ja vein omat asitiani pois, jonka jälkeen menin auttamaan Mattia. Puheterapeutti kirjoitti Matin reissuvihkoon että kävi seuraamassa Matin ruokailua ja nukkumaan menolle siirtymistä.

Kun olin vaihtamassa Matille vaippaa juttelin terapeutin kanssa siitä että Matti voisi siirtyä juomaan tavallisesta mukista, syömään karkeampaa ruokaa ja että alottaisin kuvavihon käyttämisen eli piirtäisin päivän tapahtumista kuvia ja Matti saisi kotona vanhempien kanssa viittoa kuvien tapahtumia sekä oikean ja vasemman käden käytöstä. Puhuin että vanhemmat ovat toivoneet että ohjataan aina oikean käen käyttöön. Puheterapeutti oli sitä mieltä ettei siihen saa puuttua. Sen jälkeen terapeutti lähti ja sanoi ottavansa viestillä yhteyttä seuraavaa aikaa varten.

No viikko vaihtui ja terapeutti kävi Matin kotona. Terapeutti oli puhunut Matin äidille jotain tukehtumisvaarasta johon en olisi puuttunut jos ei Riitta olisi siitä minulle sanonut. Terapeutti Riitta oli myös puhunut että olin jättänyt Matin vain yksin istumaan pöytään enkä ollut valvonut häntä ollenkaan. Matin äiti sitten tuli seuraavana aamuna vihaisena ja puhui asiasta lastentarhanopettajalle.  Hän sanoi että " Johanna oli antaa Matin tukehtua. Riitta kertoi että Matin suu oli niin täynnä leipää ettei edes maitoa pystynyt juomaan eikä Johanna puuttunut siihen ennen kuin Ritta siitä Johannaa huomautti. PItää aina kattoa etti Matti laita liikaa ruokaa suuhun! " Minulle hän ei asiasta puhunut mitään. Sanoi vain että Johanna lue tuo reissuvihko ennen kuin alat syöttämään. 

Luin vihon ja minulle tuli kamalan paha olo. Vihkoon oli kirjoitettu puten terveiset. Eli Oma hoitaja Johanna Valvoo koko ruokailun ajan Mattia. Ruoka annetaan karkeana eikä vauvamaisena soseena. Matti saa käyttää oikeaa ja vasenta kättä eikä siihen puututa. Leipä syötetään Matille Matin kädestä kiinni pitäen. Siinä oli kohtia alleviivattunakin.  Asiasta syntyi kauhea soppa. En tiennyt että terapeutti ei ohjaa ja puutu tilanteisiin mitä ruokailu hetkessä tapahtuu. Hän ei sanonut minulle siitä ollenkaan. 

Syytin itseäni tapahtuneesta. Ajattelin että kaikki on mun vika. Mulle yksi sijainen sanoi että sä tiedät että me tiedetään että sä teet arvokasta työtä. Se ei tuntunut siinä vaiheessa miltään. Mulla oli niin paha ollla. Tuntui etten saa tunteitani pidettyä kasssa. Itkinkin sitä asiaa pariin kertaan työpäivän aikana. Lastentarha opettaja laittoi viestiä asiasta puheterapeutille. Puheterapeutti kielsi sanoneensa Matin oleen tuhkehtumaisillaan ja sanoi että oli minulle eteisessä puhunut olevansan vain seinäruusuna. Hän myös laittoi viestiin että avustaja poistui huoneesta mitän hän ihmetti vanhemmille. Tapahtuma kuulemma näkyy videolla. En muista että olisin poistunut huoneesta.  Myös hän viestissä keroi että olisi muka ensimmäisellä puhelin soitollaan kertonut että on vain havainnoimmassa ruokailua ettei puutu siihen millään tavalla. Hän ei ole soittanut päiväkotiin aika sovittii viestin välityksellä. 

Pelkäsin koko päivän ajan sitä kun minun pitää luovuttaa Matti hänen äidilleen. Pelkäsin mitä sieltä tulee. Mutta onneksi ei mitään pahaa hän kuitenkaan sanonut. Seuraavana aamuna Matin äiti ei sanonut mimulle huomenta,( ei kyllä kovin usein muutenkaan tervehti. Ainostaan silloin kun hän on hyvällä tuulella)  mutta kuitenkin vastasi kun puhuin tonttu lakista. Tilanteessa oli silloin jo toinen hoitaja kuulemssa vieressä. Iltapäivällä hän pahoitteli kaikkea sekkaanusta että Riitta oli soittanut ja puhunut monista väärikäsityksistä. Pahoittelin myös toimintaa päiväkodinpuolelta. 

Mä oon nyt pari viimestä päivää ajatellut että en jatka Matin avustajana työsopimuksen päättymisen jälkeen vaikka vähän aikaa sitten kun esimies jo puhui että ei aio vaihtaa Matin avustajaa ensi vuonna että työni jatkuisivat olin iloinen siitä että saan jatkoa. Mutta nyt olen miettinyt että en jaksa tollosta. Hoitajalle sanotaan vaikka mitä mutta hoitaja ei saa sanoa mitään takaisn. Hoitajan vain täytyy kuunnella haukut. Ajattelin että kerron tästä Tommille, mutta ehkä parempi etten kerro. Koen häpeää tapahtuneen vuoksi. Häpeän sitä että en tajunut siinä vaiheessa kun terapeutti ei heti puuttunut tilanteeseen. Koen että olen epäonnistunut, epäpätevä, huono avustaja ja hoitaja. Koen että en osaa mitään. Koen olevani huono ihminen. 

Tää työ vaan ottaa enemmän kuin antaa. Tällä hetkellä vain toivon sen loppuvan. 

 

  • Aina ihmisen hymyillessä ja etenkin nauraessa hän tuo elämään jotakin tärkeää

    Ujo ihminen on kuin sulkeutunut arkun kansi