maanantai, 24. heinäkuu 2017

Autokoulu

Kävin autokoulun 2012-2013 Capissa. Kaikki olivat kehuneet sitä joten menin itsekkin sinne. Odotin autokoulua, mutta samalla minua pelotti, että joko entinen kiusaajani oli siellä. Mutta onneksi niin ei ollut. Ensimmäiselle teoria tunnille mentäessäni minua jännitti ihan kamalasti. 

Menin autokoululle. Olin ensimmäisenä oppilaana siellä paikalla. Siellä minut toivotettiin tervetulleeksi ja annettiin lappu, mihin täyttää omia tietoja. Samalla hän tarjosin kahvia tai teetä. Mutta en ottanut kumpaakaan, koska en juo kahvia tai teetä. Lapun täyttyämisen aikana tuli toinenkin nuori sisälle.  En tuntenut häntä. Hän oli tyttö. Hänkin tuli autokouluun. Me menimme luokkaan istumaan ja odottamaan tunnin alkua. Kohta sinne tuli kaksi muutakin. He olivat poikia. En tuntenut heitä. Tunti alkoi. Opettajana oli noin kolmenkymmenen oleva mies, Olli. Oppilaita ei tullut enempää. Olimme vain me neljä. En tuntenut ketään heistä. Tunnin aloitimme käymmällä läpi perustietoja. Ensin täytimme ne laput, jonka olin jo täyttänyt valmiiksi odotellessani tunnin alkua. Sen jälkeen opettaja kertoi itsestään, jonka jälkeen me kerroimme itsestämme hänelle ja muille ryhmäläisille. Saimme autokoulun kirjat  Meitä muistutetiin palauttamaan lasku asiakirja seuraavalla kerralla koululle. Olimme saaneet sen siinä vaiheessa kun ilmottauduimme. Siinä vaan kysyttiin että miten maksamme autokoulun. Laskulla vai  pankkikortilla vai miten muuten.Yksi oppitunti kesti noin kaksi ja puoli tuntia. Aika ei meinannut millään kulua. Asiat olivat vain sellaisia että ne eivät niin kiinnostaneet minua. Mutta jaksoin kuitenkin istua paikoillani ja kuunnella. Tunnin lopussa varasimme ensimmäiset ajo tunnit. Minulle tuli eri ajo opettaja kuin muille. Hänellä ei ollut aikaa siihen aikaan kun olisin toivonut ajo tunnin olevan. 

Odotin innoissani ja jännittyneenä ajo tuntiani, joka oli samalla viikolla torstaina. Menin koululle ja opettaja oli jo valmiina siellä. Se oli sellainen yli neljänkymmenen oleva mies. Hän vaikutti mukavalta. Minua jännitti ihan kamalasti ajaa ensimmäisen kerran autolla. Opettaja ajoi auton ensin uimahalille ja siellä vaihdoimme kuljettajaa. Minä sain hypätä kuskin paikalle. Oli todella jännitävää istua siinä. Opettaja neuvoi aluksi mitä pitää tehdä. Ajeliimme muutaman kierroksin siinä pihalla, jonka jälkeen menimme ajamaan uimahallin takana oleville pikku  teille. Minua jännitti ohan kamalasti. Mutta onneksi opettaja oli sen verran mukava että jännityskin vähän helpotti.Varasimme heti seuraavan tunni ensi viikolle, samalle ajo opettajalle. 

Seuraavalla teoria tunnilla palautin laskun autokoululle. Äiti oli siihen kirjoittanut jotenkin siten että saa sen 50 euron käteisalennuksen. En itse tiennut mitä siihen voisi kirjoittaa. Palautin sen siihen toimistoon. Teoria tunti meni nopeasti ohi. Tiistaina olisi seuraava tunti. Tiistaina menin tunnille. Olin juuri ja juuri oikeaan aikaan siellä. Tervehdin iloisesti. Edellisellä kerralla oli ollut mukava tunti eikä enään jännittänyt mennäkkään sinne. Toimistossa oleva ihminen tervehti takaisin. Sen nimi oli Jukka. Teoria tunnin opettaja Olli ei sanonut mitään. Hän istui luokan edessä kahvikuppi kädessään. Menin luokan ovesta sisään ja kuulin kuinka Olli sanoi sille Jukalle pilkaavalla äänen savylle näin: " Luuli että voi käteisellä maksaa."  En kuulllut Jukan sanovan siihen mitään. Tiesin että he puhuivat minusta. MInulle tuli paha mieli. Tunnin aikana yritin pidätellä pahaa mieltäni. En kuunnelut ollenkaan mistä puhuttiin. Vielä huomenna olisi teoria tunti. Ajo tunti olisi torstaina. Aloin inhoaman opettajaa. 

Keskiviikon tuntikin meni vähän allapäin. En keskittynyt kuuntelemaan. Enkä tervéhtinyt iloisesti saapuessani koululle kuten olin tiistana. Kävelin vain luokkaan. Kuitenkin tervehdin toimistossa olevaa Jukkaa. Torstaina minulla oli se ajotunti. menin jälleen kerran koululle odottamaan tunnin alkua. Minulla oli sama ajo opettaja kuin viimeksi. Hän oli mukava. Se sai minut taas pitämään autokoulusta. Postissa tuli lasku. Lasku oli sellainen että siinä oli saanut 50 euron alennuksen juuri niin kuin äiti oli siihe lappuun kirjoittanut.  Muut tunnit kuluivat samalla lailla. En jaksanut enkä viitsinyt keskittyä opetukseen. 

Ajo opettajani vaihtui.  Se vaihtui koska tällä opettajalla ei ollut vapaita aikoja enään jäljellä. Opettajaksi tuli Olli. Inhosin ajatusta siitä opettajasta. Ajoin kuitenkin monta tuntia sen kanssa. Ollin kanssa emme puhuneet autossa juuri mitään. Kerran ajo tunnin aikana hän päästi ilmavaivojaan ulos ja auto haisi kuin mikäkin. Sen kanssa en ajanut montaa tuntia. Onneksi opettaja taas vaihtui. Mutta opettajaksi tuli nuori tuima mies, Petri. En pitänyt hänestäkään. Hänen kanssaan ajoin monta tuntia. Välillä oli yksi mukavaopettaja. Mutta sen pää paikka oli toisella paikkakunnalla niin hänen kanssaan en ajanut montaa kertaa. Pyysin ajo tunteja hänen kanssaan, mutta hänellä ei ollut vapaita aikoja. Välillä ajoin sen teoria opettajan kanssa ja välillä tuon toisen nuoren miehen kanssa. En pitänyt heistä kummastakaan. 

Sitten tuli se aika kun pääsin suorittamaan teoria koetta. Varasin ajan teoria kokeeseen toimistosta. Odotin innoissani aikaa. Minua jännitti mennä sinne. Menin sinne. Siellä oli monta ihmistä katsastamassa omaa autoaan. Menin tiskille ja sanoin tulleeni teoria kokeeseen. Hän kysyi että oliko minulla aika varattuna. Sanoin että on ja sanoin oman nimeni. Nimelläni ei löytynyt sille päivää varausta. Varaus olisi ollut viikkoa aikaisemmin. Olin itsellini laittanut ylös tämän päivän. Olin ihan varmasti tullut oikeana päivänä. Toimistossa ollut Jukka oli varannut väärän päivän. TIesin sen, koska edellisellä viikolla minulla oli koulua siihen aikaan, joten en olisi päässyt tulemaan. Mua suutitti se asia todella paljon. Jouduin maksamaan siitä viime viikkoisesta ajasta, vaikka se Jukka oli varannut väärälle päivälle sen ajan. Olin saninut että en pääse silloin kun minulla on koulua, mutta se idiootti oli kuitenkin varannut ajan sille päivällä. Rupesin inhoamaan sitäkin siitä päivästä lähtien. Jouduin varaamaan uuden ajan euraavalle viikolle. 

En päässyt teoria kokeesta läpi ensi yrittämällä. Uusin sen monta kertaa. Lopultakin se meni läpi. Menin autokoulle sen paperin kanssa ja minulle varattiin lisä ajo tunteja, koska edellistä ajo tunneistani oli kulunut niin kauan aikaa. Se mukava opettaja oli ajamassa minun kanssani ja hän sanoi etten tarvitse lisää tunteja joten varasimme ajan inssiin. Sitä inssiä ennen oli puolen tunnin mittainen ajo tunti. Se oli sen inhottavan opettajan Petrin kanssa. Se ei uskonut että pääsen siitä läpi. Mutta pääsin. Pääsin inssitä läpi heti ensi kerralla. Olin niin iloinen kuin vain voin olla. Minun ei tarvinnut enään käydä koulla kuin vasta kolmen kuukauden päästäs euraavassa vaiheessa. Oli ihanaa pääästä pois sieltä. En tajunnut miten siitä tuli noin inhottava kokemus. Vaikka ensin se tuntui todella mukavalta. Kaikki olivat kehuneet sitä paikaa ja ajattelin että siitä tulisi mukavaa, mutta toisin kävi. Siitä tuli tuskainen, inhottava ja kamala autokoulu, En todellakaan vois suositella sitä kenelleekän. Minun pitäsi käydä siellä ne kaksi muutakin vaihetta niin pääsen lopullisesti eroon siitä paikasta. 

perjantai, 21. heinäkuu 2017

Kuka minä olen

Kuka minä olen? 

Ajattelin hieman kertoa itsestäni enemmän. En tosin paljasta kaikkea, mutta jotain enemmän.

Elikkäs. Olen Johanna. Iältäni olen 22- vuotias. 159 cm ja panoltani jotain 66 kg. Tarkkaa painoani en tiedä, koska en ole käynyt pitkään aikaan puntarilla. Luonteeltani olen rauhallinen, mutta tietyissä tilanteissa tulinen ja kipakka. Luokkaanun todella helposti. Kärsin jonkinlaisesta sosiaalista tilanteiden pelosta. Olen herkkä, arka ja pelokas. Jollakin tavalla olen varmaan masenutunutki ajoittain. Mutta osaan iloita ihanista hetkistä ja painaa ne talteen mieleeni. Lannistun helposti. En osaa kovin helposti nuosta ylös kuopasta, minne olen kerrran tippunut. Se vaati aikaa ja voimaa. Mutta tiedän kuitenkin jossain vaiheessa pääseväni ylös. Olenhan päässyt sieltä kuopasta ylös monta kertaa aikaisemminkin elämässäni. Tälläinen minä olen. Tälläisenä tulen aina olemaan. 

Tulen kahdeksan henkisestä perheestä. Vanhempani ovat olleet töyttömiä suuren osan elämäänsä. Äitini kauemmin mitä isäni. Sisarukset ovat minua nuorempia. Nuorimpaan ikäeroa on huimat 17 vuotta.  Kaikki ovat siis pikku siskoja eli tyttöjä. Minulla on ollut myös pikku veli, mutta hän kuoli kymmenen vuotta sitten ihan pienenä, päivän ikäisenä.

Aloitin peruskouluni vuonna 2002. Koulu oli pieni sivukylän koulu siihen aikaan. Ensimmäisen ja toisen luokan opettajani oli mukava, mutta hän oli erään luokkalaisenni äiti. Se vaikutti aika paljon luokkaamme silloin. Luokallamme oli ensimmäisellä luokalla 18 oppilasta. Yhdeksän tyttöä ja yhdeksän poikaa. Ala luokilla pidin koulun käynnistä.  

Ensimmäisenä koulupäivänäni äiti saattoi minut kouluun. Koulusta tulin erään kaverini kanssa kotiin. Tämä kaveri asui samalla tiellä ja meidän vanhemmat olivat ystävystuneet keskenään. Myöhemmin tämä tyttö rupesi kiusaamaan minua.

Ylä-asteelle menin vuonna 2009. Samalle luokalle kanssani tuli yksi tyttö ala-asteeltani. Luokallamme oli yksi tyttö, Kaisa joka vähän aikaa härnäsi minua. Hän tavallaan jopa kiusasi. Hän kertoi että on itse ollut koulukiusattuna. Kerran hän vain tokaisi yhdelle luokkalaisellini tytölle että joka luokalla pitää olla joku jota kiusataan. Hän tarkoitti sillä varmaan minua. Luulen että se tyttö joka oli samalla luokallani kanssani myös ala-asteella oli kertonut koulukiusaamisestani Miinalle ja tämä päätti sitten aloittaa kiusaamaan minua. Mutta se loppui lyhyeen. Sillä meidän luokallamme oli " sota" tyttöjen ja poikien välillä. Itse en kokenut tulleeni kiusatuksi poikien taholta ainakaan suoranaisesti, vaikka varmasti olin samalla tavalla siinä kohteena kuin muutkin tytöt.  Poikien puolelta kiusaaminen kuitenkin loppui siinä seiskan aikana. 

Samaan aikaan koin kiusaamista rinnakkaisluokkalaisiltani. Liikuntatunneilla olimme samassa erään toisen luokan kanssa. Siinä luokassa oli eräs tyttö joka kiusasi minua kaikista eniten ala-asteella. Tämä tyttö jatkoi kiusaamistani koko ylä-aste ajan. Mutta omalta luokaltani olin saanut kavereita ja tiesin että he tukevat minua. En ollut asian kanssa enään siinä vaiheessa yksin kuten olin ala-asteella ollut.

Sitten koitti aika lähteä opiskelemaan. Hain kouluun ja pääsin sisään. Minusta tuli lähihoitaja. Erikoistuin opinnoissani lapsiin ja nuoriin. Ylä-aste aikaiselta luokaltani samalla luokalla oli yksi tyttö.  Tyttö jonka kanssa olen vieläkin tekemisissä. Tyttö joka on yksi ainoista kavereistani tällä hetkellä. Hänen kanssaan puhuimme monesti että lopetamme koulun kesken. Mutta kumpikin meistä opiskeli loppuun asti. Ammattikoulussa en tutustunut oikein muihin.  Eräs tyttö otti minut usein aina mukaan porukkaan jos kaverini ei ollut koulussa. Hän oli Adalmiina. Musta tuntui mukavalta että pääsin heidän mukaansa. Mutta minusta tuntui myös siltä että tämä Adalmiina vittuili mulle sen minkä kerkes. Mä olin helppo kohde. Mä en ottanut silloin sitä mitenkään kun mulla oli muitakin murheita. Kuljin kouluun linja-autolla. Samalla autolla eri kouluun kulki eräs ala- ja ylä-asten aikainen kiusaajani. Hän mulkoili mua jokainen aamu linja-autossa ja saattoi huitaista mua muka vahingossa kassilla. Sitä mää pelkäsin. Pelkään vieläkin sitä tyttöä. Suorastaan vihaan.

Valmistuin koulusta ja jäin työttömäksi. Välillä tein sijaisuuksia. Pääsin töihin yksityiseen ryhmikseen keväälllä 2015. Olin otettu, mutta työpaikka ei ollut mitenkään paras mahdollinen.  Siitä olenkin jo kertonut tänne aika paljon. Olin siellä määräaikaisena melkein kaksi vuotta. Työsuhdetta jatkettiin aina vähän aikaa kerrallaan. Sitten tuli vakituiset paikat auki. Olin varma että pääsen, koska minulle oli aikaisemmin luvattu että minut vakinnaistetaan. Mutta en päässytkään. Nyt olen ollut sitten työttömänä seitsemän kuukautta. Töitä olen hakenut aktiivisesti, myös muita kuin oman alan töitä.

Syksyllä 2016 aloitin seurustelemaan nykyisen poikaystäväni kanssa. Mun elämä muuttui silloin paljon. Jollain tavalla parempaan suuntaan. Sain kaverin. Kaverin jota tarvitsen. Kavereita kun minulla ei ole kuin vain kolme.

Perheeni kanssa olen tekemissä vaihtelevasti. Mutta kuitenkin kaikkien kanssa tällä hetkellä jonkunlaisissa väleissä. Toisten kanssa paremmin kuin toisten.

Kaiken kaikiaan olen tyytyväinen elämääni. Vaikka tulee niitä hetkiä jolloin kaikki on pielessä. 

keskiviikko, 19. heinäkuu 2017

Tuuli puhaltaa ja vuoren hajoittaa

 

Niin kaunis on maa

Niin korkea taivas

Soi lintujen laulusta kukkiva kunnas

Ja varjoisat veet,

Niin varjoisat veet

 

Mulla oli täällä blogissa taas pitempi tauko etten päivittänyt mitään. Jotenkin se aina vain jäi. Oli kaikkea muuta tekemistätai ei ollut aikaa. Nyt olen taas kuitenkin innostunut kirjoittamaan. Vaikka mun elämässä ei nyt ihmeitä asioita tahpahdukkaan. Mutta kuitenkin. 

Muutaman surkean ja ankean päivän jälkeen mieli taas piristyi. Eilen Tommi tuli käymään mulla. Alkuun me istuttiin pitkän aikaa hiljaa sohvalla. Halailtiin vaan. Sitten jostakin rupes sytymään juttua. Me juteltiin jonkun aikaa ja alettiin tekemään ruokaa. Sellaista ruokaa mitä en ole itse koskaan tehnyt. Moni teistä varmaa miettii että mikähän se voisi olla. Uskokaa tai elkää se on makaronilaatikko. Hyvää ja helppoa ruokaa, mutta en ole koskaan valmistanut sitä alusta loppuun asti. Se onnistuikin tosi hyvin ja oli maukasta. Siitä riitti Tommillekkin evästä töihin. 

Me juteltiin että käytäisiin katsomassa torstaina kesäteatteria ihan täällä omalla paikkakunnalla. Perjantaina ois tarkoitus mennä ulos syömään. Viime kerrasta ei kovin kauan ole aikaa, mutta sitä on kiva välillä vain tulla valmiiseen pöytään. Rahaahan siinä kuluu ja tälläislle minunlaiselle pihille se on vaikee miettiä mitä jättää sitten ostamatta kun yhteen ruokaan menee parikymppiä jos ei enemmänkin.  Ollaan myös puhutti siitä että jos me käytäs mun mummilla. Tommi ei oo nähny mun sukulaisista ku vaan äitin. Niin ois se korka aikakin jo nähdä muitakin. Ollaanhan me kohta jo vuosi tunnettukin. 

Oon nyt ihan viime aikoina uskaltautunut avautumaan Tommille sellaisita asioista mitä mun lapsuudessa on tapahtunut. Kerroin viime viikolla sille siitä että oon ollut lastensuojelun asiakkaana. Kerroin siitä kuinka vaikeaa oli päästää outo ihminen elämään mukaan. Siitä miten alkuun inhosin sitä aina siihen asti kun aloin pitämään siitä. Kerroin myös että olen kirjoittanut blogia. Blogin nimeä en kertonut hänelle. En uskaltanu. Kerroin myös siitä että blogini tekstiä on käytrettu erääseen graduun. Gradu kertoi koulukiusaamisesta ja näytinkin sitä sille. En olisi uskonut että kerron tästä blogista sille. Oon kirjoittanut tänne vaikka mitä juttuja. Mutta enhän mää nimiä sille maininnut eikä se liioimmin kysellytkään.  

On vielä yks iso asia mitä en oo sille kertonut. En ole kirjoittanut siitä täällä blogissakaan mitään. Mulla on ollut pikku veli. Mun pikku veli oli toivottu ja odotettu. Mää ainakin odotin sitä kuin kuuta nousevaa. Mun veli syntyi yhdeksän vuotta sitten heinäkuussa. Hän eli vuorokauden ajan. Hän ois ollu kehitysvammainen. Olin silloin kaksitoista vuotias. En oikuin kunnolla vielä tajunnut koko asiaa. Mutta pahalta tuntui. Itkin parina päivänä ja yönä sitä.  Onneksi me saatiin nähdä se. Me käytiin iskän kanssa katsomassa sitä laitoksella heti päivällä. Seuraavana päivänä se olikin jo poissa.  Tämän kertominen on minusta vaikeaa, mutta jossain vaiheessa se olisi hyvä kertoa. Se on osa mun mennyttä elämää.  Mää kuitenkin luotan Tommiin, että uskallan kertoa siitä sitten kun olen valmis kertomaan.

 

maanantai, 17. heinäkuu 2017

Surkupäiviä

Mä olen kyllästynyt kuvia katsomaan,

kyllästynyt sivusta seuraamaan

ja elämään jossakin.

Mä en vielä ole toivoa heittanyt

ole tässä, kiinni tartu nyt,

oo tartu kiinni nyt

Mulla on nyt ollut koko viikonlopun ajan mieli maassa. On vielä nytkin. En tiedä miksi. Ei oo vaan mikään oikeen innostanut. On väsyttänyt ja itkettänyt koko ajan. 

Tommi oli käymässä mun luona. Se oli lauantaista sunnuntaihin. Lauantaina me käytiin aamupäivästä markkinoilla. Ilalla oli aikomusta mennä tori tansseihin, mutta me ei sitten mentykkään. Sitä rupes väsyttämään. Mää olin sitä ennen vienyt sen huomion muualle. Ei ois pitäny. Niin oltas keretty käyä siellä, eikä sitä ois alkanu väsyttämään. Mua tympäs se jälkeen päin. Päivällä me leitottiin muffinsseja ja tehtiin ruokaa. jauhelihapihvejä ja perunaa. Siinä se meidän viikonloppu olikin. Käytiin me sunnuntaina uimassa. Sitte kohta se lähti kotiin.

Tää masentunut olo alkoi perjantaina. Kävin äitillä ja siskoni Tiia oli tullut Tampereelta käymään miesystävänsä kanssa. En ole itse nähnyt tätä miestä kertaakaan. Siskoni oli yksin käymässä äidilläni ja mies oli jossakin muualla käymässä sillä välin. Illalla mulla tuli mieleen yksi asia mikä tapahtui monen monta vuotta sitten, Mikä liittyy minun ja siskoni Tiian väleihin. Meillä on ollut monta kertaa välit poikki. Voisin jakaa teille erään tapahtuman mikä mua erityisesti silloin perjantaina mietitytti,

Asuimme isämme puolen mummolassa. Olin 13-vuotias. Siihen aikaan oli vaihtelevasti väleissä siskoni kanssa. Olin siskoni huoneessa, kun isän puolen mummu tuli käymään meillä. Mummu oli sellainen, että kaikki lapsenlapset pitivät siitä. Se oli saanut kiedottua meidät jotenkin sen pikkusormen ympärille. 

Mummu tuli siskoni huoneeseen ja sanoi yllättyneenä: " Ai Johannakin on täällä." Siinä tilanteessa en miettinyt sen tarkemmin miksi se näytti ja kuulosti yllättyneeltä. Siinä koulupyödällä oli joku piirrustus.En muista kuka meistä oli sen piirtänyt. Mummu katsoi sitä ja sitten jostain syystä innostuin ja sanoin mummulle innostuneella äänellä että elä katso sitä. Mummu hyssytteli mulle silloin. Sen jälkeen lähdin pois siitä huoneesta omaan huoneeseeni. 

Silloin illalla mietin sitä, että miksi mummu näytti niin yllättyneeltä kun se huomasi että olen samassa huoneessa Tiian kanssa. Tiia oli varmaankin puhunut mummulle silloin että se ei oikein pidä minusta. Se oli joskus sanonut mulle niin suoraankin.  No en miettinyt asiaa enään sen kummemin.

Tuo juttu tuli mulle niin elävästi mieleen nyt viikonloppuna. Mää istuin silloim perjantaina samalla sohvalla vierekkäin Tiian kanssa ja mun kaksi nuorinta sisarusta tuli siihen leikkimään ja määkin innostuin leikkimään niitten kanssa siinä. Tiia ei oikein pitänyt siitä. Ei se sanonut mitään, mutta se vähän näytti siltä. Mää olin puolestani ihan innoisaan leikkimässä niitten kanssa unilelun kaappausta. 

Mulla tuli kaikkia muitakin juttuja mieleen mitä on tapahtunut ja jotka liittyvät Tiian.

 Kun olin muuttanut omilleni asumaan. Olin 17-vuotias. Mulla oli tapana käydä joka viikonloppu kotona saunassa ja olla yötäkin siellä. Mutta Tiia ei oiken pitänyt siitä. Se oli jotakin loppu syksyä kun kaikki alkoi. Se alkoi aina huutamaan mulle ku tulin sinne. Se päästi kissan vapaaksi. Me oltiin sovittu että se kissa on aina sen huoneessa ku mä tuun sinne.  Kerran mää menin sinne ja se oli hirveen pahalla päällä. Se aloitti heti huutaan mulle ku tulin sinne. Iskä ei sanonu sille mitään vaan antoi asian olla. Olin ollut jo siellä jonkin aikaa. Menin käymään vessassa. Iskä oli ulkona. Tiia tuli potkimaan vessan ovea ja huusi että senkin pitää päästä sinne. Iskä tuli sisälle ja käski mun tulla heti ulos sieltä. Mää tulin sieltä ulos. Tiia oli heittäny mun saappaat ulos. Mää lähin itkien kotia. Aattelin etten enään ikinä mee sinne. Yöksi en sen jälkeen sinne mennykkään. Kävin kerran siellä päivällä, joilloin äiti ja mun nuoremmat siskot oli mukana. Silloin Tiia päästi kissan ulos sieltä huoneesta. Mää katoin silloin telkkaria olohuoneessa. Hermostuin ja heiti kaukosäätimen. Iskä huusi siitä mulle. Toki oisin voinut jättää sen säätimen heittämättä. Tiia huusi siellä sen huoneessa jotain mulle. Iskä huusi mulle. Mää lähin itkien kotiin, enkä sen jälkeen käynyt siellä. Kuin vasti parin vuoden jälkeen. 

Mää en oikein vieläkään oo tajunnu, että miks iskä antoi sen huutaa mulle sillä tavalla. Misk syy laitetiin mulle. Miks se ei koskaan sanonut Tiialle mitään. Mää olin syntipukki koko jupakalle. Mää en vaan tajua. Iskän kanssa oon nykyäänkin vaihtelevasti tekemisissä. Sen piti auttaa mua muutossa, mutta se ei sitten tullukkaan. Se laittoi yöllä viestin missä se sanoi olevansa Oulussa ja tulevansa vasta perjantaina. Se valehteli mulle. Se ei vaan halunnu tulla auttamaan mua. Sitten kun sanoin sille että tiiän ettei se oo ollu silloin Oulussa, niin se sanoi etttei se enään silloin päivällä ollut. Se valehtili mulle taas. Mää en vaan tajua miks sen pitää valehdella mulle. Miks se ei voinu suoraan sanoa ettei se pääse tulemaan. Välillä mää inhoan sitä tajuttaman paljon.

Tommin kaverilla ois kolmekyppis juhlat viikonlopppuna Kalajoella. Mua ei kiinnosta yhtään mennä sinne. En haluakkaan mennä. Tommi ottaa sitä jo ihan innolla. Mun pitäs vaan sanoa sille etten tuu sen mukaan. Siitä voi tulla riitaa, mutta tulkoon. Mä jo ootankin jo sitä riitaa. Me vaan junnataan paikoillaan eikä mitään tapahdu. Se riita tulis nyt oikein hyvään paikaan. Muutenkin mua on ärsyttänyt nyt siinä viime aikoina se ku se kolistelee ihan kamalasti. Joskus vaan pitäs ärähtää oikein kunnolla. 

 

Anna pois itkuista puolet hetkeks vielä tänne jää

menköön pois murheet ja huolet ahdas lieka heltiää

perjantai, 14. heinäkuu 2017

Uusia tuulia ja tulevia muutoksia

Oon nyt muuttanut taas jälleen kerran uuteen asuntoon. Tämä uusi asunto on paljon kauempana keskustatasta mitä nämä aiemmat asuntoni. En olisi millään halunnut muuttaa, mutta elämän tilanne pakotti. Nimittäin mulla ei ollut varaa enään asua siinä vanhassa asunnossa. työtön kun ei saa asua kovin kalliissa asunnossa.  Olen jo kotiutunut ihan kivasta tähän uuteen kämpään. Tässä mun rapussa asuu vaan vanhempia ihmisiä. Alapuolella asuu sellainen tosi huonokuuloinen pappa ja vastapäätä asuu sellainen mummo. Muista en oikein tiedäkkään. Mutta oon ainakin vielä viihtinyt täällä.

Töitä olen hakenut. Nyt alku viikolla laitoin hakemuksen kahteen eri kaupaan ja kirjastovirkailijaksi. Kirjastovirkailijaksi en ainakaan pääse kun soittelin sinne niin se puhelimessa oleva ihminen sanoi että he ottavat sellaisen jolla on alan koulutus. Mutta ajattelin kuitenkin hakea. Eihän sitä koskaan tiedä vaikka pääsisinkin sinne.  Kauppoihin ei vaadittu alan koulutusta, mutta se katsotaan eduksi. Hain niihin. Niihin mulla saattaa olla mahdollisuus päästä. sittten huomasin yhden paikan. Sellaisen missä perhe etsi lastenhoitajaa kotiinsa. Ajattelin hakea sinnekkin. Olen jo soitellut sinne. Palkka ei mitenkään kovin hyvä ole mutta saispa siitä ainakin kokemusta.

Tommi on enään kolme viikkoa täällä ja sitten se lähtee sinne kauas melkein kahdeksi vuodeksi. Me ollaan nyt kesä oltu tiiviisti yhdessä. Tulee vaikea syksy. Kun me ei nähdä joka viikkonloppu. Me ei välttämättä nähdä kuin kerran kuukaudessa talvella. Mutta nyt kun miettii niin tää edellinen vuosi on mennyt todella nopeaa niin menee nämä seuraavatkin kaksi. Vaikka helppoa se ei tule olemaan kun välimatkaa on yli kolme sataa kilometriä. Ois kiva saada jo sellainen kaveri joka on samassa elämän tilanteessa. Ois kiva jutella sellaiselle siitä joka ymmärtää. 

Mää oon tehnyt sille sellaista pakettia. Mää oon siihen laittanu vähän ruokaa ja nenäliinoja koska sen nenä vuotaa jatkuvasti. Se kuitenkin kulkee tänne paljon useammin kuin mä sinne. Sinne on niin vaikea kulkea julkisilla kun pitää puoli suomea  matkustaa ennen kuin pääsee sinne. Sinne ei ole mistään suoraa kulku yhteyttä. Mää oon aatellu että mää laitan ne sellaiseen  isoon pahvilaatikkoon ja sinne laatikkoon vielä pikku laatikoita, jonne laitan ne tavarat pakattuna. Se om mun tapa näyttää että mää välitän siitä ja antaa pieni ilahdutus sille sinne ku se joutuu olemaan siellä yksin kaukana kaikista tutuista.

Me ollaan suunniteltu että sitten kahden vuoden päästä me lähdetään ulkomaan matkalle. Se ois sellanen kiva asia mitä odottaa. Siihen olen ajatellut alkaa säästämään rahaa. Sinne matkaan sitä uppoaa aika paljon.

Ens viikon loppuna ois yhen tommin kaverin kolmekymppiset. Mutkin on kutsuttu kuulemma sinne. Mutta mua ei vaan yhtä haluttas mennä sinne. Ne on mua kaikki paljon vanhempia. Enkä tunne niitä. Mua pelottaa mennä sinne. Mutta oishan se ihan hyvä tutustua niihin. 

Kavereita oon nähny aika usein nyt kesällä. Paitsi yhtä en ole nähnyt koko kesänä, mutta oon ajatellu laittaa viestiä ja kysyä jos näheltäs joku päivä. Kesä on mennyt todella nopeaa. Toivottavasti talvikin menisi. En mimittäin olen talven enkä syksyn tai kevään todellinen ystävä. : D

Tänään mulla ois ohjelmassa pyörän renkaan täyttäminen huolto asemalla. Siihen ei mennyt ilmaa tavallisella pumpulla en tiedä miksi niin kokeilen sitten täyttää sitä huolto asemalla. Ja toinen asia on käydä äitillä kauppaamssa mun vanhoja tavaroita tytöille, jos ne niille kelpais. 

 

  • Aina ihmisen hymyillessä ja etenkin nauraessa hän tuo elämään jotakin tärkeää

    Ujo ihminen on kuin sulkeutunut arkun kansi
  • Ihmiset tekevät virheitä, kukaan ei ole täydellinnen

    Dream it, Whis it, Do it