perjantai, 19. kesäkuu 2020

Onkohan mulla monta traumaa

Olen lukenut nyt viime päivinä kirjaa joka kertoo parisuheesta ja lapsuuden aikaisten traumojen vaikutuksesta parisuhteeseen. Olen sen kirjan myötä taas alkanut miettiä omaa lapsuuttani. Lapsuuteni on ollut vaikea on ollut koulukiusaamista ja huonot koti olot.  Olenkin jo aikaisemmin näistä asioisa täällä kertonutkin. 

Kirjassa puhuttiin kuinka traumaattiset kokemukset saattavat muistua joka kerta eritavalla mieleen. Muiston traumasta voi laukasita oikeastaan ihan mikä vain. Haju, maku, ilme, kosketus, katse jne. Kijassa puhuttiin erilaisista traumoista. Kirjaa lukiessani hoksasin itsessäni piirteitä monesta eri trauma kertomuksesta. Tunnistin kiintymissuhteestakin palasia itsestäni.

Minulle ei ole ollut turvallista kiintymyssuhdetta perusperheeseeni. Tunnistin kiintymissuhde malleista itsestäni kolmesta erikohdasta vahvoja piirteitä. Tähän alle olen luetellut niiä kiintymyssuhde malleja joista tunnistan osia itsestäni. Olen alleviivannut ne kohdat joissa eniten näen itseäni.

Tarkertuvasti kiintynyt - Ihmisellä on kielteinen käsitys itsestään ja omasta rakasettavuudestaan. Hän ei usko olevansa rakkauden arvoinen. Hänellä on myönteinen käsitys muista ihmisistä. Muuta ovat häntä arvokkaampia, parempia ja tärkeimpiä. Hän pelkää hylkäämistä.

Välttevästi, etääntyvästi kiintynyt -  Ihmisellä on myönteinen käsitys omasta itsestään ja arvostaan, mutta kielteinen käsitys muista ihmisistä. Hän on luultavasti ollut lapsena paljon yksin fyysisesti ja psyykkisesti. Muihin ei voi luottaa. Vain itseen voi luottaa. Monesti narsistesisti vaurioituneet ihmiset ovat välttelevästi kiintyineitä. Ihminen ei kykene ottamaan mmuiden tunteita huomioon, kun kukaan ei ole ottanut hänen tunteitaan huomioon.

Pelokkaasti, ristiriitaisesti kiintynyt -  Ihmisellä on kielteinen käsitys sekä itsestä että muista. Hän ei usko olevansa rakastamisen arvoinen, mutta ei myöskään koe toisia luottettaviksi eikä turvallisisksi. Hän on esim. alkoholostiperheessä kasvanut lapsi, joka kokee, että ei ole juuri minkään arvoinen,koska vanhemmat eivät ole jaksaneet huolehtia hänestä. Hän saattaa sairastua vahvuuteen sillä hän ei pysty pyytämään toisilta apua ja on oppinut taitavasti peittämään oma tunteensa.

Viime yönä näin unta todennäköisti siskostani Mariesta. Meillä oli Marien kanssa todella huonot välit lapsena. Me ei tultu juuri ollenkaan toimeen. Harvoissa oli ne kerrat kun teimme jotakin yhdessä. Puhuin asiasta ylä-asteella terveystarkastuksessa, mutta kielsin terveydenhoitajaa soittamasti kotiin. Luulen kuitenkin että hän on sinne soittanut. Koska muistan hämärästi kuinka äitin käytös muuttui vähäksi aikaa. Hän huomioi minua silloin enemmän. Lapsena ajatelin että vika on minussa kun en tule Marien kanssa toimeen. Syyllistin itseäni. Annoin Marien haukkua ja syrjiä minua. Kotona vanhemmat eivät puutuneet asiaan mitenkään. Vanhempien olisi täytynyt olla tukemassa ja auttaa meitä rakentamaan kestävää ja hyvää sisarussuhdetta, mutta näin ei ollut. Nuorena aikuisenakin muistan tilanteita kun olin äitillä käymässä viikonloppuna ja Marie oli siellä. ( Marie oli sijoitettuna perhekotiin ja kävi äitillä joka toinen viikonloppu) Marie oli huoneessaan ja huusi ja haukkui mua. Se käski mua lähtemään. Joskus Marie laittoi mun pikkusiskon Maarian (4-5v) asialle välittämään viestiä jos en olut lähtenyt. Äiti istui hiljaa eikä silloinkaan sanonut mitään. Yleensä lähdin sieltä ovat paukkuen. Nyt kun jälkeen päin ajattelen mun vanhempien ois pitänyt puuttua tilanteeseen jo kun me oltiin lapsia, niin meidän suhde olisi ihan erilainen. SIllä vielä nykypäivänäkään me ei tulla toimeen. Mä en edes tiedä missä Marie asuu vaikka se asuu samalla paikkakunnalla mun kanssa. Marien nään jouluisin äitillä, mutta me ei puhuta mitään. Jos joskus olen yrittänyt jotakin Marien kanssa puhua niin se on vain äkäisesti mulle tiukaissut. Joten olen antanut asian olla sikseen. Miksei meidän välistä sisarussuhdetta yritetty millään tavalla korjata? Miksei siihen millään tavalla puututtu? Miksi mun vanhemmat antoivat kaiken tapahtua? Vanhempien tehävä on auttaa lapsia selvittämään erimielisyyksiä, mutta meillä sitä ei opettettu. Meillä ei puututtu millään tavalla meidän riitoihin. 

Samalla mieleeni tuli myös se kun minulla ja Julialla oli myös todella huonot välit. Kaikki meidän välillä alkoi oikeastaan silloin kun olin itse ylä-asteella ja Julia oli vielä viitos kuutos luokalla. En tarkalleen muista miten kaikki alkoi varmaankin pikku hiljaa. Mutta loppu peleissä me ei oltu yhtää tekemisissä. Silloin kun muutin omilleni Julia ei tykännyt yhtään siitä kun kävin alkuun isälläni viiikonloppuisin saunassa ja olin myös yötä. Julia huusi samalla tavalla kuin Mariekin minulle. Meillä oli silloin myös kissa, josta oli sovittu että ainakun tulen sinne se no Julian huoneessa. Mutta Julia päästi sen usien vapaaksi. Tarkoituksena oli kai saada minut lähtemään pois.Viimeisen kerran kun kävin siellä lähdin ovat paukkuen ja itkien kotiin. Katsoin olohuoneessa televisiota. Äitikin oli jostain syystä siellä. Julia päästi kissan vapaaksi. Huusin jotakin iskälle,mutta iskä ei reagoinut millään tavalla. Ainoastaan sanomalla että ei sitä tarvitse pelätä. Suutuin siitä niin paljon että heitin kaukosäätimen lattialle ja lähdin pois. Silloin iskä syyllisty mua kaikesta tapahtuneesta. Asia suututti minua todella paljon juuri sen takia kun oltiin sovittu että kissaa ei päästetä vapaaksi kun olen siellä. Lähdin sieltä myls aikaismminkin itkien pois. Kerran olin vessassa ja Julia tuli haakkaamaan vessan ovea että sen täytyy päästä sinne. Se hakkasi sitä ovea vimmatusti. Samalla iskä tuli ja käski mun tulla sieltä pois. En ollut siellä kovin kauan. Ihan normaalin verran. Mutta mua syyllistettiin siitä että istun siellä enkä päästä ketään sinne. Koen että kun muutin pois en ollut enään tervetullut kotiin. Joten lakkasin sitten käymästä siellä. Julian kanssa minulle ei ole kunnollista sisarussuhdetta rakentunut sitten. Mutta olen kuitenkin jollakin tavalla ollut hänen kanssaan tekemisissä. Mutta tällä hetkellä minulla ei ole edes hänen puhelinnumeroaan ja hän asuaa kaukana. Joten en voi edes yrittää nyt aikuisena rakentaa suhdetta häneen kun en millään tavalla saa häneen yhteyttä. 

Mietin sitä, että vaikuttavatko kiintymyssuhteet myös sisarussuhteiden rakentumiseen. Mietin sitä miten joskus kunnollisesta sisarussuhtesta on voinut muuttua huono. Mistä se johtuu. Olen myös siitäkin syyllistänyt itseäni. Olen ajatellut vian olevan minussa. Mutta tosiasssa en yhtään tiedä miksi minun ja Julian välit menivät niin huonoksi. Miksei siihenkään koskaan puututtu. Miksi mun vanhemmat eivät puuttunueet mihinkään. Eikä  ne vain osanneet vai jaksaneet. Olihan niilläkin silloin vaikea aika parisuhteessa, mutta ajattelen että lasta/lapsia ei saisi sillloinkaan unohtaa. Vaikka enhän minä ole mikään siinä neuvomaan, mutta niin ise ajattelen asiasta.

Kun olen pohtinut perheen perustamista nyt kesän aikana, minulla on noussut paljon vanhoja asioita mieleen. Kaikki ne negatiiviet asiat mitä minulle on perusperheessäni tapahtunut ovat saaneet minut ajattelemaan paljon sitä että onko minusta äidiksi. Jatkaisinko oman lapsuuden aikaisen traumani levittämistä omalle lapselleni. Pelkään myös sitä että osaisinko huolehtia toisesta ihmisestä. Siinä on todella kova vastuu. Se vastuu pelottaa. 

tiistai, 16. kesäkuu 2020

Ehkäisy ja muuta pohdintaa

Aloitin hormonaalisen ehkäisyn vasta 24 vuotiaana. Varasin ajan ehkäisyneuvolaan. Alku käynti oli jotenkin tympeä. Hoitaja ihmetteli sitä kun en ollut käyttänyt minkäänlaista ehkäisyä aikaisemmin. Se tuntui tympeältä. Minulla myös jännitte se tilanne paljolti. Sekin varmaan toi oman paineensa minun tuntemuksilleni hoitajan käytöksessä. 

Hoitana antoi minulle stefaminelle pillerit kokeiltavaksi. Aloitin niiden syömisen. Alkuun minulla oli itkuherkkyyttä paljonkin. Kasvoihini tuli finnejä ja limakalvoni kuivasivat. Mutta nyt kun olen syönyt pillelreitä seittemän kuukautta ei oireta ole ollut juuri ollenkaan enään. Tai ainakaan sellaisina millaisina ne olivat alussa. Ainut asia mikä on tulllut on rintojeni kasvu. Ne ovat kasvaneet kuppukoon verren. Ensimmäinen pillerimerkki sopi minulle hyvin. 

Positiivisia vaikutuksia on ollut säännölliset ja niukat kuukautiset. Muutenkin kuukautiseni olivat aika samantapaiset, mutta runsaaammat ja hieman epäsäännöllisemmät ennen pillereitä. On niistä hyviäkin vaikutuksia ollut.

Olen tähän asti ottanut pillerit säännöllisesti illalla klo 19-21 välillä. Mutta tänään erehdyksessä kun aamulla olin menossa ottamaan allergia lääkettä otinkin pillerin. Mulle iski kamala paniikki sitten kun hoksasin asian. Olenhan tähän asti ollut todella tarkka sen suhteen. No onneksi mitään vahinkoa ei käynyt. Moni muukin nainen on kokenut saman asian tai unohtanut ottaa pillerin. 

Ennen kuin aloitin hormonaalisen ehkäisyn käytimme vain kondomia. Mutta sitten tulin siihen tulokseen ettei tarvitse pelätä ei toivottua raskautta kun on tuplaehkäisy. Mietin paljon että minkälisen ehkäisyn aloitan. Terveydenhoitaja sanoi että kaikki aloittavat pillereillä joten niillä aloitin ja ensimmäinen merkki sopi minulle hyvin. Mietin myös sitä että jos olisi nottanut ehkäisykapselin tai hormonikierukan. Voinhan sen aina vaihtaa jos tulen siihen tulokseen. Mutta nyt olen kuitenkni sitä mieltä että jatkan noiden pillereiden syömistä. Ne kun ovat toimineet ihan hyvin ja sopineet minulle.

Mutta haluaisin kuitenkin kertoa vielä muustakin kuin vain ehkäisystä. Vaikka se olikin tämän jutun päätarkoitus.                Olen tämän alku kesän aikana paljon miettinyt sitä onko minusta äidiksi. Olenhan jo sen ikäinen että monilla on jo lapsia. Viime kesänä olin täysin sitä mieltä että en halua lapsia ollenkaan. Mutta nyt kuitenkin minulla on toisinaan tullut sellainen olo että ompa söpö lapsi ja olisi kiva jos itselläkin olisi vauva. Mutta iso osa minussa epäröi asiaa. Ajattelen että jos meille syntyisi lapsi niin en jaksaisi hoitaa sitä. Minullahan on ollut tätä masennnuksen tynkää tai jotain sellaista. Eihän minulla mitään oikeaa diagnoosia ole, mutta jotain sellaista sen täytyy olla kun se näin kauan on jatkunut. Vai johtuuko kaikki vain siitä uupumuksestani etten ole vieläkään päässyt siitä yli. Mutta kun mietin aikaisempia vuosia ennen uupumustani niin olihan minulla silloinkin paljon alakuloisia aikoja. Olen myös miettinyt sitä kuinka raskasta olisi hoitaa lasta ja olisinko valmis niin suureen muutokseen. Nyt olen sitä mieltä että lapsia voisin joskus haluta vanhempana, mutta en nyt. Mutta kuitenkin ajattelen että ei minulla kovin kauan ole aikaa miettiä asiaa. Vanhenen koko ajan ja mitä vanhempi olen sitä vaikeampi lapsia on saada. Vaikka eihän sitä tiedä muutenkaan saako lapsia. Meillä on käynyt vanhinkoja kaksin kappalein ennen kuin aloitin e pillerit. Kaksi kertaa kondomi on luiskahtanut osaittain paikoiltaan. Ensimmäisellä kerralla olin ihan paniikissa ja hain apteekista jälkiehkäisypillerin, mutta toisella kerralla sellaista paniikkia ei tullutkaan enkä hakenut pilleriä. Jotkut naiset tulevat todella helposti raskaaksi joten olisin jo voinut tulla tuosta toisesta kerrasta. Mutta en onneksi tullut.  Silloin uupumiseni oli todella päällä eikä minulla olisi ollu voimia. 

Olen siinä iässä että asioita pitää alkaa miettimään. Olen joiltakin kuullut että 25 vuotiaana tulee jonkinlainen kriisi. Onkohan mulla nyt sellainen kun niin paljon mietin kaikenlaisia asioita. TUlevaisuuten liittyen. Siihen mitä haluan tulevaisuudelta. MIssä asun, asunnon ostoa, lapsia, työtä, alan vaihtoa jne. Olen myös paljon pohtinut lapsuuden aikaisia taumoja. Olen lukenut sellaista kirjaa joka kertoo miten lapsuuden aikaiset traumat vaikuttavat parisuhteeseen. Ehkä silläkin on oma vaikutuksensa. Mutta minun on hyvä käsittellä omia traumojani. Niitä kun on aikamoinen liuta. Lapsuuteni ei ollut mikään helppo. Perusperheeni tilanne oli nimittäin silloin todella vaikea. Koen että elän jollakin tavalla vanhoja traumojani uudestaan. Ajattelin tehdä sen kirja tehtäviä. Niiden pitäii auttaa minua käsittelemään itsekseni menneitä traumoja. 

En varmastikkaan ole ainoa joka tälläsiä asioia pohtii. Ovathan nämä todella isoja asioita mietittväksi.

torstai, 11. kesäkuu 2020

Töitä löytyi

Jäin kesäkuun alussa osa-aikatyöttömäksi. Minulle tarjottiin kylläkin kokoaika työtä kesäksikin, mutta olin jo kerennyt allekirjoitaa työsopimuksen näkövammaisen kanssa. Kokoaikatyö olisi ollut lastenhoitajan työtä. Nyt kesäkuun alussa ilmoitin työkkäriin että olen osa-aika työtön. Minulle tehtiin suunnitelma. Minun piti ladata työkkapaikkavahti ja hakea aktiivisesti töitä erikavavia käyttäen. 

Olin jo hakenutkin pariin paikkaan töihin. Toinen olisi vakituinen paikka hoiva-avustajana ja toinen osa-aikainen avustajan pesti heinäkuuksi. Yhtenä aamupäivänä katsoin kotonani televisiota. Puhelimeni soi. Soittajan oli päiväkodinjohtaja. Vastasin puhelimeen ja hän tarjosi minulle avustajan paikkaa lastenhoitajan vakanssilla. Suostuin. Minun avustettava lapsi on tämän hetkisen tiedon mukaan pieni down lapsi. Kerroin johtajalle puhelimessa, että minulla ei ole paljonkaan kokemusta down lapsista. Hän ei siihen sanonut mitään. Sovimme että menisin maanantaina allekirjoittamaan työsopimuksen seuraavaksi kaudeksi. 

Tieto töiden jatkumisesta helpotti, vaikka olin vannonut etten mene enään töihin päiväkotiin lastenhoitajaksi. Mutta nyt sitten olenkin elokuussa menossa samaan paikkaan töihin avustajaksi lastenhoitajan vakanssilla. Eli olen kuitenkin vastuuhoitaja vaikka olenkin avustaja. Ilmeisesti tällä tavalla kierretään jotain laki pykälää, josta en oikein tiedä mitään.

Toisaalta on todella kiva kun työt jatkuvat, mutta silti pelkään tulevaa kautta. Pelkään uupuvani ja epäonnistuvani. Pelkään sitä, että jos en pärjääkkään tämän down lapsen kanssa. Heille on voimakas tempperamentti. Minulla ei ole kokemusta heistä kuin vähän ja isomman lapsen kohdalta. Tälläkin lapsella oli avustaja ja tämän lapsen kanssa ei tarvinnut olla kuin iltapäivisin ja aamuisin. Muuten avustaja oli hänen kanssaan. 

Onneksi nyt saan olla kesän kotona ja voin hyvillä mielin sanoa näkövammaiselle paljon vähemmän päiviä jolloin pääsisin pyöräilemään hänen kanssaan. Hän nimittäin on kysynyt aina päivät jolloin pääsisin hänen kanssaan. Toki hänelläkin on ietyt päivät jolloin hänellä on omia menoja. Tähän mennessä olen sanonut että voin tulla joka päivän, mutta nyt ajattelen että kävisin vain muutaman kerran viikossa. Ensimmäisten viikkojen aikana minulla on nimimttäin olleet jalat todella kipeänä.  (Aloitin pyöräilemään hänen kanssaan jo toukokuussa) 

Ajatelin että nyt kesän aikana luen jonkin verran down lapsista, jotta osaan sitten jollakin tavalla toimia hänen kanssaan. On tärkeä tietää  kehitysvammasta jotakin enemmän ennen kuin rupean toiminaan hänen kansaan. Mä saan siitä todella arvokasta kokemusta ja saan kehittää samalla omaa ammattitaitoani erityistukea tarvitsevien lasten kanssa toimisessa.  

Vaikka minusta on tuntunut ettei minuun luotetta töissä, olen kuitenkin varmaan ollut jollakin tavalla hyvä työntekijä kun minulle noin vain kotisohvalle tarjotaan töitä. Minun täytyy vain luottaa itseeni ja olla myötätuntoinen itseäni kohtaan.  Eikä mimun tarvitse vaatia itseltäni liikoja. Sen kun vielä saisin iskostettua päähäni niin kaikki olisi hyvin. 

Maanantainan kävin allekirjoittamassa työsopimuksen seuraavaksi kaudeksi. Vielä ei ollut varma menenkö avustajaksi adhd vai down lapselle. Esimies puhui että saan tiedon siitä syksyllä kun palaan takaisin töihin. Jos saisin itse päättää menisin down lapselle avustajaksi.

Kun palasin kotiin, niin kotimatkalla mulle tuli kauhen kurja olo. Mulla kiehui. En osannut sillä hetkellä kertoa mikä minua vaivasi. Olin kauhean vihainen . Raivosin Tommille. Paiskelin ovia ja ja hakkasin seinää. Lopulta menin sitten olohuoneeseen rauhoittumaan ja sain itselleni selvitettyä mikä minua niin kauheasti vihastutti. Syy oli se että kaduin sopimuksen allekirjoittamista. Kaduin sitä todella paljon. Nyt en voisi enään perua sitä. Minulle tuli ihan samanlainen epätoivoinen olo kuin viime vuonna kun työt alkoivat syksyllä. Olo etten tule pärjäämään. Olo etten ole tarpeeksi hyvä ja riittävä. Tommi kuitenkin sitten lohdutti minua kun lopulta menin ja kerroin hänelle mikä minua painoi. Hän sanoi että me selvitään siitä. Se puhui myös siitä että voisi myös selvittää voisiko sopimusta jollakin tavalla perua. Mutta viime vuonna samaa asiaa selvitin eikä sitä voinut. Nyt minun pitää vain koittaa jaksaa seuraava vuosi. Samalla voin miettiä mitä tulevaisuudeltani haluan. 

Toivon että seuraavaan kauden aikana oppisin olemaan itselleni armollinen. Haluaisin myös oppia olemaan stressaamatta niin paljon kuin edellisenä vuotena. Toivon myös että vuodesta tulee helpompi, vaikka tuleva vuosi pelottaa minua todella paljon. Pelkään jälleen romahtamistani. Vaikka jos romahdan niin romahdan. Sille ei voi mitään. Pitää hyvissä ajoin jäädä sairauslomalle jos siltä tuntuu ja hakea apua. 

Ensi viikolla on muuten tulossa vähän erilainen viikonloppu. Me ollaan Tommin kanssa menossa mökille ja vieläpä samalle paikkakunnalle missä me asutaan. Tuntuu vähän hömöltä, mutta nyt kun on tämä korona aika niin me aiotaan vältää sellaisia paikkoja missä sen koronan voi helposti saaada niin päätettiin ettei mennä minnekkään kauas. Odotukset ovat korkealla. Tosin me ollaan siellä vain yksi yö että ei me mitään ihmeiä siellä tehdä. Meidän ilta luultavasti mökillä menee niin että saunotaan, syödään ja nukutaan. 

lauantai, 6. kesäkuu 2020

Pahan olon paisuttaminen

Olen huomannut nyt itsekkin erään asian, mistä Tommi on minulle jo maininnutkin aikaisemmin. Minulla on sellainen tapa, että toisinaan yritän ärsyttää itseäni entisestään, jotta voisin kiukustua Tommille. 

En ole itse tuota hoksannut kuin vasta nyt. Tommi on siitä miinulle sanonutkin, mutta se ei vain ole tuntunut sellaiselta että tekisin niin. Vasta nyt kun itse olen asiaa miettinyt enemmän niin huomaan sen olevan niin.  Ajattelen sellaisia asioita jotka saavat oloni entistä kurjemmaksi. Paisutan kurjuuden tunnetta sisälläni niin että voin kunnolla poksahtaa. Sitä tunnetta pyörittelen sisälläni pitkän aikaan. Siitä tunne tilasta minun on vaikea päästä pois. Se kestää kauan. Voi jopa kestää useita päiviä. Mistähän tälläinen käytös johtuu? Mistä olen sen omaksunut tavaksi toimia?

Millä tavalla voisin lähteä työstämään tätä toiminta mallia parempaan suuntaa? Depressioihoitajalle en tästä ole puhunut, kun hoksasin sen juuri ennen viimeistä käyntiä siellä. Minä nimittäin lopetinkäynnit siellä kesäkuussa melkein kahden vuoden jälkeen. Depressioihoitajan mielestä olen siinä pisteessä että voin koettaa jatkaa omilla keinoilla joita siellä on yhdessä käyty läpi. Hän sanoi että on todella hienoa että ollaan päästy tähän pisteeseenn. Onneksi hoitosuhde on voimassa  vielä puoli vuota lopettamisen jälkeenkin niin voin palata takaisin jos siltä tuntuu. 

Itsemyötätunto on sellainen asia mistä depressiohoitaja on minulle paljon puhunut. Se voisi olla yksi asia millä voisin koettaa lähteä purkamaan huonoa toimintapaani. Mutta minun pitäisi myös selvittää mistä asti se juurtaa juurensa. Tärkeintä onkin puhuminen. Voin koittaa puhua Tommille asiasta. Kunhan vain tietäisin miten lähtisin liikkeelle. Eihän sen tarvitse nyt ja heti tapahtua, mutta joskus. 

Tärkeintä on että voin hyvin ja kuuntelen itseäni että mikä tuntuu hyvältä ja mikä ei. 

Nuoruudesta muistan hyvin ja erityisesti siitä kun oli ammattikuolussa ja siitä vähän vanhempin minulla oli tapana murehtia jokaista asiaa todella kauan. Saatoin itkeä jonkin asian takia montakin päivää. Nyt en ole sillätavalla purkanut omaa oloani koska en ole kehdannut itkeä montaa päivää Tommin nähden. Olen ajatellut sen olevan heikkoutta. Toki itken asioita Tommin nähden, mutta en samalla tavalla kuin silloin kun Tommi ei ollut kuvioissa mukana. Asioita saa ja pitää pohtia ja miettiä, mutta niihin ei saa jääd vellomaan mikä minulla on tapana. 

En muista tarkkaan miten se minulla lapsuudessa meni, että pääsinkö asioista helposti yli. Joitankin pieniä asioita muistan että saatoin riehua lapsena monta tuntia jostakin, mutta en muista sen kummempin. Enkä oikein niitä asioitakaan mistä silloin riehuin. Todennäköisesti kyseessä on ollut jonkinlainen petymysstilanne.  Eihän mun kaikkea mun lapsuudesta tarvitsekkaan muistaa. 

Tärkeintä on nykyhetki. Se että voin hyvin ja uskallan näyttää tunteeni. Uskallan olla väärässä. Osaan olla itselleni armollinen. Mitään näistä en ole pitänyt itsestään selvyytenä enkä pidäkkään. Näissä asioissa minulla on vielä paljon harjoiteltavaa. Olen hyvällä mallilla kun osaan jo tunnistaa joitakin asioita esim. milloin stressi alkaa oireilla. Sen tosin tunnistan vasta sitten kun tulee fyysisisä oireita. Se onkin jo iso asia että tunnistan sen siitä, kun aikaisemmin en olisi sitä tunnistanut silloinkaan. Puhuminen on todella tärkeätä. Sen olen huomannut auttavan minua. Jospa saisin puhumalla tästäkin asiasta jonkinlaisen otteen ja kykenisin muuttamaan toimintatapaani. 

torstai, 4. kesäkuu 2020

Loman alkaminen

Tätä seuraava tekstiä olen kirjoittanut kolmen viikon ajan. Toivottavasti se ei ole liian sekavaa luettavaksi.

Minulla alkoi kesäloma toukokuun lopulla. Olin ihan innoissani sillä edellinen viikko töissä oli ollut todella stressaava. 

Ajattelin, että lomani aikana teen kaikenlaisia asioita pois kevätsiivouslistalta. SIinä ei kovin montaa juttua ollutkaan. En osannut ensimmäisistä viikoista oikein nauttia. Olin todella stressaantunut. Kävin joka ilta ylikierroksilla. En saanut nukuttua ja heräsin todella aikaisin aamulla. Heräämisen jälkeen rupesin heti tekemään kotitöitä tai jotain muuta hommaa. En osannut istua alas ja nauttia. Minulla oli todella monta päivää että koin uupumuksen oireita. Olin väsynyt, kärttyinen, itku herkkä, pää oli usein kipe, koiitin saada mahdollisimman paljon aikaan päivän aikana. Tämä loman aloittamisen aikaan saava muutos sai minut kokemaan uupumuksen oireita. 

Kun lopulta tunnistin uupumuksen oireet, rupesin tekemään rentoutusharjoituksia, jotta saisin ylivireystilaani laskeutumaan. Aloitin liikkumaan ulkona, jumppasin mutta en jumpannut kuitenkaan niin suorituskeskeiseti kuin olin alku loman aikana tehnyt. Katsoin televisiota aamulla, nautin kun kuulin lintujen laulua ikkunasta. Istuin parvekkeella, olin koneella ja luin jopa vähäsen. 

Elämässä ei tarvitse olla kovinkaan iso muutos kun ihminen alkaa kokemaan stressin oireita. Kun hoksasin että koen jälleen uupumuksen oiretia aloin heti automaattisesti syyttämään siitä itseäni, vaikka niinhän ei saisi tehdä. Itseään siitä ei saisi syyttää. Kun olin pikku hiljaa saanut otetta uupumuksen alusta aloin ajatella asioista hieman positiivisemmin. Osasin nauttia. En enään suorittanut niin pakkomielteisesti.

Yksi makkaran paisto retki avasti paljon silmiäni. Siellä oli todella rauhoittava tunnelta. Koin että rentoutduin. Vaikka ihmisiä oli paljon siellä tekemässä muuta niin sain kuitenkin rauhallisuuden tuntee itseeni. Koin että minun on nyt hyvä olla tässä ja nyt. En miettinyt tulevia asioita taikka menneitä. Olen todella hyvä vatvomaan menneitä asioita ja vatvomisen alettua en osaa okein sitä lopettaa. Sama ongelma on varmaan muillekkin tuttu. 

Lomani aikana en voi lähteä minnekkään reissuun tämän koronan takia. Tommikin sai lyhyen pätkän töitä, joten hän on töissä päivät. Olen itsekkin katsellut töitä, mutta mitään sopivaa ei ole löytynyt. Olen hakenut siivous ja kaupanalan töitä. Toivottavasti minun ei tarvise kauan olla työttömänä. Kesän ajan voisin olla, mutta syksyllä minulla on varmasti jo hinku jonnekkin jos ei jo loppu kesästä ole.

Mun loman viimeisiä päiviä viedään. Tommi on ollut viikot töissä. Mäki oon käynyt sen näkövammaisen kanssa jonkun kerran pyöräilemässä. Tänään hain hoiva-avustajan töitä. Ajattelin että se olisi vähän erilaista kuin hoitajan homma. Ehkä henkisesti kevyempää kun ei ole vastuuta asiakkaista. Mutta onkohan se yksinäisempää kun ei ole työparia jonka kanssa jutella. Hoitajat kuitenkin tekevät paljolti eri hommia kuin hoiva-avustaja. Niin siihen työnkuvaan oli laitettu. No  saapa nähdä kuinka käy. Kaikki muu siinä työpaikassa tuntui tosi hyvältä paitsi työajat. Ne olivat aika kehnot. Mutta toivon että saisin paikan. 

Nyt mä oon pitkästä aikaa viikonlopun yksin kotona. Tommi meni käymään kotipuolessa ja on siellä. Se näkee sen kavereita. Toisin sanoa käy juomassa niitten kanssa. Aluksi ajattelin että jos menen mukaan, mutta sitten kuitenkin tulin toisiin aatoksiin. Kun Tommi lähti mulle tuli kamalan yksinäinen olo. MIetin missä voisin kyädä. Mutta eihän mulla ole kavereita kenen luona voisin käydä. Mun elämä on supistunut ihan kauheasti tai se on ollut jo pitkän aikaa supistunut. Kyllä mä yksi päivä viestitelin Niinan kanssa. Se asuu toisella paikkakunnalla. VIestittely lähtee aina mun aloitteesta. Se tuntuu toisinaan kurjalta. Mutta oon jotenkin jo tottunut siihen. Kun muutan elämääni niin toivoisin löytääni jotakin kautta kavereita itselleni. 

Monena päivänä kun minun olisi pitänyt jumpata niin en ois  millään jaksanu. Joinakin kertoina tein oikein kevyen jumpan joka näkyi telkkarista. Sekin on parempi kuin ei ollenkaan. Elämän muutoksessa pysyminen on toisinaan hankalaa. Teksi mieli mennä siihen tuttuun ja turvalliseen vanhaan elämään, vaikka sekään ei kovin loistokasta ollut. Nimittäin olin silloin todella väsynyt. 

Loma- ajastani olen jopa osannut hieman nauttia, vaikka alkuun se tuntuikin vaikealta. Nyt loppu lomasta on ollut paljon enemmän sellaisia nautinnollisia lomapäivä.

  • Aina ihmisen hymyillessä ja etenkin nauraessa hän tuo elämään jotakin tärkeää

    Ujo ihminen on kuin sulkeutunut arkun kansi