keskiviikko, 13. tammikuu 2021

Oman olon purkua

Ajattelin tänne tulla taas purkamaan omaa paskaa oloani. Oloni on nimittäin ollut todella kurja joulukuun loppusta alkaen. 

Töissä tapahtui selkkaus sen puheterapeutin kanssa ja Matin äiti siitä sitten otti koppia ja syytti minua siitä että annan Matin tukehtua. Se asia kylläkin selvitettiin, mutta se painaa minua edelleen.  (Tästä aiheesta olen kirjoittanut jo tekstin, mutta en ole julkkaissut sitä. Julkaisen sen jossain vaiheessa, mutta tämä teksi minun täytyy nyt saada ulos. Tämän tekstin ymmärtää paremmin kun joskus julkaisen toisen teksin, missä kerron taustaa)

Minua pelottaa kohdata Matin vanhemmat ja se puheterapeutti.  Jäin sairauslomalle siitä syystä kun työasiat ovat tulleet uniinkin. Nukkumiseni on siis ollut huonoa. Olin viisi päivää alkuun poissa ja menin muutamaksi tunniksi töihin ja kohtasin aamulla Matin ja Matin äidin. Pelkäsin kohtaamista, mutta kaikki meni hyvin. Matin äiti oli hyvällä tuulella ja Matti myös. Matin äiti kun sattuu olemaan toisinaan todella tyly. Hän ei aina välttämättä tervehdi tai vastaa mitään jos jotain kysyn. Olenkin siihen jo syksyn aikana osittain totttunut, mutta ei se kuitenkaan kovin kivalta tunnu. 

Puhetarepeutti asuu toisella paikkakunnalla ja tekee reissutyötä. Ja arvataapas mitä. Hänellä on asunto samassa talossa missä me asutaan. Hän siis oleilee samassa talossa viikottain missä minäkin. Ajatus siitä tuntuu tällä hetkellä inhottavalta. 

Otin koko tapahtuman täysin itseeni, enkä oikein ole osannut käsitellä sitä. Minusta tuntuu todella kurjalta että minua syytettiin tapahtuneesta. Vaikka terepeutti ei minulle sanonutkaan mitään siitä ettei hän valvo tilannetta. Silti sain kaiken syyn niskoilleni. Terepautille opettaja laittoi sähköpostiakin ja siinäkin hän laittoi kaiken minun syyksi. Vaikka olihan siinä tietenkin jotain positiivistäkin kuten se että olin hyvin ottanut koppia kuvavihon käytöstä. Mutta sepä ei siinä tilanteessa kovinkaan paljon minua lohduttanut. Tunsin olevani täysin osaamaton avustaja. Tuntui ettei minun työtäni arvostettu yhtään.  Tuntui siltä että minua saa kohdella miten vain. Eihän se ole oikeutettua.

Lapsi ei tilanteessa kärsinyt mitenkään ja hänen kanssaan olen toiminut aivan kuten ennenkin. Olen pitänyt tunteeni mahdollisimman hyvin kasassa. Vaikka varmastikkin jotkut ovat huomanneet pahan oloni töissä.

Nyt siis pelkään kaikkea mitä tulee tämän perheen kanssa tapahtumaan. Se pelko on jotenkin juurtunut sisälleni enkä osaa purkaa sitä pois. Joka vuosi on sellaisia perheitä joidenka kanssa tulee polemiikkia, mutta tästä en vain pääse ylitse. 

Olen tehnyt sellaisia polttoharjoituksia, rentoutusharjoituksia, juonut kamomilla teetä ja koittanut työntää asian taka-alalle. Mutta nyt huomaan että sitä asiaa minun tulee käsitellä paljon enemmän. Sen käsitteleminen auttaa minut taas jaloilleni. Pois tästä pelkotilasta.

Oma oloni saa tuntua kurjalta ja kyllähän se Matin äiti aika pahasti sanoikin ja kirjoittikin viesti vihkoon sillä tavalla että siitä sai vaikutelman että hän on todella vihainen. Onneksi kuitenkin menin töihin ja kohtasin yhtenä aamuna tämän perheen. Se on iso alku tässä käsittely prosessisssa.

Sairauslomalle hain jatkoa. Ja sain sitä viikon verren. Ilmeisesti esiemies oli kertonut työkavereilleni miksi olen poissa kun kaikki työkaverit kyselivät vointiani. Mikä on todella epätavanomaista.  Joten heidän täytyi tietää poissaoloni syy. Esimeihän ei saisi missään nimessä kertoa muille poissolon syytä. Mutta tältä esimieheltä tuntuu lipsahtavan muutenkin salassa pidettäviä asioita. Eihän sekään kivalta tuntunut kun poissoloni syy on kaikkien tiedossa.

 

 

perjantai, 11. joulukuu 2020

Lääkäri käynti ja uupumuksen oireita

" Tämä aika on vain lääkehoitoa varten. En ota kantaa muihin oireisiin."

Nuo sanat tuntuivat todella pahalta kun olin syyskuussa käymässä lääkärissä sen unettomuuden takia. Olisin halunnut myös jutella muista oireistani kuten huimauksesta, lihasjumeista, pääkivusta ja keskittymisvaikeuksistani. Mutta lääkäripä vain totesi että se ei ota kantaa muihin oireisiin. 

Tuo lausahdus tuntui minusta pahalta. Vaikka en odottanutkaan lääkärikäynniltä paljoa. Odotin kuitenkin että lääkäri olis kuunellut minun asiani. Hän vain totesi tylysti aika on vain lääkehoitoa varten. Se määräs mulle sitten 5 mg melatoniinia. Mulla on käytössä 3 mg melatoniini ja itsehoitolääkkeenä apteekista ostettu 1,5 mg melatoniini jota käytän. tuo 3 mg melatoniini saa mun olon seuraavanakin päivänä tokkuraiseksi. Puhuin siitä kylläkin lääkärille, mutta hänestä oli todella outoa miten vajaa 2 mg melatoniinonin ja 3 mg melatoniin vaikutuksilla on noin suuri ero. Musta tuntui ettei se uskonut mua. Mutta mulle tulee siitä tokkurainen olo. Oon kylläkin nyt viime aikoina käyttänyt sitä 3 mg melatoniinia viikonloppuisin jotta olen sanut nukuttua. 

Mulla nimittäin on monenlaista fyysistä ja psyykkistä oiretta tällä hetkellä. Kaikki on alkanut tolla unen huonontumisella. Nukun mutta uni ei ole palauttavaa, Saan unikauhukohtauksia. Mulla on lihasjumeja, päänsärkyä, vatsa kipua, huimausta, ärtyneisyyttä, itkuisuutta ja viimeisimpänä sellainen asia on tullut että en ymmärrä mitä toinen tarkoittaa vaikkapa siinä kun puhun jonkun asiakkaan kanssa jostakin. Tuntuu etten käsitä yhtään mitä hän on juuri sanonut. 

Nyt joulun alla toivoin palkatonta vapaata jouluviikolle. Laitoin toiveen jo marraskuussa esimiehen listaa joka on kahvihuoneen ovessa. Tällä viikolla viikkopalaverissa esimies sanoi että yleisesti että lomat voi anoa essissä listan mukaisesti. Yksi työntekijä vielä varmisti sitä asiaa siinä ja esimies totesi uudestaa että voi anoa listan mukaisesti. 

Tiesin että avustettava on hoidossa niinä päivinä jotka olin laittanut loma toiveeksi listaan. Puhuin siitä omassa ryhmässä ja mietin sitä että voinko anoa niitä päiviä. Seuraavana päivänä esimies oli laittanut työpaikan wasuppiin viestin että Johanna ja Liisa anokaa lomat esiissä. Siitä sain täysin sellaisen käsityksen että palkaton loma olisi kyseiselle ajan kohdalla ok. Anoin sen palkattoman sitten.

Olin aivan into piukeaa kun olin anonut loman. Ajattelin että nyt pääsen lepäämään.Mutta.

Siitä seuraavana päivänä.esimies oli puhunut Liisalle että Johanna ei voi olla palkattamalla kyseisenä ajan kohtana. Liisa oli kysynyt kuinka sanoa siitä johannelle. Esimies oli kuulemma ohjeistanut Liisaa sanomaan että Johanna voi anoa palkatonta välipäiville. Avustaja ei saa olla pois kun avustettava on hoidossa. ( Tämän asian tiesin ennestäänkin, mutta viestistä päätelleen luulin asian olevan ok)  Esimies oli sanonut myös että  Johanna palkattoman ajalle hän voisi siirtää resurssin hoitajan.

Kysyin sitten esimieheltä asiaa kun hän piipahti meidän osastolla. Kysyin että miten se mun loma kun olit hylännyt sen. Esimies sanoi että avustettava on silloin paikalla. Kysyin voinko anoa lomaa välipäiville. Esimies sanoi että jos ei tarvitse palkata sijaista. 

Tuli ristiriitainen viesti. En tiedä mikä on paikkansa pitävä. Mua ärsytti toi asia tosi paljon. Ensin annetaan elää toivossa että palkaton on ok mutta sitten sitä ei oo saatavilla ollenkaan. Nukkarissa mua itketti tuo asia. Yritin kaikin voimin pitää itkun sisälläni mutta muutama kyynel vierähti.  

Aikaisemminkin tällä viikolla mulla on ollut itku tosi lähellä. Mä oon selvästi matkalla kohti uupumusta. Mun pitää nyt laittaa kaikki keinot käyttöön että saisin estettyä uupumukseni. 

Jos mä yrittäsin hakea sairauslomaa niin mulle määrättäsiin varmasti jotain lääkettä ja tivattas miksen ole käyttänyt sitä vahvempaa melatoniinia.Kysyttäisiin miksi lopetin depressioihoitaja käynnit.  No sanoisin siiten että en kokenut saavani sieltä enään apua. Samoja neuvoja vuodesta toiseen. Kehoitettas käyttämään lääkkeitä ja menemään töihin. Sitähän se työterveyshuolto on.

 

 

perjantai, 25. syyskuu 2020

Sattuu

Sattuu, voi että mua sattuu henkisesti. Oon tosi väsynyt. Työ päivät menevät ihan ok vaikka ne saavat tunteet pintaan. Mutta kotiin päästyä rojahdan vain sohvalle ja itken kaikkia niitä asioita mitä on joskus töissä sattunut. En ymmärrä mistä tämä nyt kumpuaa.

Tänään olin eri ryhmässä vuorohoidon puolella. Siinä ryhmässä oli opettajan sellainen joka oli esimiehenäni kaksi vuotta sitten. Hän on nimeltään Suvi. Hän oli silloin tyly eikä oikein tuntunut arvostavan minua. Toisinaan tuntui kuin olisin hänelle vain ilmaa.

Olin sinä vuonna paljon sairaana. Joka kerta kun soitin tuli sellainen olo ettei hän oikein usko minua että olen sairas, vaikka minulla oli sairauslomatodistus. Hän saattoi todeta että etkö muka pysty tulemaan töihin tai mikä sulla nyt taas on. En kokenut että olisin voinut turvautua häneen niinkuin esimieheen kuuluu pystyä turvautua. Hän ei tervehtinytkään, käveli vain ohitseni. Usein ajattelin että vika on minussa, mutta olen nykyään eri mieltä. Ei vika voinut täysin minussa, vaikka niin silloin ajattelin.

Tänään hän antoi minulle kaikkista vaikemman lapsen jolla on oma avustaja hoidettavakseni. Hänen avustaja oli sairaana. En saanut häneltä minkäänlaista ohjeistusta siitä miten tämän lapsen kanssa tulee toimia. Yritin kyllä kysyä mutta hän ei vastannut. MIkä oli minusta todella outoa. Työhän on tiimityötä. PItäisihän hänen nyt se ymmärtää kun hän on esimiehenä toiminutkin. Miksi se ei voinut mulle vastata kun kysyin. Monessa muussakin asiassa hän jätti minulle vastaamatta tai ohjeisti todella epäselvästi ja jos kysyin lisä ohjeita häneltä en niitä saanut.  Mulle tuli tosi kurja olo.          Mutta Selvisin sen lapsen kanssa todella hyvin vaikka toisinaan tuntui että mitähän tässä nyt kokeilisi että pääsisi eteenpäin. 

Samana iltana mulla pyöri mielessä kaikki mitä viime syksynä tapahtui. Se keskustelu missä oli Anniina, Taru ja esimies. Kaikki se tuli niin elävästi mieleen. Se olo ja tunne sen keskustelun jälkeen. Se olo etten osaa mitään. Mä itkin siä illalla vaikka kuinka kauan. Tuntu etten pääse siitä yli mitenkään. Olen itkenyt sitä asiaa myös tällä viikolla aikaisemminkin. Kaikki vanhat asiat vain nousevat pintaan.

Muutenkin nyt tällä viikolla olen kokenut taas sellaisia negatiivisiä tunteita vähän joka asiassa. Liittyen mun ja Tommin suhteeseen ja muhun itseeni. Olen alkanut tuntea vihan tunteita vähän niin kuin kesällä ennen kun romahdin. Nyt onneksi tunnistan ne tunteet ja voin koittaa toimia etten romahtaisi niin pahasti. Siksi olenkin kirjoittamassa siitä asiata tänne. Mun pitää nyt viikonloppuna alkaa tehdä toimenpiteitä sen suhteen. (rentoutumisharjoituksia, polttoharjoituksia, mielekästä tekmistä jne.) .

Oon koko viikonlopun yksin kun Tommi menee sen siskon pojan kanssa mökille. Sekin tuntuu kurjalta. Mulla on juuri samanlaien tunne kuin kesällä ennen mun romahdusta. Tuntuu siltä että Tommi unohtaa mut. Vaikka eihän se niin oo. Samalla koen olevani yksinäinen. Se yksinäisyyden tunne on varmaan yksii niistä vihaa aiheuttavista asioista. Ensi viikolla sillä on koulutusta joten me ei silloinkaan nähdä ja tehdä asioita yhdessä. Nää iltavuoro viikot vähän pilaa kaikkea.

Ensi viikolla olen menossa lääkärille. Sain sinne lähetteen depresioihoitajan kautta. Sen kanssa keskustelen varmaan vain siitä unilääkkeestä. Kyseessä on yleislääkäri joten ei se varmaan mitään muuta teekkään. Jospa saisin jonkin lääkkeen joka auttaisi mua jaksamaan ja voimaan paremmin. Vaikka ilman lääkkeitä on mun mielestä parempi. Mutta nyt tuntuu että ilman lääkettä olen menossa kohti todella huonoa jaksoa. Kertokaa mulle miten alkaisin voimaan paremmin?Mitä mä voisin koittaa tehdä?

keskiviikko, 23. syyskuu 2020

Kuulumisia ja ajatuksia

Hei taas pitkästä aikaa!

Olen aloittanut työt samassa paikassa, mutta tälläkertaa avustajana. Teen myös samalla lastenhoitajan töitä eli minut on palkattu avustajan tehtäviin lastenhoitajan vakanssilla.

Ennen kuin työt alkoivat minulla tuli kaikenlaisia fyysisiä oireita kuten lihasjumeja, pahoinvointia, selkäkipua, pääkipua ja lopulta tuli unettomuus. Viikko ennen töiden alkua oli kaikista pahin. En nukkunut juuri ollenkaan. Minulla oli paha olla, mutta yritin kaikin mahdollisin keinoin poistaa sen mielestäni. Kunnes en enään pystynyt. Tuli viikonloppu. Itkin ja raivosin ihan älyttömistä asioista. Käyttäydyin todella huonosti Tommia kohtaan. Sitten kun lopulta sain itseni siihen pisteeseen että en tiennyt miten olisin, Hain Tommilta lohtua. 

Se kehoitti mua olemaan yhteydessä depressioihoitajaan. Ja niimpä sitten olinkin. Sain ajan vasta muutaman viikonpäähän. Siinä muutaman viikon aikana pohdin asioita itsekseni ja tulin siihen lopputulokseen että tuo työ ei kerta kaikkiaan ole minua varten. Mutta kun olin kirjoittanut määräaikaisen sopimuksen niin olen siellä töissä sen määräajan, koska siitä en voi irtisanoutua. 

Samaan aikaan mulla pyöri ja pyörii edelleen lapsi asisata mielessä. Välillä ajattelen positiivisia asioita, mutta suurimmaksi osaksi negatiivisia asioita. En tosiaankaan tiedä haluanko lapsia. Se on iso ja pelottava asia pohdittavaksi. Ajattelin että puhuisin depressiohoitajalla tästäkin asista , mutta tulin toiseen lopputulokseen kun olin aikana siellä istunut. 

Se hoitaja vain puhui että jos alottaisin unilääkityksen että selviäisin tämän kauden. Lopulta sanoin että voithan sä sitä kysyä lääkäriltä vaikka olen ollut lääkkeitä vastaan. Nyt kun olen ollut töissä jonkin aikaa olen ehkä kääntynyt sen unilääkkeen puoleen. Olen joutunut ottamaan melatoninia monena iltana. Ongelmanani on aamuyön heräily. Silloin aina pyörii kaikkia kurjia asioita mielessä. Kuten perheen perustamiseen liittyvät kysymykset ja töissä tapahtuneet asiat. Joinakin iltoina kun olen ollut oikein väsynyt ovat kaikki viime vuonna töissä tapahtuneet asiat tulleet mieleeni jaalkaneet itkettämään.

Depressiohoitaja kysyi lääkäriltä lääkityjsestä ja nyt sitten joudun menemään lääkärillä käymään sen vuoksi. En tiedä mistä siellä puhun. Mun ongelmat selvästikkin johtuvat väsymyksestä ja siitä että en vain pidä työstäni. Väsymykseen se voi varmastkkin määrätä lääkettä, mutta onko se mielialalääke vai unilääke. Olen ylpeä että selvisin silloin pari vuotta sitten kaikista vaikeimmasta ajasta ilman lääkitystä. Nyt vain tuntuu siltä että en vain jaksaisi käydä samaa uudestaan joten lääke kuulostaa helpolta ja nopealta ratkaisulta. Nopea ratkaisu ei tosin ole hyväksi kun sitä itse syytä ei niin hoideta. Mutta mitempä sitä hoitaa jos kaikki johtuu työstä.

Töissä on kylläkin mennyt ihan hyvin. Se avustettava lapsi on helppo ainakin vielä. Ja tulen hänen kanssaan hyvin toimeen. Hänen äiti on kirjoittanut minulle positiivista palautetta siitä kun olen kirjoittanut tämän lapsen reissuvihkoon tarkasti päivästä. Ja olen myös kuullut kun hän sanoi eräälle toiselle hoitajalle että Johanna kirjoittaa aina hyvin päivästä vihkoon. Se tuntui TODELLA HYVÄLTÄ!

Tällä viikolla töissä luulen että asiat koskivat minua tai ainakin toinen niistä koski minua totaallisesti. Viime viikolla laitoin päivystäjälle ja johtajalle viestiä siitä kun työvuoroni muuttuisi kahdella tunnilla että tarvittaisiinko minua jossakin muussa ryhmässä. Asia selveni sitten myöhään illalla että työvuoroni muuttuu kahdella tunnilla kun päivystäjä soitti. 

Toinen asia on minun tekemä mokani. Vuorohoidossa listantekijä tekee työvuorolistat viikoksi kerraalaan. Työvuorlistan saa aina tiistaina. Kävin maanantai iltapäivästä klo 16 ilmoittamassa työvuorotoiveestani kalenteriin kuten on tapana. Ajattelin että se kerkeää kun listat tehdään vasta tiistaina. Mutta sittempa listantekijä soitti että ryhmääni ja teroitti että toiveet tulisi laittaa ma aamuna. Mulle oli ihan ok että joutuisin korvaamaan menini 45 min kun olen menossa lääkäriin. Mutta tätä ja tuota ylempänä olevaa asiaa puitiin viikkopalaverissa. MInun nimeäni ei mainuttu mutta se selvästi koski minun tekemiäni asioita. Palaverissa sanotiin että työvuorotoiveet pitää ilmoittaa maanantaina ja päivystäjälle ja johtajalle ei laiteta viestiä siitä että jos työvuoro muuttuu ja kysyy tarvitaanko jossain muussa ryhmässä apuja. 

Mä otin sen jotankin itseeni. Mun mielestä johtaja puhui ikävään sävyyn. Mä itkin sitä sitten illalla. Ton toive asian tiedän mokanneeni, mutta ajattelin että kun listat tehdään tiistaina että kerkeän ilmoittaa sen maanantaina iltapäivällä. Tuo työvuoro muutos asia tuli ihan puskista. Jotenkin vain jäi olo etten tajua niitten mielestä yhtään mitään. Voi kauhea kun tulikin paha mieli, vaikka eihän siinä musta mitään mainuttu. Mutta ne asiat tapahtuivat mun kanssa. Mä tein noin ja sitä piti viikkopalaverissa oikien mainita. Syyllistä itseäni siitä että tein nuo virheet. Toisen tietämättäni. Paha oli siitä vain jäi. Vaikka kaikkihan tekee virheitä  Nyt vaan otin ne sanat tosi pahasti itseeni. 

Tota pahaa oloa mun piti tulla tännekkin purkamaan. Tommi on iltavuorossa joten en sillekkään oikein voi nyt tällä viikolla asiasta puhua enkä tiedä puhuisinkaan. Mutta niinkuin sanoin aikaisemmin kaikki tekee virheitä niin miksi en muka uskalla kertoa Tommille tuosta. Miksi häpeän sitä virhettä niin paljon. 

perjantai, 19. kesäkuu 2020

Onkohan mulla monta traumaa

Olen lukenut nyt viime päivinä kirjaa joka kertoo parisuheesta ja lapsuuden aikaisten traumojen vaikutuksesta parisuhteeseen. Olen sen kirjan myötä taas alkanut miettiä omaa lapsuuttani. Lapsuuteni on ollut vaikea on ollut koulukiusaamista ja huonot koti olot.  Olenkin jo aikaisemmin näistä asioisa täällä kertonutkin. 

Kirjassa puhuttiin kuinka traumaattiset kokemukset saattavat muistua joka kerta eritavalla mieleen. Muiston traumasta voi laukasita oikeastaan ihan mikä vain. Haju, maku, ilme, kosketus, katse jne. Kijassa puhuttiin erilaisista traumoista. Kirjaa lukiessani hoksasin itsessäni piirteitä monesta eri trauma kertomuksesta. Tunnistin kiintymissuhteestakin palasia itsestäni.

Minulle ei ole ollut turvallista kiintymyssuhdetta perusperheeseeni. Tunnistin kiintymissuhde malleista itsestäni kolmesta erikohdasta vahvoja piirteitä. Tähän alle olen luetellut niiä kiintymyssuhde malleja joista tunnistan osia itsestäni. Olen alleviivannut ne kohdat joissa eniten näen itseäni.

Tarkertuvasti kiintynyt - Ihmisellä on kielteinen käsitys itsestään ja omasta rakasettavuudestaan. Hän ei usko olevansa rakkauden arvoinen. Hänellä on myönteinen käsitys muista ihmisistä. Muuta ovat häntä arvokkaampia, parempia ja tärkeimpiä. Hän pelkää hylkäämistä.

Välttevästi, etääntyvästi kiintynyt -  Ihmisellä on myönteinen käsitys omasta itsestään ja arvostaan, mutta kielteinen käsitys muista ihmisistä. Hän on luultavasti ollut lapsena paljon yksin fyysisesti ja psyykkisesti. Muihin ei voi luottaa. Vain itseen voi luottaa. Monesti narsistesisti vaurioituneet ihmiset ovat välttelevästi kiintyineitä. Ihminen ei kykene ottamaan mmuiden tunteita huomioon, kun kukaan ei ole ottanut hänen tunteitaan huomioon.

Pelokkaasti, ristiriitaisesti kiintynyt -  Ihmisellä on kielteinen käsitys sekä itsestä että muista. Hän ei usko olevansa rakastamisen arvoinen, mutta ei myöskään koe toisia luottettaviksi eikä turvallisisksi. Hän on esim. alkoholostiperheessä kasvanut lapsi, joka kokee, että ei ole juuri minkään arvoinen,koska vanhemmat eivät ole jaksaneet huolehtia hänestä. Hän saattaa sairastua vahvuuteen sillä hän ei pysty pyytämään toisilta apua ja on oppinut taitavasti peittämään oma tunteensa.

Viime yönä näin unta todennäköisti siskostani Mariesta. Meillä oli Marien kanssa todella huonot välit lapsena. Me ei tultu juuri ollenkaan toimeen. Harvoissa oli ne kerrat kun teimme jotakin yhdessä. Puhuin asiasta ylä-asteella terveystarkastuksessa, mutta kielsin terveydenhoitajaa soittamasti kotiin. Luulen kuitenkin että hän on sinne soittanut. Koska muistan hämärästi kuinka äitin käytös muuttui vähäksi aikaa. Hän huomioi minua silloin enemmän. Lapsena ajatelin että vika on minussa kun en tule Marien kanssa toimeen. Syyllistin itseäni. Annoin Marien haukkua ja syrjiä minua. Kotona vanhemmat eivät puutuneet asiaan mitenkään. Vanhempien olisi täytynyt olla tukemassa ja auttaa meitä rakentamaan kestävää ja hyvää sisarussuhdetta, mutta näin ei ollut. Nuorena aikuisenakin muistan tilanteita kun olin äitillä käymässä viikonloppuna ja Marie oli siellä. ( Marie oli sijoitettuna perhekotiin ja kävi äitillä joka toinen viikonloppu) Marie oli huoneessaan ja huusi ja haukkui mua. Se käski mua lähtemään. Joskus Marie laittoi mun pikkusiskon Maarian (4-5v) asialle välittämään viestiä jos en olut lähtenyt. Äiti istui hiljaa eikä silloinkaan sanonut mitään. Yleensä lähdin sieltä ovat paukkuen. Nyt kun jälkeen päin ajattelen mun vanhempien ois pitänyt puuttua tilanteeseen jo kun me oltiin lapsia, niin meidän suhde olisi ihan erilainen. SIllä vielä nykypäivänäkään me ei tulla toimeen. Mä en edes tiedä missä Marie asuu vaikka se asuu samalla paikkakunnalla mun kanssa. Marien nään jouluisin äitillä, mutta me ei puhuta mitään. Jos joskus olen yrittänyt jotakin Marien kanssa puhua niin se on vain äkäisesti mulle tiukaissut. Joten olen antanut asian olla sikseen. Miksei meidän välistä sisarussuhdetta yritetty millään tavalla korjata? Miksei siihen millään tavalla puututtu? Miksi mun vanhemmat antoivat kaiken tapahtua? Vanhempien tehävä on auttaa lapsia selvittämään erimielisyyksiä, mutta meillä sitä ei opettettu. Meillä ei puututtu millään tavalla meidän riitoihin. 

Samalla mieleeni tuli myös se kun minulla ja Julialla oli myös todella huonot välit. Kaikki meidän välillä alkoi oikeastaan silloin kun olin itse ylä-asteella ja Julia oli vielä viitos kuutos luokalla. En tarkalleen muista miten kaikki alkoi varmaankin pikku hiljaa. Mutta loppu peleissä me ei oltu yhtää tekemisissä. Silloin kun muutin omilleni Julia ei tykännyt yhtään siitä kun kävin alkuun isälläni viiikonloppuisin saunassa ja olin myös yötä. Julia huusi samalla tavalla kuin Mariekin minulle. Meillä oli silloin myös kissa, josta oli sovittu että ainakun tulen sinne se no Julian huoneessa. Mutta Julia päästi sen usien vapaaksi. Tarkoituksena oli kai saada minut lähtemään pois.Viimeisen kerran kun kävin siellä lähdin ovat paukkuen ja itkien kotiin. Katsoin olohuoneessa televisiota. Äitikin oli jostain syystä siellä. Julia päästi kissan vapaaksi. Huusin jotakin iskälle,mutta iskä ei reagoinut millään tavalla. Ainoastaan sanomalla että ei sitä tarvitse pelätä. Suutuin siitä niin paljon että heitin kaukosäätimen lattialle ja lähdin pois. Silloin iskä syyllisty mua kaikesta tapahtuneesta. Asia suututti minua todella paljon juuri sen takia kun oltiin sovittu että kissaa ei päästetä vapaaksi kun olen siellä. Lähdin sieltä myls aikaismminkin itkien pois. Kerran olin vessassa ja Julia tuli haakkaamaan vessan ovea että sen täytyy päästä sinne. Se hakkasi sitä ovea vimmatusti. Samalla iskä tuli ja käski mun tulla sieltä pois. En ollut siellä kovin kauan. Ihan normaalin verran. Mutta mua syyllistettiin siitä että istun siellä enkä päästä ketään sinne. Koen että kun muutin pois en ollut enään tervetullut kotiin. Joten lakkasin sitten käymästä siellä. Julian kanssa minulle ei ole kunnollista sisarussuhdetta rakentunut sitten. Mutta olen kuitenkin jollakin tavalla ollut hänen kanssaan tekemisissä. Mutta tällä hetkellä minulla ei ole edes hänen puhelinnumeroaan ja hän asuaa kaukana. Joten en voi edes yrittää nyt aikuisena rakentaa suhdetta häneen kun en millään tavalla saa häneen yhteyttä. 

Mietin sitä, että vaikuttavatko kiintymyssuhteet myös sisarussuhteiden rakentumiseen. Mietin sitä miten joskus kunnollisesta sisarussuhtesta on voinut muuttua huono. Mistä se johtuu. Olen myös siitäkin syyllistänyt itseäni. Olen ajatellut vian olevan minussa. Mutta tosiasssa en yhtään tiedä miksi minun ja Julian välit menivät niin huonoksi. Miksei siihenkään koskaan puututtu. Miksi mun vanhemmat eivät puuttunueet mihinkään. Eikä  ne vain osanneet vai jaksaneet. Olihan niilläkin silloin vaikea aika parisuhteessa, mutta ajattelen että lasta/lapsia ei saisi sillloinkaan unohtaa. Vaikka enhän minä ole mikään siinä neuvomaan, mutta niin ise ajattelen asiasta.

Kun olen pohtinut perheen perustamista nyt kesän aikana, minulla on noussut paljon vanhoja asioita mieleen. Kaikki ne negatiiviet asiat mitä minulle on perusperheessäni tapahtunut ovat saaneet minut ajattelemaan paljon sitä että onko minusta äidiksi. Jatkaisinko oman lapsuuden aikaisen traumani levittämistä omalle lapselleni. Pelkään myös sitä että osaisinko huolehtia toisesta ihmisestä. Siinä on todella kova vastuu. Se vastuu pelottaa. 

  • Aina ihmisen hymyillessä ja etenkin nauraessa hän tuo elämään jotakin tärkeää

    Ujo ihminen on kuin sulkeutunut arkun kansi