No niin pitkästä aikaa saan vihdoin kirjoitettua tänne jotakin. Eipä mulle mitään erikoista oo tapahtunut. Ihan tavallista arkea olen viettänyt. Kevät on pitkällä menossa vaikka öisin ja aamusin on ollut pakkasta melkkein kymmenen astetta. Koulussa on tullu käytyä ja viimeisä viikkojahan mä siellä oon. Tuntuu välilllä niin haikealta kun miettii että mitä sitä koulun jälkeen tekee. Jos ei saakkaan töitä ja milloin mä sit taas nään mun kaveria kun nyt ollaan koulussa nähty joka päivä.  Oon huomannu et ootan aina niitä päiviä kun me nähään ja mulla on aina silloin sille paljon kerrottavaa. Vaikka aina harjoittelun jälkeen ku mennään takas kouluun. Kun ei olla harjoittelun aikana nähty kertaakaan yleensä eikä kyllä mitään viestiäkään oo tullu silloin laitettua.

Tänään kun menin kouluun niin mietin et oli viimeinen kerta kun meen kahentoista linkulla sinne. Oon myös miettiny et nää on viimeisiä päiviä kun mä katson niitä seiniä siellä ja nään niitä kaikkia opettajia. Ja ylipäätänsä kulen linkulla. Mä oon nyt viimeisen puolen  vuoden aikana rohkaistunut ihan tajuttomasti. Mä jopa yks päivä huusin sieltä takapenkistä ja kysin opettajalta yhtä asiaa. : ) Oon niin ylpee itestäni ja nyt oon ryhmätöihinkin panostanut vähän enemmän vaikka niihin saisin panostaa vieläkin enemmän. Mutta eipä niitä kerkeä enään montaa kertaa olla jos enään kertaakaan.Musta ei oo nyt viimeisten kolmen viikon aikana ees tuntunu yksinäiseltä istua luokassa vaikka siinä mun vieressä ei oo ollut sitä mun kaveria. Mä oon kasvanu nyt ihmisenä tosi paljon. : )  Mut mä pelkään et se meiän ystävyys loppuu kun koulukin loppuu. Toivottavasti niin ei kuitenkaan käy. Oon istuttannut niitä auringon kukkia ja köynöstä ja ne on kasvanut ihan hirveästi ja niitä on sitten tuettu vähän arikoisemmilla keinoilla, mutta ne pysyy pystyssä ja se on pääasia. : )

Mun vessan pöntti on ruvennut tänään pitämään sellaista ääntä. Toivottavasti se ei hajoa. Jos se vielä huomenna sitä ääntä  pitää niin pitää varmaan soittaa talonmiehelle et se tulee kattomaan sitä. Se ei oo mitään lorinaa vaan sellasta ininän tapaista ääntä. En osaa oikein kuvailla sitä tarkemmin tai paremmin.

Oon ajatellut sitä että jos menisin käymään tepariassa. Kävisin juttelemassa kaikista niistä asioita mitä olen jo kokenut. Tää ajatus tuli mulle kesken oppitunnin ja mietin sitä koko sen päivän ajan ja tänäänkin olen miettinyt sitä. ajatun kuulostaa hyvältä eikä siihen terpiaan varmaan tarvii mitenkään sitoutua vai pitääkö siihen? En tiiä ollenkaan kun ei oo siitä itsellä kokemusta. Mulle riittäis jos vaikka pari kertaa siellä kävis. ajatus terapiasta on varmaan tullut siitä kun koulussa on puhuttu paljon milenterveydestä ja siitä miten sitä vo huoltaa. Niin miks mä en vois käydä terapiassa ja pitää huolta mun omasta mielenterveydestä. Kertokaa mulle kokemusksia terapiassa käymisestä ja siitä et onko se sitovaa.