Sattuu, voi että mua sattuu henkisesti. Oon tosi väsynyt. Työ päivät menevät ihan ok vaikka ne saavat tunteet pintaan. Mutta kotiin päästyä rojahdan vain sohvalle ja itken kaikkia niitä asioita mitä on joskus töissä sattunut. En ymmärrä mistä tämä nyt kumpuaa.

Tänään olin eri ryhmässä vuorohoidon puolella. Siinä ryhmässä oli opettajan sellainen joka oli esimiehenäni kaksi vuotta sitten. Hän on nimeltään Suvi. Hän oli silloin tyly eikä oikein tuntunut arvostavan minua. Toisinaan tuntui kuin olisin hänelle vain ilmaa.

Olin sinä vuonna paljon sairaana. Joka kerta kun soitin tuli sellainen olo ettei hän oikein usko minua että olen sairas, vaikka minulla oli sairauslomatodistus. Hän saattoi todeta että etkö muka pysty tulemaan töihin tai mikä sulla nyt taas on. En kokenut että olisin voinut turvautua häneen niinkuin esimieheen kuuluu pystyä turvautua. Hän ei tervehtinytkään, käveli vain ohitseni. Usein ajattelin että vika on minussa, mutta olen nykyään eri mieltä. Ei vika voinut täysin minussa, vaikka niin silloin ajattelin.

Tänään hän antoi minulle kaikkista vaikemman lapsen jolla on oma avustaja hoidettavakseni. Hänen avustaja oli sairaana. En saanut häneltä minkäänlaista ohjeistusta siitä miten tämän lapsen kanssa tulee toimia. Yritin kyllä kysyä mutta hän ei vastannut. MIkä oli minusta todella outoa. Työhän on tiimityötä. PItäisihän hänen nyt se ymmärtää kun hän on esimiehenä toiminutkin. Miksi se ei voinut mulle vastata kun kysyin. Monessa muussakin asiassa hän jätti minulle vastaamatta tai ohjeisti todella epäselvästi ja jos kysyin lisä ohjeita häneltä en niitä saanut.  Mulle tuli tosi kurja olo.          Mutta Selvisin sen lapsen kanssa todella hyvin vaikka toisinaan tuntui että mitähän tässä nyt kokeilisi että pääsisi eteenpäin. 

Samana iltana mulla pyöri mielessä kaikki mitä viime syksynä tapahtui. Se keskustelu missä oli Anniina, Taru ja esimies. Kaikki se tuli niin elävästi mieleen. Se olo ja tunne sen keskustelun jälkeen. Se olo etten osaa mitään. Mä itkin siä illalla vaikka kuinka kauan. Tuntu etten pääse siitä yli mitenkään. Olen itkenyt sitä asiaa myös tällä viikolla aikaisemminkin. Kaikki vanhat asiat vain nousevat pintaan.

Muutenkin nyt tällä viikolla olen kokenut taas sellaisia negatiivisiä tunteita vähän joka asiassa. Liittyen mun ja Tommin suhteeseen ja muhun itseeni. Olen alkanut tuntea vihan tunteita vähän niin kuin kesällä ennen kun romahdin. Nyt onneksi tunnistan ne tunteet ja voin koittaa toimia etten romahtaisi niin pahasti. Siksi olenkin kirjoittamassa siitä asiata tänne. Mun pitää nyt viikonloppuna alkaa tehdä toimenpiteitä sen suhteen. (rentoutumisharjoituksia, polttoharjoituksia, mielekästä tekmistä jne.) .

Oon koko viikonlopun yksin kun Tommi menee sen siskon pojan kanssa mökille. Sekin tuntuu kurjalta. Mulla on juuri samanlaien tunne kuin kesällä ennen mun romahdusta. Tuntuu siltä että Tommi unohtaa mut. Vaikka eihän se niin oo. Samalla koen olevani yksinäinen. Se yksinäisyyden tunne on varmaan yksii niistä vihaa aiheuttavista asioista. Ensi viikolla sillä on koulutusta joten me ei silloinkaan nähdä ja tehdä asioita yhdessä. Nää iltavuoro viikot vähän pilaa kaikkea.

Ensi viikolla olen menossa lääkärille. Sain sinne lähetteen depresioihoitajan kautta. Sen kanssa keskustelen varmaan vain siitä unilääkkeestä. Kyseessä on yleislääkäri joten ei se varmaan mitään muuta teekkään. Jospa saisin jonkin lääkkeen joka auttaisi mua jaksamaan ja voimaan paremmin. Vaikka ilman lääkkeitä on mun mielestä parempi. Mutta nyt tuntuu että ilman lääkettä olen menossa kohti todella huonoa jaksoa. Kertokaa mulle miten alkaisin voimaan paremmin?Mitä mä voisin koittaa tehdä?