Olen mennyt maaliskuussa naimisiin. Häitä varjostivat suuret tunteet. En osannut käsitellä negatiivisia tunteitani vaan ne ryöpsähtivät hallitsemattomina kiukun purkauksina. Nyt kun aikaa on kulutu osaan tunnistaa jo joitakin asioita jotka aiheuttivat voimakkaista tunteita. Paljon on asioita tunteiden tauastalla mitä en osaa vieläkään puolen vuoden jälkeen tunnistaa, mutta tässä kun kerron tuntemuksistani niin ehkä pääsen eteenpäin niiden käsittelyssä.  Nyt haluaisinkin kertoa teille niistä tuntemuksista joita koin tammikuusta maaliskuuhun. 

Aloitimme häistä puhumisen loka marraskuun vaihteessa. Innostuin ajatuksesta. Tunsin valtavaa ilon tunnetta. Joulun alla aloin ärtymään helposti. Suutuin mitä pienemmistä asioita. Siinä vaiheessa häitä ei oltu suunniteltu kuin vain sen verran että tiesimme missä menisimme naisimiin, mutta paikkaakaan ei ollut vielä varattu.

Tammikuussa julkaistimme asian sukulaislle. Siinä vaiheessa en vielä kokenut hallitsemattomia tunteiden purkauksia. 

Kun olimme asian julkaiseet ja olin saanut jo juhlamekkoni postissa ja menin äidin luokse sitä näyttämään että voiko sitä siellä pitää. Äiti oli aivan innoissaan se oikein kiljui innosta kun puhuttiin häihin liittyvistä asioista. Mekosta äiti ei pitänyt yhtään ja lyttäsi sen aivan täysin. Kyseessä ei ollut morsiuspuku vaan ihan tavallinen mekko.                                                                                                                                   Päätin palauttaa mekon, koska minustakaan se ei tuntunut hyvältä. Sanoin äitille että jos en löydä mekkoa niin menen naimisiin housut jalassa. Äiti tuomitse sen sanomalla: " Ei kaksi miestä voi alttarilla seisoa." Se loukkasi minua.                                                                                                                         Äiti myös sanoi että " itsehän te olette häät halunnet " , kun sanoin että maistraatissa olisi ollut helpompaa.                                                                                                                                               Olisin toivonut äitiltä ymmärtäväisempää vastaan ottoa, mutta tuntui että äiti arvosteli kaikkea mitä sanoin.  Kun äiti tivasi häistä ja kyseli että mitä muuta olen salannut.                                                             Silloin tunsin ensimmäisen kerran voimakasta painon tunnetta rinnallani. En tiennyt mikä tunne kyseessä oli. Nyt osaan sanoa että tunne oli ahdistusta joka johtui siitä että koin tulevani arvostelluksi ja siitä että minulta odotettiin perheenlisäsystä. Tätä äiti ei sanonut ääneen mutta pystyin rivien välistä sen lukemaan kun äiti puhui siitä että mitä muuta olen salannut. Lisäksi koin etten saanut äidiltä minkäälaista tukea häihin liittyen esim. järjestelyissä taikka empaattista kohtaamista suuren asian äärellä. Olisin toivonut että äiti olisi tukenut minua ison asian äärellä.

Seuraavan kerren koin ahdistusta kun olimme menossa ensimäisen kerran Tommi vanhemmille häiden julkistamisen jälkeen.                                                                                                                                       Ennen sinne lähtöä Tommi sai puhelun sen bestmanilta. Se kertoi sille että on valmistanut puheen häitä varten ja että sille on polttarit suunniteltuna. Koin paineen tunnetta rinta kehälläni. En osannut sanoittaa tunnetta. En tiennyt että se on ahdistusta taikka sitä mistä se johtuu. En vieläkään osaa kaikkea tunteita ahdistuksen takaa nimetä.. Mutta nyt osaan nimetä että ne johtuivat siitä että koin olevani kateellinen ja yksinäinen kun Tommilla on kavereita jotka järjestävät sille polttarit.Ja sitä että sillä on kavereita joilta se saisi tukea jos se sitä tarvitsisi. Mullahan ei ole oikein kavereita. Ne suhteet ovat joka täysin tai osittain yksipuolisia.  

En osaa nimetä mikä aiheutti ahdistuksen tunteen siinä kun mentiin sinne Tommin vanhemmille ensimmäisen kerran tiedon julkaisemisen jälkeen. Mulla oli vain siellä tosi paha olla.                                    Tommi oli sen veljen ja siskon pojan kanssa toisessa huoneessa ja mä jouduin vastailemaan uteluihin häistä ja siitä minkälainen mekko mulla on, sekä miten laitan hiukset ja kukat ja kaikista muistakin järjestelyistä.                                                                                                                                                En ollut silloin vielä edes miettinyt juurikaan muuta kuin sitä mekkoa jonka olin jo palauttanut takaisin kun se ei ollut hyvä. Tuli sellainen olo että mun pitäs tietää jo kaikki. Eihän meillä tosin häihin ollut aikaa kuin kahdeksan viikkoa eika mulla ollut mitään muuta selvillä kuin hääpaikka, päivä ja ruoka. Tuntui että kaikki pitäisi olla mulla selvänä. Tuntui että kaikki vastui jäi yksin mulle. 

Tämän Tommin vanhemmilla käydyn aikana jaettiin kutsuja Tommin sukulaisille. Ne tiputettiin niitten postilaatikoihin. Kun me lähdettiin sieltä, ajattelin mielessäni että Tommin pitää ottaa ne kutustu pois niistä postillatikoista ja häät pitää perua. En osanut sanoittaa tätä Tommille vaan pidin mykkäkoulua autossa ja kun yhdella olisi vielä pois lähtiessä matkalla pitänyt tiputtaa kutsu postilaatikkoon en antanut kutsua Tommille vaan pidin sitä laukussani sanomatta sanakaan. Lopulta me sitten lähdettiin siitä laatikolta kotiin. En muista miten se ilta siitä sitten kotona jatkui. Jossain vaiheessa ruvettiin puhumaan. 

Häistä puhuttiin vasta seuraavalla viikolla. Silloin Tommi kysyi että haluanko mä perua ne. En osannut vastata sille. Siinä vaiheessa kerroin sille että musta tuntuu kamalta se että sen puoleta ois tulossa kolmisen kymmentä vierasta ja mulla vaan viisi. Mietin sitä mitä muut ajattelee kun mun puolelta ei ole juuti yhtään vieraita. Tommi suostui jättämään yhden sen kavereita pois kutsu listalta. Itse vielä siinä sanoin että en kutus ketään enään häihin enkä järjestele niitä enkä tee mitään niiden eteen. Häät kuitenkin päätettin pitää ja loput kutusut jäi mun harteille postiitta. Mä lopulta postitin ne. Sinä päivänä kun postitin ne olin hyvällä tuulella tuntui pitkästä aikaa taas kivalta miettiä häitä. Olin nimittäin menossa tapaamaan joitakin kavereitani ja antamaan heille kutsut.

Roosa vaikutti innostuneetlta siitä kutusuta. Tanjaanasta en saanut selvää. Ei se ainakaan päälle päin näyttänyt ilahtuvan.  Musta oli kiva nähdä niitä. Sain jotain muutakin ajateltavaa. 

Tommin polttari päivä lähestyi. Mun olo meni todella huonoksi. Ajattelin vain mielessäni että kun tästä viikonlopusta selviän niin parempi aika koittaa.  En osannut sanoittaa mikä sai mun olon huonoksi. Itkin töissä jos olin yksi. Kotona. Itkusta ja pahasta olosta ei tullut loppua. Se vain peheni. Tommin polttareita edeltäväni iltana Tommi härkki mua ja kysyi " Onkos sulla polttareita? Millois sulla on polttarit? " 

 Mulla tuli tosi paha mieli. Musta tuntui että Tommi kiusaa mua siitä että mulla ei oo kavereita. Viime viikollahan me oltiin puhuttu siitä että mulla ei  sellaisia oo kun mulla ei oo kavereita.  Silti sen piti kääntää veistä mun haavassa ja satuttaa mua lisää.  En osannut sanoittaa sitä että koin itseni todella yksinäiseksi kun sillä on kavereita joiden kanssa se voi viettää aikaa.   

Polttareita edeltävänä yönä heitin Tommin sohvalle nukkumaan. Yöllä menin hakemaan sitlä turvaa kun olin saamassa paniikkikohtauksen.  No Lauantai aamu meni normaalista kaupaussa käydessä. Mutta sitten menin yksin salille ja sieltä pois tullessa mulle iski aivan käsittämättömän paha olo. Tuntu etten pysty olemaan. Mulla oli niin vaikea olla. Kotiin päästyäni itkin ja Tommi yritti kysyä mikä mulla on, mutta olin aivan lukossa siinä pahassa olossa. En vain pystynyt avautumaan. Kun Tommi teki lähtöä sain jonkinlaisen raivarin ja revin esteettömystodistuksen ja huusin etten oo menosssa sen kanssa enään naimisiin. Tommi sanoi että se lähtee kun sille on polttari järjestetty. Mää jäin kotiin ja itkin mun pahaa oloa. Mun olo aivan kauhea. En ollut koskaan aikaismmin kokennut yhtä pahaa oloa.  En osannut käsitellä sitä tunnetta, muutakuin itkemällä. Sunnuntaina soitin ja peruin esiintyjän. Mun serkun oli tarkoitus tulla sinne laulamaan. Palautin myös mekon jonka olin ostanut kärkkäiseltä. Olin aivan varma että en mene naimisiin. Olin niin päättänyt.

No Tommi tuli sunnuntaina. En osannut vieläkään silloin sanoittaa että koin valtavaa yksinäisyyttä, koin että multa jää kokematta asioita sen takia. Enkä osannut sanoittaa sitä että koin sen kiusaavan mua sillä että olen yksinäinen. Kerroin sille että olin paluttanut mekon ja peruuttanut esiintyjän.  Se aikoi keksiä sinne häihin jotakin ohjelmaa. Mutta loppupeleissä minä ehdotin että kaaso  (Niina josta olen teille useampaan otteeseen tänne akaisemmin kirjoittanutkin.) ja bestman (Teppo) voisivat suunnitella ohjelmaa sinne.  

Häät aiottiin pitää vaikka taas keskusteltiin siitä että ne perutaan jos en jaksa. Olin helposti puhuttuvissa ympäri. Tommi aian sanoi että olisi  " tosi noloa tässä vaiheessa perua."  Tuo lause sai mut aina myötymään, vaikka koin että en oikein jaksa. 

Kantttorin kanssa asiointi oli täysin mun vastuulla. Koin että en saanut Tommilta tukea siihen. Kun pappi alkoi ottamaan yhteyytä en vastannut sille vaan odotin että se soittaa Tommille ja se saa hoitaa sen kanssa kaiken. En hoitanut pappin kanssa mitään. En vastannut sen puheluihin tai sen viesteihin. En vain enään jaksanut. Olin aivan loppu. 

Paluttamani arkinen mekko haettiin takaisin kärrkkäiseltä ja siitä tuli häämekkoni. Osa vieraita oli minua paljon juhlavampia ja äiti arvosteli sitä mulle ennen häitä että niin ei sitten saa olla että vieraat on sua juhlavampia. Mua suututtu tuo arvotelelu. 

Hääpäivä meni loppujen lopuksi hyvin, vaikka aamulla heräsin siihen tuneeseen etten voi laittaa tuota mekkoa päälle ja sitä piti lähteä palauttamaan kärkkäiselle. Onneksi sitä mekon kuittia ei löytynyt. Kärkkäisellä me kuitenkin aamulla käytiin ja kokeilin yhtä paitaa että jos laittasin sen mekon tilalta. No itkuksihan se meni. Tuntui ettei mulla ole mitään päälle laitettavaa. Lopulta kun tultiin kotiin ryhdistäytyin ja päivä sujui ihan ok. Juhlan ajan olin onnellinen. 

Vihkimisesta en muista juuri mitään. Juhlasta muistan enemmän.  Ainut mikä siinä hääjuhlassa kaduttaa on valokuvaaja. Sen aikoi Tommi hommata ja se hommas siihen yhden sen kaverin. Se on ottanut kuvia tosi ykipuolisesti Tommista ja sen suvusta. Mun sukulaisista ei oo yhtään kuvaa muistona. Mua suututtaa se. Ajattelen usein että jos olisin palkannut ammattikuvaajan olisin saanut kaikista tasapuolisesti kuvia. Mun pitää vaan nyt elää sen kanssa etten voi kuvista katsella muuta kuin Tommin sukulaisia ja kavereita. Ei siellä mustakana oo ku pari kuvaa missä oon Tommin kanssa. Tätä pettymystä valokuvauksesta on ollut ja on edelleen vaikea sietää. Ehkä ajan kanssa opin tätäkin kestämään. 

Tässä lyhyt ja nopea selostus. Tulen tätä aiheutta purkamaan tänne varmasti usein.  Tulen varmaan paneutumaan seuraavissa teksteissä aina tietystä tapahtumasta enemmän ja yksityiskohtaisemmin. Toivoin että kirjoittamalla teille saan omia tunteitani purettua ja käsiteltyä niin että pystyn jatkossa elämääm niiden kanssa sovussa.

Ajattelin alkuun että taas kirjoitan tästä samasta aiheesta, mutta nämä ajatukset pyörivät koko ajan mielessäni enkä saa niistä rauhaa. Joten koin parhaimmakseni, että kirjoitan siitä tänne ja saan samalla purettua tuntemuksiani. 

Yhdessä postauksessa kerroin esimiehestäni, jota on vaikea lähestyä. Sekä siitä kuinka hän kiihtyy nopeasti ja alkaa syyttelemääm työntekijää virheistä. Eika näe sitä mitä hän itse on tehnyt väärin.  Se puhelin korvaus asia on koko ajan mielen päälläni. Näen silmissäni sen tilanteen ja sen kuinka esimeis alkaa korottamaan ääntään minulle. Näen hänen ilmeensäkin. 

Tänään taas aloin ajattelemaan asiaa, kun töissä taphtui eräs asia. Olin työparina kanssa pesemässä parvekelaseja, kun olin laittamassa erästä lasia kiinni, tippui sädekaihdin alas ja siitä meni muovipala poikki. Kerroin asiakkaalle, että laittaa laskun toimistolle kun se menee vakuutuksesta kerta sen rikoinkin. Ilmoitin esimiehelle viestillä tapahtuneesta. Laitoin siihen näin:

Hei, yritin tavoitella sinua. Minulla meni sädekaihdin rikki Maija Meikäläisellä. Hän aikoi tilata korjaajan ja laittaa laskun toimistolle.

Esimies on nähnyt viestini, mutta ei ole reagoinut siihen millään tavalla. Kun laitoin viestin minua pelotti se miten hän siihen reagoi. Pelkäsin sitä, että hän kiihtyy ja saan kuulla kunniani. Mutta minähän sen vahingossa rikoinkin, joten omastam ielestäi toimin oikein kun ilmoitin esimiehelle asiasta. Enkä toiminut niin että yhätkkiä vaan tulee lasku kaidinkorjaamosta. Se olisi vasta nolo tilanne ollutkin. Nyt kun hän ei ole reagoinit viestiini ollenkaan en tiedä mitä hän ajattelee asiasta. Olisin kuitenkin toivonut jonkunlaista reagtiota. Vaikka vain ok vastausta. 

Sen puhelinkorvauskeskustelun jälkeen olen suorastaa alkanut pelkäämään häntä. Se reagtio miä hänelle tuli vastata minulle kiivaasti oli yllättävä. Keskustelu ei ollut rakentavaa, vaan välillä tuntui kuinka hän olisi kiristänytkin minua. Hänen ilmeensä olivat sellaisia ivallisia. Oikein leveä hymy ja lopuksi kipakka tiuskausu No kysy. 

Kerran aikaisemminkin syksyllä oli sellainen tilanne, että olin työparini kanssa toimistolla ja esimies istui kahvilla joidenkin ukkojen kanssa. Hän tarjosi kahvia ja kävi sitten hakemassa teetä ja sanoi no nyt on tässä teetäki kaikille.myös kofeinitonta teetäkin löytyy. Hänellä oli silloin myös sellainen ivallinen hymy ja koin sen tilateen pilkaksi. Olin nimittäin siinä tilassa ainut joka ei juonut kahvia. Olin siinä tilanteessä kuin en olisi ollutkkaan, mutta koin sen tympeäksi.

Kun olen kirjoittanut tätä teksiä tunteeni ovat ottaneet vallan. Olen itkenyt jo kokenut pelon tunnetta stiiä mitä töissä tulee tapahtumaan. Pelkään mennä töihin. Pelkään esimiestäni. Koen myös kiusantekoa  kun asioista ei ilmoiteta mnulle. ( Jos sitä nyt kiusan teoksi voi nyt edes sanoa) Mutta sellaisena sen koen. Olen myös tyytyväinen että olen nyt ymmärtänyt sen kuinka paljon paremmin asiat olivat kun olin päiväkodissa. Olin henkisesti todella uupunut silloin, mutta minun ei tarvinnut taistella omista oikeuksistani. Vaikka työ on nyt ihan mukavaa, mutta tämä käytös johtajien tasolta ei ole oikein. Olen onneksi puhunut miehelleni asioista, mutta en voi koko aikaa kuitenkaan hänellekkään jankata samoja asioita, koska minuun on päästävä niistä yli.

Tähän yli pääsemiseen olenkin tehnyt polttoharjoitusta. Silloin depressioihoitajalla käydessäni sain vinkin tuosta harjoituksesta ja silloin se ainakin toimi kun tein sitä säännöllisesti ja sitä olenkin nyt pyrkinyt tekemään iltaisin kun menen nukkumaan. En tiedä mihin aikaan päivästä se kuuluisi tehdä, mutta iltaisin nämä asiat erityisesti tulevat mieleeni, joten olen kokenut että illalla se on hyvä tehdä kun saan polttaa ne asiat pois mielestäni ennen kuin alan nukkumaan.

Tulen tästä samasta asiasta kirjoittamaan varmasti monet kerrat, kunnes pääsen yli. 

Onhan mun elämsässä hyviäkin hetkiä, mutta niistä tulee tänne harvemmin kirjoitettua. Jospa saisin niistäkin kirjoitettua tänne.

Olen aikaisemmin kirjoittanut tänne siitä kuinka olin töissä rikkonut erään asiakkaan sädekaihtimen eikä esimies vastannut viestiini mitenkään. No nytpä kerron mitä hän vastsi  minulle ja mitä tuntemuksia ne viestit minussa aiheuttivat.

Vuorokausi myöhemmin kun olin ilmoittanut esimiehelleni viestillä tapahtuneesta vahingosta esimies Kari laittoi illalla viestin

" Kuuluuko työnantajan makaa."

En vastannut sinä iltana viestiin mitään. Ajattelin heti että viestissä on kirjoitusvirhe että hän tarkoittaa että maksaa. Ajattelin että tapaan hänet huomen aamulla (keskiviikkona) toimistolla kun menen sinne hakemaan tavaroita niin samalla voisin keskustella asiasta. Pelkäsin jo aamulla hänen reagtiotaan kun viesti tuntui siltä että se olisi vihaisena kirjoitettu. Aamulla pankilla kirjoitin paperille ylös mitä Karille sanon kun näen hänet. Pelkäsin kovasti. Minulla tuli pahan olon tunnekkin kun pelkäsin sitä mitä hän minulle sanoo. 

Kari laittoi aamulla klo 7 aikaan viestin missä luki " maksaa"

En vastannut siihenkään mitään, vaan menin toimistolle. Karia ei näkynyt toimistolla. Kyselin työnjohtajalta työnantajan vakuutuksista jos jonkin menee rikki. Työnjohtaja kertoi että työnantajalla on jokinlainen vakuutus tälläisiä vahinkoja varten. Hän ei tiennyt paljonkon vakuutuksen omavastuu on ja kertoi että se riippuu varmaan vahingon suuredesta, että kuinka kallis vahinko on. 

No torstaina laitoin Karille sitten viestin kun en häntä tavannut toimistolla kun siellä kävin. Kirjoitin viestiin näinä: " Olen ymmärtänyt että työnantajalla on vakuutus tälläisiä vahinkoja varten"

Kari vastasi: " On 1000000 e jossaomavastuu 500, e jos vakuutus korvais näin pienet vahingot ei rahat muuhun riittäiskään."

En vastannnut viestiin mitään. Viestistä sain sellaisen käsityksen että vahinko tulee minun korvattakseni. Itkin tuota viestiä illalla. Mielestäni se ei ollut kovin asiallisesti kirjoitettu ( tai ainakaan mitenkään niin miten kuvittelisin esimiehen kirjoittavan) eikä siitä oikein saanut selvää käsitystä siitä miten asia pitäisi hoitaa. Viestit tuntuivat jotenkin vihaisilta. 

Puhuin Tommille asiata ja sanoin että maanantana kun käyn toimistolla puhun karin kansa asiasta. Kysyn häneltä miten tilanne tästä hoidetaa? Elikkä otetaanko korvaus palkastani vai miten? 

Pelkään Karin kohtaamista. Hän on käyttäynyt jotenkin oudosti. Häntä ei ole näkynyt toimistolla jotta olisin voinut keskustella tämän asian hänen kanssaan. Joten olen joutunut siirtämään tätä keskustelua ja se tuntuu nyt paljon vaikemalta kuin aikaisemmin. Ja se Karin reaktio minua pelottaa. Tiedän että hän tulee huutamaan minulle. Tai ainakin puhumaan rumasti. Olen sen verraan jo hänestä oppinut. Mutta kun näen Karin kanssa kasvotusten voimme puhua asian. Tiedän ettei se tule olemaan helppoa, mutta kun siitä olen selvinnyt voin sanoa että olen tehnyt parhaani ja se riittää ja että kohtasin pelkoni. Pelon kohtaaminen on tärkeää. Se sen kohtaaminen on itsensä voittamista.

Yksi aamu ennen kuin tämä sädekaihdin episodi edes olikaan tunsin valtava pelkoa kun kari tulu työhuoneestaan ulos kun olin toimistolla käymässä. Hän käyttäytyi silloin asiallisesti, mutta sisälläni tuli voimakas pelon tunne. En osaa selittää mistä tunne tuli, mutta se oli voimakas ja todellinen. 

Olenkin nyt  alakanut hakemaan muita töitä. Olen lähettänyt hakemuksen ja katsellut tiivisti te palveluiden sivuja. Olen nyt varma että en voi olla töissä työpaikassa jossa pelkänä esimiestäni.

On jotenkin jännä miten kaikki on muuttunut näinä. Alkuun Kari oli mukava ja helposti lähestyttävä, mutta kun rupesin niistä omista oikeuksistani puhumaan niin kaikki muuttui.Onkohän tämä vain keino savustaa mut ulos. Mutta on se parempi lähtä kuin jäädä sellaiseen paikkaa missä on huono olla. Toivottavasti löytäsin pian muita töitä. 

Tulen varmasti tänne kertomaan kuinka kasvokkain keskustelu meni kun lopulta näen Karin.

Ajattelin nyt kertoa teille miltä minusta on tuntunut työskennellä pitemmän aikaa paikkakuntalaisessa siivousfirmassa. 

Työ on mukavaa ja asiakkaatkin ovat pääsäntöisesti mukavia joitakin yksittäisiä poikkeuksia lukuunottamatta. Mutta sellaistahan se on asiakasplavelu alalla ettei kaikki asiakkaat ole mieleen. Suurin osa asiakkaista on ikäihmisiä, mutta mukana on myös lapsiperheitä joista en ole nähnyt kuin yhden. Minust on tullut rohkeampi juttelemaan asiakkaiden kanssa. Alkuun tuntui etten tiedä mistä voisin jutella, mutta nyt jotenkin olen alkanut hoksaamaan keskustelun aiheita heidän kanssaan. Varmasti myös sekin vaikuttaa että olen työskennellyt heidän kanssaan jo kymmen kuukautta. Siinä ajassa kuitenkin kerkeää jo jollakin tavalla tutustua.  Työpaini on alanut olemaan useimmin mukava mitä aikaisemmin ja puhumme monista asioita. En tosin ole hänelle kertonut paljoakaan yksityiselämästäni, mutta eihän se hänelle kuulukkaan.Puhutaan aika paljon yleisitä tämänhetkistä asioista. Vaikka pahan puhumista on paljon, niin ehkä olen alkanut hieman tottua siihen että sitä on, vaikkakin en sitä itse hyväksy. Tottakai sellaiset tilanteet joissa minulle puhutaan pahaa jostakin ovat vaikeita. Minun pitäisi saada rohkeutta sanoa että ei puhuta Maijasta kun maija ei ole paikalla. Mutta se vaatii paljon rohkeutta. 

Työpaikasssani on monta miinus puolta.

1. Kuten se että ei ikinä tiedä  mihin aikaan pääsee kotiin. Työvuorolista tehdään alustavassti edellisen viikon perjantaina ilman työn alkamis ja päättymis ajankohtaa. Listassa vain lukee siivottavat kohteen. Tämä hankaloittaa oman elämän suunnittelemista. 

2. Kunnolista ruokataukoa ei ole. On vain kaksi 12 minuutin taukoa. Vaikka työehtosopimuksessa lukee että kuuluu 30 minuutin ruoka tauko joka on omaa aikaa. Sitä ei kuitenkaan saa pitää, koska työt on tehtävä kuten on sovittu eli mennään kohteesta seuraavaan ilman taukoja. Lounaan syön jo aamu kahdeksalta että jaksan olla töissä koko päivän.

3. Esimies on vaikeasti lähestyttävä. Alkuun hänen kanssaan oli helppo olla, mutta nyt kun olen alakanut kyselemään asioista ja ottamaan selvää omista oikeuksistani niin hänestä on tullut tympeämpi. Esimerkiksi kun kysyin puhelin korvauksesta jota osa työntekijöistä saa. ( Omalla liittymällä joutuu hoitamaan työasioita. Soittamaan työnjohtjalle ja asiakkaille) Esimies kyseenalaista minun työ puheluni sanomalla mitä ihmeen työpuheluja ja lopuksi hän syyllisti minua siitä että minulla on vääränlainen puhelinliittymä. Hän puhui minulle silloin rumasti ja ääntään korottaen. Tämän tapahtuman jälkeen hän ei ole informoinut minua tulevilista muutoksista tai mistään muustakaan asiasta joka minua koskisia. Koen tämän eräänlaisena kiusantekona. Mutta en ole asiasta enmpää puhunut sillä olen ajatellut että tulen vaihtamaan työpaikaa kuitenkin jossakin välissä ja koetan ksetää kaiken sen mikä vastaan tulee. En nimittäin jaksa taistella ja kuluttaa omia voimavarojani siihen. Tiedän itse että työnantaja rikkoo työehtosomusta monelta eri osin. ja liitosta olen saanu samantyyppisen vastauksen, mutta he käskivät vielä koettaa saada vaatimukseni esimeihelle. Mutta tätä en tee.

4. Työnjohtaja ei ilmoita minulle mistään muutoksista. Saan kuulla muutoksista työpariltani uwein vasta siinä vaiheessa kun olemma lähdössä aamulla pankilta kotisiiovuskohteisiin. yönjohtajalle olen tästä palautetta antanutkin, mutta se ei kovin kauan toiminut, vaan sama alkoi alusta. Koen tämänkin eräänlaisena työnhankloittamisena. Koen että se olisi tahallista niinkuin esimiehen puoleltakin. 

5. Työnantajani ei noudata työaikalakeja tai työehtosopimusta juuri ollenkaan. Olenkin ollout liittoon yhteydessä asoista ja saanut sieltä vastauksen jonka jo tiedin aikaisemminkin.  Liitosta vastattiin että kertomasi perusteella työantaja laiminlyö työnantaja velvotteitaan minilta osin. He myös käskivät vielä yrittää vaatia työnantajalta työehtosopimuksen nuodattamista, ja ottaa uudestaan yhteyttä kun työnantaja kieltäytyy työnantaja velvotteiden suorittamisesta. Mutta en ole ottanut yhteyttä uudelleen liittoon, koska en jaksa alkaa mitään taistelua. Pelkäänettä ovat voimani eivät riitä.

Toisinaan nämä edellä mainutut asiat ovat vaivanneet minua varsinkin kohta kolmej a neljä. Olenkin tehnyt polttoharjoitusta iltaisn jossa olen polttanut mielessäni ne tilanteet ja ihmisesta jotka minua ovat satuttaneet. Se on tuonut hetken helpotusta. Täämän harjoituksen tekemistä aion jatkaa. Se tuo itselleni sellaisen tunteen että pystyn satuttamaan heitä mielessäni niin kuin hekin satuttavat minua henkisesti oikeassa elämässä. Sillin ensimmäisen uupumisn aikaan tein harjoutusta ja se auttoi minua. Nyt kun jatkan sitä säänöllisesti niin varmasti huomaan siitä olevan minulle paljon apua.

Mun mielenterveys on heitellyt nyt viimeisen neljän vuoden ajan. Nyt taas tuntuu että mulla on alkanut jonkinlainen masennusjakso tai jokin muu sellainen. Itse havahduin siihen kun huomasin itsessäni selviä merkkejä kuten mielialan laskua ja erilaisia fyysisiä kolutuksia ja väsymystä. 

Havahtumiseni alkoi kun Tommi puhui että mun pitäs olla yhteydessä mun kavereihin. Silloin ajattelin että eihän mulla ole oikein kavereita.  Yhteyden pito on ollut viime vuosien ajan vain minun kontollani. Ja nytkin en ole oikein pitänyt yhteyttä olemme etääntyneet oikein kunnolla. Vastasin vain tommille että pitäisi kai laittaa viestiä. SIllä hetkellä koin valtavaa alakulon tunnetta. Se hetki oli silmiäni avaava. Olin jo edellisellä viikolla syyllistänyt itseäni monista asioista ja ajatellut menneitä huonoja asioita. Sillä hetkellä ymmärsin että mulla on alkamassa pahempi vaihe mun mielialassa. Koin valtavaa alakuloa ja seuraavalla viikolla mukaan tuli pitävä selkäkipu. Aikaisemmin se selkäkipu on ollut minulle merkki siitä että jotain olisi tehtävä tai alamäki alkaa, mutta tänä vuonna havahduin valtavaan alakulon tunteeseen. 

Oireeni eivät noudattaneet samaa kaavaa kuin edellisvuonna. Ehkä en siksi noteerannut kaikkia oireita joita minulla oli ollut pari viikkoa aikaisemmin. 

Pääasiassa olen aika paljon murehtinut elämääni. Sitä että mun elämässä ei oo muuta sisältöä kuin työ. MInusta tuntuu että Tommi elää elämäänsä kavereidensa kanssa ja minä yksin kotona. Se on nyt viimeiset kolme viikonloppua suunnitellut itsellensä tekemistä kysymättä multa mitään, vaikka se on luvannut tehdä asioita mun kanssa. Mä oon ollu siitä sille vihainen ja katkera. Mä oisin kaivannu sen seuraa  ja tukea.

Tällä viikolla puhuin sille mun oireista ja toivoin että se ois ottanut niihin kantaa. Mutta tuntui että se ei kuunnellu mua yhtään. Luulen että kun huomenna kysyn siltä niin se ei tiedä asiasta mitään. Niin se yleensä aina on. Mä kerron sille mun kuulumisia ja se ei kuuntele yhtään. Välillä tuntuu ettei sitä kiinosta mikään mitä mulle kuuluu? Vasta sitten kun mä on oikeen huonossa kunnossa niin se ehdottaa että mun pitäs mennä hakemaan apua. Yleensä siinä vaiheessa meillä on iso riita käynnissä. Aiksemmin se ei vaan välitä.

Tämän viikon kun Tommi on ollut iltavuorossa niin oon joka ilta itkenut jotakin. Vaikka oon nähnyt Tommia ennen kun se on lähtenyt ja kertonut sille mun olosta niin en oo kokenu mitään helpotusta kun tiedän että se ei oo kuunnellu mua.Tällä viikolla oon taas ajatellut sitä että jos me erottas. Mä oon ajatellut sitä joskus aikaisemminkin. En tiedä oisko se ratkaisu mihinkään. Mutta mä haluaisin että se kuuntelis mua. Meidän parisuhde ei voi tällä hetkellä kovin hyvin. 

Mun olokaan ei kyllä tuu vähään aikaan helpottamaan. Mä oon joka päivä töiden jälkeen ottanut päiväunet ja liikkunut niinä päivinä kun liikunta on ollut ohjelmassa. Olen tehnyt itselleni liikunta ohjelman. Arki rutiinien noudattaminen on tärkeä osa parantumista. Olen myös rukoillut. Ensimmäistä kertaa haen itselleni apua sillä tavallla. Koen että saan siinä purkaa omaa sydäntäni ja uskon että minua kuunneellan siellä ylhäällä kun kerroin ajatuksistani ja tunteistani. Voisin myös alkaa tehdä poltto- ja rentoutusharjoituksia. Mä tiedän että tulen jälleen nousemaan tästä olosta ylös ajan kanssa. Mun pitää jälleen uskoa siihen. Mä olen vahva ja pystyn selättämään tämän vaiheen.