Aloitimme häistä puhumisen loka marraskuun vaihteessa. Innostuin ajatuksesta. Tunsin valtavaa ilon tunnetta. Joulun alla aloin ärtymään helposti. Suutuin mitä pienemmistä asioita. Siinä vaiheessa häitä ei oltu suunniteltu kuin vain sen verran että tiesimme missä menisimme naisimiin, mutta paikkaakaan ei ollut vielä varattu.

Tammikuussa julkaistimme asian sukulaislle. Siinä vaiheessa en vielä kokenut hallitsemattomia tunteiden purkauksia. 

Kun olimme asian julkaiseet ja olin saanut jo juhlamekkoni postissa ja menin äidin luokse sitä näyttämään että voiko sitä siellä pitää. Äiti oli aivan innoissaan se oikein kiljui innosta kun puhuttiin häihin liittyvistä asioista. Mekosta äiti ei pitänyt yhtään ja lyttäsi sen aivan täysin. Kyseessä ei ollut morsiuspuku vaan ihan tavallinen mekko.                                                                                                                                   Päätin palauttaa mekon, koska minustakaan se ei tuntunut hyvältä. Sanoin äitille että jos en löydä mekkoa niin menen naimisiin housut jalassa. Äiti tuomitse sen sanomalla: " Ei kaksi miestä voi alttarilla seisoa." Se loukkasi minua.                                                                                                                         Äiti myös sanoi että " itsehän te olette häät halunnet " , kun sanoin että maistraatissa olisi ollut helpompaa.                                                                                                                                               Olisin toivonut äitiltä ymmärtäväisempää vastaan ottoa, mutta tuntui että äiti arvosteli kaikkea mitä sanoin.  Kun äiti tivasi häistä ja kyseli että mitä muuta olen salannut.                                                             Silloin tunsin ensimmäisen kerran voimakasta painon tunnetta rinnallani. En tiennyt mikä tunne kyseessä oli. Nyt osaan sanoa että tunne oli ahdistusta joka johtui siitä että koin tulevani arvostelluksi ja siitä että minulta odotettiin perheenlisäsystä. Tätä äiti ei sanonut ääneen mutta pystyin rivien välistä sen lukemaan kun äiti puhui siitä että mitä muuta olen salannut. Lisäksi koin etten saanut äidiltä minkäälaista tukea häihin liittyen esim. järjestelyissä taikka empaattista kohtaamista suuren asian äärellä. Olisin toivonut että äiti olisi tukenut minua ison asian äärellä.

Seuraavan kerren koin ahdistusta kun olimme menossa ensimäisen kerran Tommi vanhemmille häiden julkistamisen jälkeen.                                                                                                                                       Ennen sinne lähtöä Tommi sai puhelun sen bestmanilta. Se kertoi sille että on valmistanut puheen häitä varten ja että sille on polttarit suunniteltuna. Koin paineen tunnetta rinta kehälläni. En osannut sanoittaa tunnetta. En tiennyt että se on ahdistusta taikka sitä mistä se johtuu. En vieläkään osaa kaikkea tunteita ahdistuksen takaa nimetä.. Mutta nyt osaan nimetä että ne johtuivat siitä että koin olevani kateellinen ja yksinäinen kun Tommilla on kavereita jotka järjestävät sille polttarit.Ja sitä että sillä on kavereita joilta se saisi tukea jos se sitä tarvitsisi. Mullahan ei ole oikein kavereita. Ne suhteet ovat joka täysin tai osittain yksipuolisia.  

En osaa nimetä mikä aiheutti ahdistuksen tunteen siinä kun mentiin sinne Tommin vanhemmille ensimmäisen kerran tiedon julkaisemisen jälkeen. Mulla oli vain siellä tosi paha olla.                                    Tommi oli sen veljen ja siskon pojan kanssa toisessa huoneessa ja mä jouduin vastailemaan uteluihin häistä ja siitä minkälainen mekko mulla on, sekä miten laitan hiukset ja kukat ja kaikista muistakin järjestelyistä.                                                                                                                                                En ollut silloin vielä edes miettinyt juurikaan muuta kuin sitä mekkoa jonka olin jo palauttanut takaisin kun se ei ollut hyvä. Tuli sellainen olo että mun pitäs tietää jo kaikki. Eihän meillä tosin häihin ollut aikaa kuin kahdeksan viikkoa eika mulla ollut mitään muuta selvillä kuin hääpaikka, päivä ja ruoka. Tuntui että kaikki pitäisi olla mulla selvänä. Tuntui että kaikki vastui jäi yksin mulle. 

Tämän Tommin vanhemmilla käydyn aikana jaettiin kutsuja Tommin sukulaisille. Ne tiputettiin niitten postilaatikoihin. Kun me lähdettiin sieltä, ajattelin mielessäni että Tommin pitää ottaa ne kutustu pois niistä postillatikoista ja häät pitää perua. En osanut sanoittaa tätä Tommille vaan pidin mykkäkoulua autossa ja kun yhdella olisi vielä pois lähtiessä matkalla pitänyt tiputtaa kutsu postilaatikkoon en antanut kutsua Tommille vaan pidin sitä laukussani sanomatta sanakaan. Lopulta me sitten lähdettiin siitä laatikolta kotiin. En muista miten se ilta siitä sitten kotona jatkui. Jossain vaiheessa ruvettiin puhumaan. 

Häistä puhuttiin vasta seuraavalla viikolla. Silloin Tommi kysyi että haluanko mä perua ne. En osannut vastata sille. Siinä vaiheessa kerroin sille että musta tuntuu kamalta se että sen puoleta ois tulossa kolmisen kymmentä vierasta ja mulla vaan viisi. Mietin sitä mitä muut ajattelee kun mun puolelta ei ole juuti yhtään vieraita. Tommi suostui jättämään yhden sen kavereita pois kutsu listalta. Itse vielä siinä sanoin että en kutus ketään enään häihin enkä järjestele niitä enkä tee mitään niiden eteen. Häät kuitenkin päätettin pitää ja loput kutusut jäi mun harteille postiitta. Mä lopulta postitin ne. Sinä päivänä kun postitin ne olin hyvällä tuulella tuntui pitkästä aikaa taas kivalta miettiä häitä. Olin nimittäin menossa tapaamaan joitakin kavereitani ja antamaan heille kutsut.

Roosa vaikutti innostuneetlta siitä kutusuta. Tanjaanasta en saanut selvää. Ei se ainakaan päälle päin näyttänyt ilahtuvan.  Musta oli kiva nähdä niitä. Sain jotain muutakin ajateltavaa. 

Tommin polttari päivä lähestyi. Mun olo meni todella huonoksi. Ajattelin vain mielessäni että kun tästä viikonlopusta selviän niin parempi aika koittaa.  En osannut sanoittaa mikä sai mun olon huonoksi. Itkin töissä jos olin yksi. Kotona. Itkusta ja pahasta olosta ei tullut loppua. Se vain peheni. Tommin polttareita edeltäväni iltana Tommi härkki mua ja kysyi " Onkos sulla polttareita? Millois sulla on polttarit? " 

 Mulla tuli tosi paha mieli. Musta tuntui että Tommi kiusaa mua siitä että mulla ei oo kavereita. Viime viikollahan me oltiin puhuttu siitä että mulla ei  sellaisia oo kun mulla ei oo kavereita.  Silti sen piti kääntää veistä mun haavassa ja satuttaa mua lisää.  En osannut sanoittaa sitä että koin itseni todella yksinäiseksi kun sillä on kavereita joiden kanssa se voi viettää aikaa.   

Polttareita edeltävänä yönä heitin Tommin sohvalle nukkumaan. Yöllä menin hakemaan sitlä turvaa kun olin saamassa paniikkikohtauksen.  No Lauantai aamu meni normaalista kaupaussa käydessä. Mutta sitten menin yksin salille ja sieltä pois tullessa mulle iski aivan käsittämättömän paha olo. Tuntu etten pysty olemaan. Mulla oli niin vaikea olla. Kotiin päästyäni itkin ja Tommi yritti kysyä mikä mulla on, mutta olin aivan lukossa siinä pahassa olossa. En vain pystynyt avautumaan. Kun Tommi teki lähtöä sain jonkinlaisen raivarin ja revin esteettömystodistuksen ja huusin etten oo menosssa sen kanssa enään naimisiin. Tommi sanoi että se lähtee kun sille on polttari järjestetty. Mää jäin kotiin ja itkin mun pahaa oloa. Mun olo aivan kauhea. En ollut koskaan aikaismmin kokennut yhtä pahaa oloa.  En osannut käsitellä sitä tunnetta, muutakuin itkemällä. Sunnuntaina soitin ja peruin esiintyjän. Mun serkun oli tarkoitus tulla sinne laulamaan. Palautin myös mekon jonka olin ostanut kärkkäiseltä. Olin aivan varma että en mene naimisiin. Olin niin päättänyt.

No Tommi tuli sunnuntaina. En osannut vieläkään silloin sanoittaa että koin valtavaa yksinäisyyttä, koin että multa jää kokematta asioita sen takia. Enkä osannut sanoittaa sitä että koin sen kiusaavan mua sillä että olen yksinäinen. Kerroin sille että olin paluttanut mekon ja peruuttanut esiintyjän.  Se aikoi keksiä sinne häihin jotakin ohjelmaa. Mutta loppupeleissä minä ehdotin että kaaso  (Niina josta olen teille useampaan otteeseen tänne akaisemmin kirjoittanutkin.) ja bestman (Teppo) voisivat suunnitella ohjelmaa sinne.  

Häät aiottiin pitää vaikka taas keskusteltiin siitä että ne perutaan jos en jaksa. Olin helposti puhuttuvissa ympäri. Tommi aian sanoi että olisi  " tosi noloa tässä vaiheessa perua."  Tuo lause sai mut aina myötymään, vaikka koin että en oikein jaksa. 

Kantttorin kanssa asiointi oli täysin mun vastuulla. Koin että en saanut Tommilta tukea siihen. Kun pappi alkoi ottamaan yhteyytä en vastannut sille vaan odotin että se soittaa Tommille ja se saa hoitaa sen kanssa kaiken. En hoitanut pappin kanssa mitään. En vastannut sen puheluihin tai sen viesteihin. En vain enään jaksanut. Olin aivan loppu. 

Paluttamani arkinen mekko haettiin takaisin kärrkkäiseltä ja siitä tuli häämekkoni. Osa vieraita oli minua paljon juhlavampia ja äiti arvosteli sitä mulle ennen häitä että niin ei sitten saa olla että vieraat on sua juhlavampia. Mua suututtu tuo arvotelelu. 

Hääpäivä meni loppujen lopuksi hyvin, vaikka aamulla heräsin siihen tuneeseen etten voi laittaa tuota mekkoa päälle ja sitä piti lähteä palauttamaan kärkkäiselle. Onneksi sitä mekon kuittia ei löytynyt. Kärkkäisellä me kuitenkin aamulla käytiin ja kokeilin yhtä paitaa että jos laittasin sen mekon tilalta. No itkuksihan se meni. Tuntui ettei mulla ole mitään päälle laitettavaa. Lopulta kun tultiin kotiin ryhdistäytyin ja päivä sujui ihan ok. Juhlan ajan olin onnellinen. 

Vihkimisesta en muista juuri mitään. Juhlasta muistan enemmän.  Ainut mikä siinä hääjuhlassa kaduttaa on valokuvaaja. Sen aikoi Tommi hommata ja se hommas siihen yhden sen kaverin. Se on ottanut kuvia tosi ykipuolisesti Tommista ja sen suvusta. Mun sukulaisista ei oo yhtään kuvaa muistona. Mua suututtaa se. Ajattelen usein että jos olisin palkannut ammattikuvaajan olisin saanut kaikista tasapuolisesti kuvia. Mun pitää vaan nyt elää sen kanssa etten voi kuvista katsella muuta kuin Tommin sukulaisia ja kavereita. Ei siellä mustakana oo ku pari kuvaa missä oon Tommin kanssa. Tätä pettymystä valokuvauksesta on ollut ja on edelleen vaikea sietää. Ehkä ajan kanssa opin tätäkin kestämään. 

Tässä lyhyt ja nopea selostus. Tulen tätä aiheutta purkamaan tänne varmasti usein.  Tulen varmaan paneutumaan seuraavissa teksteissä aina tietystä tapahtumasta enemmän ja yksityiskohtaisemmin. Toivoin että kirjoittamalla teille saan omia tunteitani purettua ja käsiteltyä niin että pystyn jatkossa elämääm niiden kanssa sovussa.

Yhdessä postauksessa kerroin esimiehestäni, jota on vaikea lähestyä. Sekä siitä kuinka hän kiihtyy nopeasti ja alkaa syyttelemääm työntekijää virheistä. Eika näe sitä mitä hän itse on tehnyt väärin.  Se puhelin korvaus asia on koko ajan mielen päälläni. Näen silmissäni sen tilanteen ja sen kuinka esimeis alkaa korottamaan ääntään minulle. Näen hänen ilmeensäkin. 

Tänään taas aloin ajattelemaan asiaa, kun töissä taphtui eräs asia. Olin työparina kanssa pesemässä parvekelaseja, kun olin laittamassa erästä lasia kiinni, tippui sädekaihdin alas ja siitä meni muovipala poikki. Kerroin asiakkaalle, että laittaa laskun toimistolle kun se menee vakuutuksesta kerta sen rikoinkin. Ilmoitin esimiehelle viestillä tapahtuneesta. Laitoin siihen näin:

Hei, yritin tavoitella sinua. Minulla meni sädekaihdin rikki Maija Meikäläisellä. Hän aikoi tilata korjaajan ja laittaa laskun toimistolle.

Esimies on nähnyt viestini, mutta ei ole reagoinut siihen millään tavalla. Kun laitoin viestin minua pelotti se miten hän siihen reagoi. Pelkäsin sitä, että hän kiihtyy ja saan kuulla kunniani. Mutta minähän sen vahingossa rikoinkin, joten omastam ielestäi toimin oikein kun ilmoitin esimiehelle asiasta. Enkä toiminut niin että yhätkkiä vaan tulee lasku kaidinkorjaamosta. Se olisi vasta nolo tilanne ollutkin. Nyt kun hän ei ole reagoinit viestiini ollenkaan en tiedä mitä hän ajattelee asiasta. Olisin kuitenkin toivonut jonkunlaista reagtiota. Vaikka vain ok vastausta. 

Sen puhelinkorvauskeskustelun jälkeen olen suorastaa alkanut pelkäämään häntä. Se reagtio miä hänelle tuli vastata minulle kiivaasti oli yllättävä. Keskustelu ei ollut rakentavaa, vaan välillä tuntui kuinka hän olisi kiristänytkin minua. Hänen ilmeensä olivat sellaisia ivallisia. Oikein leveä hymy ja lopuksi kipakka tiuskausu No kysy. 

Kerran aikaisemminkin syksyllä oli sellainen tilanne, että olin työparini kanssa toimistolla ja esimies istui kahvilla joidenkin ukkojen kanssa. Hän tarjosi kahvia ja kävi sitten hakemassa teetä ja sanoi no nyt on tässä teetäki kaikille.myös kofeinitonta teetäkin löytyy. Hänellä oli silloin myös sellainen ivallinen hymy ja koin sen tilateen pilkaksi. Olin nimittäin siinä tilassa ainut joka ei juonut kahvia. Olin siinä tilanteessä kuin en olisi ollutkkaan, mutta koin sen tympeäksi.

Kun olen kirjoittanut tätä teksiä tunteeni ovat ottaneet vallan. Olen itkenyt jo kokenut pelon tunnetta stiiä mitä töissä tulee tapahtumaan. Pelkään mennä töihin. Pelkään esimiestäni. Koen myös kiusantekoa  kun asioista ei ilmoiteta mnulle. ( Jos sitä nyt kiusan teoksi voi nyt edes sanoa) Mutta sellaisena sen koen. Olen myös tyytyväinen että olen nyt ymmärtänyt sen kuinka paljon paremmin asiat olivat kun olin päiväkodissa. Olin henkisesti todella uupunut silloin, mutta minun ei tarvinnut taistella omista oikeuksistani. Vaikka työ on nyt ihan mukavaa, mutta tämä käytös johtajien tasolta ei ole oikein. Olen onneksi puhunut miehelleni asioista, mutta en voi koko aikaa kuitenkaan hänellekkään jankata samoja asioita, koska minuun on päästävä niistä yli.

Tähän yli pääsemiseen olenkin tehnyt polttoharjoitusta. Silloin depressioihoitajalla käydessäni sain vinkin tuosta harjoituksesta ja silloin se ainakin toimi kun tein sitä säännöllisesti ja sitä olenkin nyt pyrkinyt tekemään iltaisin kun menen nukkumaan. En tiedä mihin aikaan päivästä se kuuluisi tehdä, mutta iltaisin nämä asiat erityisesti tulevat mieleeni, joten olen kokenut että illalla se on hyvä tehdä kun saan polttaa ne asiat pois mielestäni ennen kuin alan nukkumaan.

Tulen tästä samasta asiasta kirjoittamaan varmasti monet kerrat, kunnes pääsen yli. 

Onhan mun elämsässä hyviäkin hetkiä, mutta niistä tulee tänne harvemmin kirjoitettua. Jospa saisin niistäkin kirjoitettua tänne.

Vuorokausi myöhemmin kun olin ilmoittanut esimiehelleni viestillä tapahtuneesta vahingosta esimies Kari laittoi illalla viestin

" Kuuluuko työnantajan makaa."

En vastannut sinä iltana viestiin mitään. Ajattelin heti että viestissä on kirjoitusvirhe että hän tarkoittaa että maksaa. Ajattelin että tapaan hänet huomen aamulla (keskiviikkona) toimistolla kun menen sinne hakemaan tavaroita niin samalla voisin keskustella asiasta. Pelkäsin jo aamulla hänen reagtiotaan kun viesti tuntui siltä että se olisi vihaisena kirjoitettu. Aamulla pankilla kirjoitin paperille ylös mitä Karille sanon kun näen hänet. Pelkäsin kovasti. Minulla tuli pahan olon tunnekkin kun pelkäsin sitä mitä hän minulle sanoo. 

Kari laittoi aamulla klo 7 aikaan viestin missä luki " maksaa"

En vastannut siihenkään mitään, vaan menin toimistolle. Karia ei näkynyt toimistolla. Kyselin työnjohtajalta työnantajan vakuutuksista jos jonkin menee rikki. Työnjohtaja kertoi että työnantajalla on jokinlainen vakuutus tälläisiä vahinkoja varten. Hän ei tiennyt paljonkon vakuutuksen omavastuu on ja kertoi että se riippuu varmaan vahingon suuredesta, että kuinka kallis vahinko on. 

No torstaina laitoin Karille sitten viestin kun en häntä tavannut toimistolla kun siellä kävin. Kirjoitin viestiin näinä: " Olen ymmärtänyt että työnantajalla on vakuutus tälläisiä vahinkoja varten"

Kari vastasi: " On 1000000 e jossaomavastuu 500, e jos vakuutus korvais näin pienet vahingot ei rahat muuhun riittäiskään."

En vastannnut viestiin mitään. Viestistä sain sellaisen käsityksen että vahinko tulee minun korvattakseni. Itkin tuota viestiä illalla. Mielestäni se ei ollut kovin asiallisesti kirjoitettu ( tai ainakaan mitenkään niin miten kuvittelisin esimiehen kirjoittavan) eikä siitä oikein saanut selvää käsitystä siitä miten asia pitäisi hoitaa. Viestit tuntuivat jotenkin vihaisilta. 

Puhuin Tommille asiata ja sanoin että maanantana kun käyn toimistolla puhun karin kansa asiasta. Kysyn häneltä miten tilanne tästä hoidetaa? Elikkä otetaanko korvaus palkastani vai miten? 

Pelkään Karin kohtaamista. Hän on käyttäynyt jotenkin oudosti. Häntä ei ole näkynyt toimistolla jotta olisin voinut keskustella tämän asian hänen kanssaan. Joten olen joutunut siirtämään tätä keskustelua ja se tuntuu nyt paljon vaikemalta kuin aikaisemmin. Ja se Karin reaktio minua pelottaa. Tiedän että hän tulee huutamaan minulle. Tai ainakin puhumaan rumasti. Olen sen verraan jo hänestä oppinut. Mutta kun näen Karin kanssa kasvotusten voimme puhua asian. Tiedän ettei se tule olemaan helppoa, mutta kun siitä olen selvinnyt voin sanoa että olen tehnyt parhaani ja se riittää ja että kohtasin pelkoni. Pelon kohtaaminen on tärkeää. Se sen kohtaaminen on itsensä voittamista.

Yksi aamu ennen kuin tämä sädekaihdin episodi edes olikaan tunsin valtava pelkoa kun kari tulu työhuoneestaan ulos kun olin toimistolla käymässä. Hän käyttäytyi silloin asiallisesti, mutta sisälläni tuli voimakas pelon tunne. En osaa selittää mistä tunne tuli, mutta se oli voimakas ja todellinen. 

Olenkin nyt  alakanut hakemaan muita töitä. Olen lähettänyt hakemuksen ja katsellut tiivisti te palveluiden sivuja. Olen nyt varma että en voi olla töissä työpaikassa jossa pelkänä esimiestäni.

On jotenkin jännä miten kaikki on muuttunut näinä. Alkuun Kari oli mukava ja helposti lähestyttävä, mutta kun rupesin niistä omista oikeuksistani puhumaan niin kaikki muuttui.Onkohän tämä vain keino savustaa mut ulos. Mutta on se parempi lähtä kuin jäädä sellaiseen paikkaa missä on huono olla. Toivottavasti löytäsin pian muita töitä. 

Tulen varmasti tänne kertomaan kuinka kasvokkain keskustelu meni kun lopulta näen Karin.

Työ on mukavaa ja asiakkaatkin ovat pääsäntöisesti mukavia joitakin yksittäisiä poikkeuksia lukuunottamatta. Mutta sellaistahan se on asiakasplavelu alalla ettei kaikki asiakkaat ole mieleen. Suurin osa asiakkaista on ikäihmisiä, mutta mukana on myös lapsiperheitä joista en ole nähnyt kuin yhden. Minust on tullut rohkeampi juttelemaan asiakkaiden kanssa. Alkuun tuntui etten tiedä mistä voisin jutella, mutta nyt jotenkin olen alkanut hoksaamaan keskustelun aiheita heidän kanssaan. Varmasti myös sekin vaikuttaa että olen työskennellyt heidän kanssaan jo kymmen kuukautta. Siinä ajassa kuitenkin kerkeää jo jollakin tavalla tutustua.  Työpaini on alanut olemaan useimmin mukava mitä aikaisemmin ja puhumme monista asioita. En tosin ole hänelle kertonut paljoakaan yksityiselämästäni, mutta eihän se hänelle kuulukkaan.Puhutaan aika paljon yleisitä tämänhetkistä asioista. Vaikka pahan puhumista on paljon, niin ehkä olen alkanut hieman tottua siihen että sitä on, vaikkakin en sitä itse hyväksy. Tottakai sellaiset tilanteet joissa minulle puhutaan pahaa jostakin ovat vaikeita. Minun pitäisi saada rohkeutta sanoa että ei puhuta Maijasta kun maija ei ole paikalla. Mutta se vaatii paljon rohkeutta. 

Työpaikasssani on monta miinus puolta.

1. Kuten se että ei ikinä tiedä  mihin aikaan pääsee kotiin. Työvuorolista tehdään alustavassti edellisen viikon perjantaina ilman työn alkamis ja päättymis ajankohtaa. Listassa vain lukee siivottavat kohteen. Tämä hankaloittaa oman elämän suunnittelemista. 

2. Kunnolista ruokataukoa ei ole. On vain kaksi 12 minuutin taukoa. Vaikka työehtosopimuksessa lukee että kuuluu 30 minuutin ruoka tauko joka on omaa aikaa. Sitä ei kuitenkaan saa pitää, koska työt on tehtävä kuten on sovittu eli mennään kohteesta seuraavaan ilman taukoja. Lounaan syön jo aamu kahdeksalta että jaksan olla töissä koko päivän.

3. Esimies on vaikeasti lähestyttävä. Alkuun hänen kanssaan oli helppo olla, mutta nyt kun olen alakanut kyselemään asioista ja ottamaan selvää omista oikeuksistani niin hänestä on tullut tympeämpi. Esimerkiksi kun kysyin puhelin korvauksesta jota osa työntekijöistä saa. ( Omalla liittymällä joutuu hoitamaan työasioita. Soittamaan työnjohtjalle ja asiakkaille) Esimies kyseenalaista minun työ puheluni sanomalla mitä ihmeen työpuheluja ja lopuksi hän syyllisti minua siitä että minulla on vääränlainen puhelinliittymä. Hän puhui minulle silloin rumasti ja ääntään korottaen. Tämän tapahtuman jälkeen hän ei ole informoinut minua tulevilista muutoksista tai mistään muustakaan asiasta joka minua koskisia. Koen tämän eräänlaisena kiusantekona. Mutta en ole asiasta enmpää puhunut sillä olen ajatellut että tulen vaihtamaan työpaikaa kuitenkin jossakin välissä ja koetan ksetää kaiken sen mikä vastaan tulee. En nimittäin jaksa taistella ja kuluttaa omia voimavarojani siihen. Tiedän itse että työnantaja rikkoo työehtosomusta monelta eri osin. ja liitosta olen saanu samantyyppisen vastauksen, mutta he käskivät vielä koettaa saada vaatimukseni esimeihelle. Mutta tätä en tee.

4. Työnjohtaja ei ilmoita minulle mistään muutoksista. Saan kuulla muutoksista työpariltani uwein vasta siinä vaiheessa kun olemma lähdössä aamulla pankilta kotisiiovuskohteisiin. yönjohtajalle olen tästä palautetta antanutkin, mutta se ei kovin kauan toiminut, vaan sama alkoi alusta. Koen tämänkin eräänlaisena työnhankloittamisena. Koen että se olisi tahallista niinkuin esimiehen puoleltakin. 

5. Työnantajani ei noudata työaikalakeja tai työehtosopimusta juuri ollenkaan. Olenkin ollout liittoon yhteydessä asoista ja saanut sieltä vastauksen jonka jo tiedin aikaisemminkin.  Liitosta vastattiin että kertomasi perusteella työantaja laiminlyö työnantaja velvotteitaan minilta osin. He myös käskivät vielä yrittää vaatia työnantajalta työehtosopimuksen nuodattamista, ja ottaa uudestaan yhteyttä kun työnantaja kieltäytyy työnantaja velvotteiden suorittamisesta. Mutta en ole ottanut yhteyttä uudelleen liittoon, koska en jaksa alkaa mitään taistelua. Pelkäänettä ovat voimani eivät riitä.

Toisinaan nämä edellä mainutut asiat ovat vaivanneet minua varsinkin kohta kolmej a neljä. Olenkin tehnyt polttoharjoitusta iltaisn jossa olen polttanut mielessäni ne tilanteet ja ihmisesta jotka minua ovat satuttaneet. Se on tuonut hetken helpotusta. Täämän harjoituksen tekemistä aion jatkaa. Se tuo itselleni sellaisen tunteen että pystyn satuttamaan heitä mielessäni niin kuin hekin satuttavat minua henkisesti oikeassa elämässä. Sillin ensimmäisen uupumisn aikaan tein harjoutusta ja se auttoi minua. Nyt kun jatkan sitä säänöllisesti niin varmasti huomaan siitä olevan minulle paljon apua.

Havahtumiseni alkoi kun Tommi puhui että mun pitäs olla yhteydessä mun kavereihin. Silloin ajattelin että eihän mulla ole oikein kavereita.  Yhteyden pito on ollut viime vuosien ajan vain minun kontollani. Ja nytkin en ole oikein pitänyt yhteyttä olemme etääntyneet oikein kunnolla. Vastasin vain tommille että pitäisi kai laittaa viestiä. SIllä hetkellä koin valtavaa alakulon tunnetta. Se hetki oli silmiäni avaava. Olin jo edellisellä viikolla syyllistänyt itseäni monista asioista ja ajatellut menneitä huonoja asioita. Sillä hetkellä ymmärsin että mulla on alkamassa pahempi vaihe mun mielialassa. Koin valtavaa alakuloa ja seuraavalla viikolla mukaan tuli pitävä selkäkipu. Aikaisemmin se selkäkipu on ollut minulle merkki siitä että jotain olisi tehtävä tai alamäki alkaa, mutta tänä vuonna havahduin valtavaan alakulon tunteeseen. 

Oireeni eivät noudattaneet samaa kaavaa kuin edellisvuonna. Ehkä en siksi noteerannut kaikkia oireita joita minulla oli ollut pari viikkoa aikaisemmin. 

Pääasiassa olen aika paljon murehtinut elämääni. Sitä että mun elämässä ei oo muuta sisältöä kuin työ. MInusta tuntuu että Tommi elää elämäänsä kavereidensa kanssa ja minä yksin kotona. Se on nyt viimeiset kolme viikonloppua suunnitellut itsellensä tekemistä kysymättä multa mitään, vaikka se on luvannut tehdä asioita mun kanssa. Mä oon ollu siitä sille vihainen ja katkera. Mä oisin kaivannu sen seuraa  ja tukea.

Tällä viikolla puhuin sille mun oireista ja toivoin että se ois ottanut niihin kantaa. Mutta tuntui että se ei kuunnellu mua yhtään. Luulen että kun huomenna kysyn siltä niin se ei tiedä asiasta mitään. Niin se yleensä aina on. Mä kerron sille mun kuulumisia ja se ei kuuntele yhtään. Välillä tuntuu ettei sitä kiinosta mikään mitä mulle kuuluu? Vasta sitten kun mä on oikeen huonossa kunnossa niin se ehdottaa että mun pitäs mennä hakemaan apua. Yleensä siinä vaiheessa meillä on iso riita käynnissä. Aiksemmin se ei vaan välitä.

Tämän viikon kun Tommi on ollut iltavuorossa niin oon joka ilta itkenut jotakin. Vaikka oon nähnyt Tommia ennen kun se on lähtenyt ja kertonut sille mun olosta niin en oo kokenu mitään helpotusta kun tiedän että se ei oo kuunnellu mua.Tällä viikolla oon taas ajatellut sitä että jos me erottas. Mä oon ajatellut sitä joskus aikaisemminkin. En tiedä oisko se ratkaisu mihinkään. Mutta mä haluaisin että se kuuntelis mua. Meidän parisuhde ei voi tällä hetkellä kovin hyvin. 

Mun olokaan ei kyllä tuu vähään aikaan helpottamaan. Mä oon joka päivä töiden jälkeen ottanut päiväunet ja liikkunut niinä päivinä kun liikunta on ollut ohjelmassa. Olen tehnyt itselleni liikunta ohjelman. Arki rutiinien noudattaminen on tärkeä osa parantumista. Olen myös rukoillut. Ensimmäistä kertaa haen itselleni apua sillä tavallla. Koen että saan siinä purkaa omaa sydäntäni ja uskon että minua kuunneellan siellä ylhäällä kun kerroin ajatuksistani ja tunteistani. Voisin myös alkaa tehdä poltto- ja rentoutusharjoituksia. Mä tiedän että tulen jälleen nousemaan tästä olosta ylös ajan kanssa. Mun pitää jälleen uskoa siihen. Mä olen vahva ja pystyn selättämään tämän vaiheen.

Olen yrittänyt olla puhumatta pahaa. Alkuun yritin aina vaihtaa puheenaihetta, mutta se ei tuntunut oikein onnistuvan, koska keskustelu kuitenkin saatiin käännettyä takaisin alkuperäiseen aiheeseen. Nykyään olen vain ollut hiljaa ja kuunnellut. 

Päiväkodissa töissä oli eräs rohkea nuori nainen jonka sanat ovat jääneet mieleeni ja haluaisn olla yhtä rohkea ja uskaltaa sanoa niin. " Ei viitsitä haukkua toisen työtä" Minusta hän oli todella rohkea sanoessaan niin.  

Tämä tuli erityisesti mieleeni kun tällä viikolla eräällä asikaalla kuulin kuinka minusta puhuhttiin pahaa. Olin toki tehnyt virheen josta minulle ei alkuun sanottu mitään. Vaan kuulin siitä kun työparini Jaana ja työnjohtaja Ulla puhuivat pahaa minusta asiakkaalla keittiössä minun olessani toisessa huoneessa. Asiakas oleskeli sillä hetkellä olohuoneessa. En usko hänen kuuleen, mutta minä kuulin osan siitä. Kun työpari havaitsi että olen tullut huoneesta pois hän sanoi että tässä on sellanen nappi.. Keskeytin hänet ja sanoin että kuulin kyllä mitä puhuitte toistin sen uudelleen kun työpari katsoi minua silmät suurina. Työnjohtaja ei kääntynyt katsomaan minua ollenkaan vaan oli selin minuun päin.  

Minusta tuntui todella pahalta. Olin tehnyt virheen ja jättänyt kahvin keittimen seinään päin sekä vahingossa kääntänyt leivänpaahtimen isommalle. Mutta työnjohtaja olisi voinut puhua siitä minulle suoraan eikä pahaa selkäni takana. Työnjohtaja ei sanonut minulle asiasta mitään, vaikka asia minua koskikin. 

Työnjohtaja lähti sitten asiakkaan asialle apteekksiin ja minä ja työparini jatkettiin työntekoa. Yritin olla mahdollisimman normaalisti. Omasta mielestäni onnistuinkin siinä hyvin. Työt tuli asiakkaalla tehtyä ja vietiin työparini kanssa tavarat pankille takaisin kuten aina. Kun tavarat oli viety pankkiin ja pääsin takaisin omaan autooni annoin itkun tulla. Itkin sitä kuinka pahalta minusta tuntui kuulla kun minusta puhutaan pahaa kirjaimellisesti selkäni takana. Olen kuullut kerran aikaisemminkin kun minusta puhuttiin pahaa. Se tapahtui kymmenisen vuotta sitten kun oli terveyskeskuksessa kesätöissä laitoshuoltajana ja olin silloinkin tehnyt virheen. Kuulin seinän läpi kun minusta puhuttiin toisessa huoneessa. Siitä olen muistaakseni tänne joskus kirjoittanutkin joten en nyt sitä sen enempää avaa.

Ajattelin että osasin nyt kohdata tuollaisen tilanteen paremmin, mutta en tiedä. Yhtä pahalta se tuntui ja yhtä tyhmältä tuntui kun kuulin minusta puhuttavan. Tiesin myös sen että minustakin puhutaan pahaa kun olen kuullut melkein kaikista sitä puhuttavan. Joten yllätyksenä se ei tullut, mutta pahalta se tuntui.

Kotona puhuin Tommille tapahtuneesta ja itkinkin sitä. Se lohdutti mua, mutta olo ei vain helpottunut. Olin koko viikonlopun kiukkuisen sen takia. Katselin työkkärin sivuilta työpaikkailmoitukisia ja ajattelin että vaihdan työpaikkaa.  Tosin tulenhan minä jossakin vaiheessa työpaikkaa todennäköisesti vaihtamaan. Eihänä tämä ollut kuin väliaikainen ratkaisu kunnes keksi mitä tulevaisuudessa haluan tehdä. Mutta tiedän kuitenkin että hoitoala ei ole minua varten. Olen ollut paljon pirteämpi kuin viime vuonna ja tyytyväisempi elämääni joten tämä muutos on ollut hyväksi, vaikka työyhteisö ei olekaan kaikista parhain vain joten kuten siedettävä.

"Hei anteeksi, jäänyt vastaamatta! Ilmeisesti liian kiireinen elämä. Sori jos nyt herätän tällä viestillä,mutta normi aamuvuorohan mulla on, eli neljään mennessä varmaan kotona... Mikä sulla on aika taulu?"

Kun lopulta hän vastasi viestiin olin jo käynyt siellä päin. Oli kiva kun hän lopulta vastasi, mutta en oikein tiedä. JOtenkin vain tuntuu että tämä meidän kaveruus tulee loppumaan lopullisesti. Yhteyden pito on tällä hetkellä vain minun aloitteestani tulevaa. Ehkä minun pitää vain hyväksi että ei meidän ystävyyttä enään ole. Vaikealta se tuntuu. Mieitn että mistähän se johtuu. Vaikuttiko hänen muuttonsa toiselle paikkakunnalle niin paljon ettei hän enään halua pitää minun kansani yhteyttä. vai teinkö/sanoinko jotain mistä hän suuttui. Syytä en saa koskaan tietää. 

Olen ajatellut että en itse laita hänelle oma-aloitteisesti viestiä tai soita ollenkaan tämän vuoden puolella. Haluan nähdä kuuluuko hänestä mitään. Sittenpä saan tietää, että onko meidän ystävyys edelleen kunnossa.

Joskun ajattlein että kysyn suoraan, missä mennään, mutta en tiedä. Mun ajatuksen tämän asian kanssa ovat aivan solmussa. En ymmärrä miksi en saa ystävyyssuhteita pidettyä kunnossa. Jotakin vikaa siis minussa täytyy olla. Eihän ystävyys ole vain sellaista että toinen osapuoli pitää yhteyttä ja toinen vastaa silloinkun siltä tuntuu. Kaikki meidän tapaamisest ovat tulleet aloitteestani ja yleensä olen käynyt hänen luonaan. Kaverin vanhemmat asuvat tällä päin ja tiedän hänen käyävän täällä, mutta minun luonani hän ei käy. Olen nimittäin nähnyt hänet täällä eikä hän ole puhunut siitä mitään minulle kun olen kysybyt että onko hän tulossa käymään täälläpäin. Sekin kertoo jo aika paljon asioista. vai mitä.

Silloin kun hän muutti pois ja yhteyden pito väheni ajattelin että hänellä on siellä uudella paikkaunalla niin paljon uutta, että siksi yhteyden pito väheni, mutta ei se tainnut niin olla. 

Oon Tommillekkin puhunut asiasta, mutta se ei oo oikein reagoinut mun jutusteluun mitenkään. Sanonut vain että ehkä teidän ystävyys vaik katkeaa. Oisin kaivannut tukea siltä, mutta ei se oikeen osaa mua tukea. Ei se voi tietää miltä tämä minusta tuntuu kun hänellä ei ole kokemusta ystävyyssuhteen katkeamisesti tällä tavalla. 

Mulla ois niin paljon kysyttävää, mutta kukaan muukuin tämä kaverin ei osaa vastata mun kysymyksiin. 

Tämän aisan käsittelyprosessi tulee olemaan pitkä enkä oikein tiedä mistä lähtisin liikkeelle. Netistä olen kaikkenlaista lukenut, mutta ehkä terapia voisi olla hyväksi tai jonkinlainen keskusteluapu. 

Oisko täällä mulle vertasitukea? 

Tälläisiä ajatuksi tästä mulla tällä kertaa. Tulen varmasti usein purkamaan tätä asiaa tänne. Minun pitää tutkiskellä itseäni ja mietiä tätä ystävyyttä ja kaikkea sitä mitä sen aikana on tapahtunut ja purkaa kaikki tuntemukseni jotta san asian joskus käsiteltyä.

Tällä viikolla töissä minun piti mennä maanantaina influenssarokotukselle. Olin ilmoittanut siitä menosta esimiehelleni hyvissä ajoin kolme viikkoa aiemmin. No työvuorolistat tuli eikä menoani ollut huomioitu maanantaille ollenkaan. No ajattelin silloin sunnuntaina kun työvuorolistan sain että keskiviikkona pystyisin menemään kun sille päivälle oli vain yksi ainut kotisiivouspaikka. No maanantai aamupäivänä kun keskustelin työparini kanssa ette en tule tänään missään vaiheessa kerkeämään käymään rokotuksella niin sanoin että keskiviikko on ainut päivä jolloin voin iellä käydä. No kohta sitten jo eläkkeelle jäänyt siivoustyönjohtaja laittoi työparilleni viestiä että keskiviikkona menette sinne ja sinne.Hän muutti jo tehtyä työvuorlistaa kysymättä työntekijöiltä. Näin mielestäni ei voi toimia jos lista on tehty valmiiksi eikä viidenpäivän varoaika toteudu. Muutenkin työvorolistat saadaan vasta sunnuntaina viikoksi kerrallaan. Niin ei voi elämää suunnitella yhtään. 

No toimistolla käydessämme asiaa selvittämässä puhuin etten tänään ole voinut mennä rokotuselle joten olen menossa sinne keskiviikkona. Eläkkeelle jäänyt siivoustyönjotaja sanoi sinä menet työkohteeseesi niin kuin sinulle sanotaan. 

Minusta tuntui todella pahalta kun minulle niin sanottiin.  OIsko mun pitänyt tänään lähteä keske kotisiivouksen rokotukselle ja tulla sieltä takaisn hakemaan työparini vai miten se olisi pitänyt tehdä :Olin kuitenkin jo hyvissä ajoin ilmoittanut menostani eikä sitä oltu otettu huomioon työvuorolistassa. Mitä ihmettä olisin voinut tehdä. OIs varmaan oikeasti pitänyt lähteä kotisiivouksesta keskenkaiken pois ja mennä sinne rokotukselle. Jotenkin vain tuntuu että ei tuo työpaikka aina mitenkään mukava ole. Omaa elämää ei voi käytännössä suunnitella mitenkään kun töypäpivän kestoa ei tiedä etukäteen. Työt voi olla joko tunnista kahteentoista tuntiin päivässä. Olen nollasopimuksella joten se varmaan kuuluu asiaa ettei elämää voi suunnitella eikä mitään menoja sopia kun koko ajan tulee olla työnantajan käyettävissä ja tavoitettavissa. 

Työpaikkalla on sähköpostiryhmä sekä watsap ryhmä joita pitää koko ajan tarkkailla. Jo kotiin pästyä ryhmään tai sähköpostiin saattaa tulla viestiä että tuleppa tänään illalla vielä sinne ja sinne. Ja se on mentävä. Olen miettinyt, että onko tämä nyt ihan laillista. Liitostahan sen saisi tietää kun vain kysyisin. Mutta jotenkin vain tuntuu ettei sitä nyt koko ajan tarvitse olla tyänantajan ja työkavereiden käyteettävissä. Täytyyhään ihmisellä olla vapaa aikaakin. 

Nyt kun olen ollut töissä pitemmän aikaa olen huomannut pahan puhmisen kulttuurin. Työparini haukkuu milloin ketäkin. Varmaan minuakin silloin kun hän ei ole minun kanssani. Siivoustyönjohtajan joka nyt on jo jäänyt eläkkeelle on toimistolla usein ja aina kun hän kohtaa työparini on pahan puhuminen ainut asia mikä heitä sillä hetkellä kiinnostaa. Milloin kenestäkin. Minun on välillä vaikea olla siellä kuuntelemssa, kun yritän itse olla puhumatta pahaa, vaikka mieli tekisikin. Kotona sitten puhun työkavereistani ja asikkaistani niin paljon että oloni helpottaa, mutta työpaikalla ja työkavereille toisista pahaa puhumista yritän kaikin keinoin välttää. 

Tämä pääasiallinen työparini on toisinaan ihan mukava. Mutta sitten kun hänelle sattuu huono päivä niin sen kyllä huomaa. Hän huomauttaa joka asiata mitä teen, kaikki on väärin. En edes imuroida osaa kun niikseen sattuu. Niinä päivinä saa olla varpailaan. Saa varoa jokaista sanomistaan ja tekemistään. Siinä se ei sanojaan säästele. Mua tympäsee ja ärsyttää ja väillä pistää ihan vihaksikin kun joudun kuskaamaan häntä omalla autollani ja hän huomattaa joka asiasta, jopa autolla ajostani. Eihän sillä nyt varaa ois siitä mulle kuittailla. Hommais itse auton ja ajokortin. Joskus mun on tehnyt mieli jättää se jonnekkin välille kun se on mulle sanonut ilkeästi. 

Toisinaan mulla on ollut sellaisia päiviä että olen kotiin päästyäni ajatellut etta nyt irstisanoudun. Kun olen vielä koeajalla työsuhteeni päättyy välittömästi. Välillä ajatus siitä tuntuu niin hyvältä. Ne jäis pulaan. Tiedän niiden kärsivän työntekijä pulasta, eikä sitä helpota ainakaan se että työntekijöistä puhutaan  pahaa ja työkaveit kylvävät pahaa ilmaa puhumalla pahaa ja olemalla töykeitä.

Syyskuussa aloitin uudessä työpaikassa. Yhdessä paikkakuntalaisessa siivousfirmassa. Sain vakituisen sopparin. Tosin nolla tunneilla. Mutta otin sen vastaan. Se esimies oli todella taitava puhumaan. Joten allekirjoitin sen sopparin, vaikka jälkikäteen kaduin sitä. No kuukauden nyt olen ollut siellä töissä ja työtunteja on ollut ihan kiitettävästi. Että ei nyt ihan nollapäivä ole ollut vielä kertaakaan. Työkaverit ovat sanoneet että odotappa kun joulusiivouksen alkavat. Silloin niitä tunteja sitten varmaan vasta onkin. Nyt niitä on ollut niin että 4-7 tuntiin päivässä. On ollut ihan kiva kun on jäänyt vapaa aikaakin. Oon jaksanut paremmin kotonakin touhuta. Vaikka alkuun työ tuntui todella raskaalta. Onhan se fyysisesti paljon rankempaa kuin lastenhoitajan työ. Työkaverit ovat melkein kaikki yli viisikymppisiä, paria lukuunottamatta. Mutta näitä nuorempia työntekijöitä en ole vielä nähnyt. Mutta on nekin varmaan jotain yli kolmekymmppisiä. Ainakin toisten puheista olen niin päätellyt. Kaikki niiistä työkavereista ei nyt niin mukavia ole ollut, mutta joka paikassahan on niiä joista ei niin pidä tai tule oikein toimeen. Sen olen jo oppinut näissä edellisissä työpaikoissa. Välillä joka ärsyttää enemmän ja välillä taas joku toinen. Sellaistahan se on. 

Eli pääsääntöisesti olen käynyt ihmisten kotona siivoamassa, mutta olen myös siivonnut jonkin verran rappu käytäviä. Rappuja on ollut mukavempi siivota kuin toisten koteja. Ne on tosin paljon helpompiakin, kun ei tarvitse mattoja ja huonekalua siirrellä. 

Alkuun ajattelin että irtisanoutuisin sieltä, mutta nyt mulla on mieli muuttunut. Vaikka luulen että en tule siellä koko loppu elämääni olemaan, mutta ainakin jonkun aikaa kunnes tiedän mitä haluan tulevaisuudessa tehdä. Eihän sitä tiedä jos olenkin siellä eläkeikään asti, mutta tuskinpa. 

Fyysisesti olen ollut väsyneempi, mutta henkisesti olen ollut pirteämpi kuin ennen. Aikanaanhan tulen tottumaan fyysisempään työhön. Olen jo huomannut pieniä muuoksia vireystilassani kun vertaa työn aloitukseen, jolloin olin aivan poikki työpäivän jälkeen. Nyt riittää puolen tunnin tai tunnin päikkärit ja jaksan illan.Päiväkotimaailmassa väsymys ei väistynyt joten sen täytyi olla henkistä väsymystä.

Olen taas jälleen kerran aloittanut liikkumisen. Aloitin liikkumisen alkuun vähän niin kuin kostoksi kun Tommi sanoi että liikunta tekee hyvää sun kehon muodoille. Ajattelin silloin että laihdutan itseni ihan laihaksi ja näytän sille mitä liikunta tekee. Kosto ajatuksen väistyttyä innonstui ihan kunnolla liikkumisesta. Olen tehnyt kotona lihaskuntoharjotteita ja huoamnnut jopa kehitystä itsessäni viimeisen kymmenen viikon aikana. Aion jatkaa liikkumistani vielä. Jospa se jatkuisi pitemmän aikaa eikä loppuisi kuten yleensä minulle käy kun olen liikunnasta innostunut. No pidän toivoa yllä. 

Tommin kansa meillä menee ihan hyvin. Välillä toisen naama ärsyttää ja välillä taas ei. Sellaista se on. Mr käytiin tässä vastikään reissussakin. Tosin vain viikonloppureissussa, mutta kaukana kotoa. Mentiin junalla Rovaniemelle ja siellä sain nollattua stressi tasojani alaspäin. Sillä silloin minulla oli ihan kunnon ´stressi ja jouduin ottamaan melatoniinina avuksi, kun herilin aamuyötä noin puolta tuntia ennen kuin tarvitsi herätä kellon herätykseen. Ehkä melatoniini siinä hieman helpotti, mutta reissuuun lähteminen sai stressin kokokaan väistymään, kun unohti hetkeksi kaikki koti asiat.

Hän on yleensä aina ollut pihalla tavattaessa ystävällinen sekä puhunut kohteliaasti. En ole koskaan hänen kuullut haukkuvan tai mollaavan ketään.  

En siis ole tavannut häntä muuta kuin pihalla jos olemme yhtä aikaa sattuneet sinne. Talvisin olemma monesti olleet yhtä aikaa putsaamassa autoa ja auton ympäristö lumesta ja siinä olemme pintapuolisesti puhuneet. Yleensä aina säästä. 

Mutta nyt sunnuntaina kävikin ihan erilailla, josta nyt haluan teille kertoa koska asia on vaivannut minua.

Olin viemässä roskia, kun B- rapusta tuli tämä nainen pyöränsä kanssa. Olin häntä jjokusen askeleen edellä. Hän tervehti ensin iloisesti kun aina muutoinkin. Tervehdin takaisn. Kävelimme peräkkäin hän pyörän kanssa ja minä roskapussien. Kun pääsimme pyörävaraston viereen hän huusi minulle " Olinko minä siirtänyt sinun pyörää? Olinko minä siirtänyt sinun pyörää?" Hän oli vihaisen kuuloinen. Käännyi varovasti katsomaan häntä päin. Hän näytti todella vihaselta. Ajattelin ensin että sano mitään, mutta sitten vastasin että on sitä joku joskus siirtänyt.

Hän huutaa minulle takaisn vihaisesti " Minulla oli ilmat pois, Pitää ilmoittaa että joku tässä talossa tekee tahallista toistuvaa ilkivaltaa! "

Vastasin että kyllähän pyörien renkaisiin tulee reikiä ja mutterit löystyvät. Minulla ainakin löystyy helposti ja reikiä tulee kun pyöräilen paljon. 

Olin jo tässä vaiheessa hieman peloissani mitä seuraavaksi tulee ja lähdin kävelemään kohti roskakatosta kun kuulin hänen vielä sanovan " No olihan siinä joku löystynyt! "

Säihkädin tilannetta tosi paljon. Hän ei ollut yhtään normaali iloinen itsensä vaan jotenkin täynnä vihaa. 

Siitä kohtaamisesta lähtien olen pelännyt kohtaavani hänet. Vaikka pitäähän minun joskus hänet kohdata enkä voi sitä vältellä kun samassa talossa asutaan, mutta kuitenkin eri rapuissa. Mutta pihallahan häneen törmää. 

Toissa kesänä hänellä ja yhdellä toisella asukkaalla oli kinaa ja eripuraa. OIkeastaan siinä oli mukana toinenkin asukas, mutta siitä en nyt mene varmaksi mitään sanomaan kun en asiasta itse tiedä muutakuin juoruja kuullut. Juoruihihan ei ole kovinkaan uskomista, mutta tämän asukaan takia yksi asukas muutti pois vuosi tämän tapahtuman jälkeen. Joten ajattelien että ehkä puolet juoruista  tai osa niistä on totta.

Minulla tuli mieleen että hän yrittää saada nyt kinaa aikaiseksi minun kanssani. Mutta en aio ruveta kinaamaan hänen kanssaan. Olen kuin ei olisikaan. Totta kai sitten pitää jotain tehdä jos oikeasti tapahtuu jotain muuta kuin sanallista meuhkaamista. Jos oikeasti tapahtuu jotain vakavampaa esim. häiriköinti perättömiä juoruja, vaikka miten niihinkään voi itse vaikuttaa. 

Olen myös miettinyt että mitä olen tehnyt väärin, vai satuinko silloin vain sopivasti hänen kohdalleen.  Hän on ainakin saanut minussa pelkoa aikaiseksi. Mutta sitä en aio hänelle näyttää. Aion tervehti häntä samoin kuin ennenkin ja olla sellainen kuin aikaisemmin. Netistä sinä päivänä äluim paljon naapurien eripurasta ja puhuim työkaverillekkin siitä ja joka paikasta mistä neuvoa hain ja kysyin sain saman vastauksen ettei kannata lähtä siihen touhuun mukaan. Ainostaan sitten kun jotain oikeasti vakavampaa tapahtuu. 

Olen myös miettinyt sitä että oliko hän ihan kunnossa silloin. Kun hän oli niin täynnä vihaa, mitä hänessä en koskaan ole nähnyt. Mietin että olisiko minun pitähyt soittaa silloin apua hänelle. Mutta ehkä on parempi, että annoin tilanteen olla enkä tehnyt mitään. Jospa tämä oli vain tälläinen yksittäinen tapahtuma.

Mutta onpa mulle tapahtunut mukavian asioita. Olen vaihtanut alaa. Teen siivoustöitä osa-aikaisesti ja ainakin vielä olen viihtynyt ja iltaisin olen jaksanut paremmin. Tästä työstä ajattelin kirjoittaa toisen jutun sitten kun siitä on paljon asiaa enkä tiedä miten saisin sen lyhyesti kirjoitettua. 

Mukavaa viikon jatkoa!