Olen nyt syönyt sitä masennuslääkettä (citalopram 10 mg) kuutisen viikkoa ja lopettanut sen. Aloitin lääkityksen tammikuussa syöden lääkettä joka toinen päivä. Lopetin lääkkeen helmikuussa vähentäen annostusta alkuun joka kolmas päivä ja viimeset otin joka neljäs päiävä. En huomannut että minulla olisi ollut kovia lopeus oireita. Ainut isompi oire oli se että se vaikutti yö uniin negatiivisesti. Unet olivat katkonaisia jsekä mielialani oli jonkin verran enämmän alakuloisempi kuin nyt. Lääkettä syödesäni näin paljon sekavia yö unia. Muuta isompaa en huomanut.                                                      Huomasin että lääke alkoi vaikuttamaan positiivisesti mielialaani .En enään itkenut niin paljoa ja mieleni alkoi kirkastua. Tosin tein elämässäni muitakin muutoksia. Tai olen tehnyt niitä pikku hiljaa viime lokakuusta alkaen.

Joulu-tammikuussa mulle tuli se takapakki, jonka takia aloitin tuon lääkityksen ettei se takapakki nyt kovin pahasti ottaisi minua taaksepäin. Takapakki oli jo kerennyt ottaa minusta jonkinlaisen otteen. Jälkeenpäin ajatellen minun olisi pitänyt puuttua siihen aikaisemmin, niin olisin selvinnyt helpommalla. Takapakin olen ajatellut johtuvan mummuni kuolemasta, joka tapahtui lokakuussa 2019. En varmaan osannut käsitellä asiaa oikein. Mutta onhan sellaisen käsitteleminen vaikeaa tälläisellä taustalla kuin minulla on. 

Nyt on huhtikuu menossa. MIelialani on ihan hyvä. Vaikkakin pelkäsin takapakin tulevan jälleen kerran, mutta sain sen onneksi tällä kertaa selätettyä ennen kuin se kunnolla alkoikaan. Minulla siis tuli selkäkipua, mielialanlaskua ja unettomuutta. Mutta selvisin siitä. Tosin jouduin ottamaan apteekista ostamaani melatonia 1 mg useana iltana viikossa, usean viikon ajan sekä yhtenä viikonloppuna otin 3 mg melatonin jonka lääkäri määräsi minulle toissa syksynä. 

Selviytymiseeni auttoi rentoutusharjoitukset päivittäin, terveellinen ruokavalio,  Liikunta, puhuminen asiasta puolisolleni, säännöllinen rytmi ja kaikkein tärkeimpänä pitkät yö unet.

Menen arkisin nukkunmaan jo kahdeksalta illalla. Olen huomannut että vaikka uni ei heti tulisikaan saan laskettua omaa vireystilaani pelkästään makaamalla sängyssä pimeässä huoneessa ilman mitään laitteita. Viikonloppuisinkaan en valvo kovin myöhään yleensä menen puoli kymmeneltä viimeistään nukkumaan. Säännöllisestä rytmistä on ollut minulle suuri apu.

Terveellisestä ruokavaliosta haluan sanoa teille muutaman sanan. Lokakuussa 2019 minulla todettiin esidiabetes. SIlloin ruokailuuni ei kuulunut kasviksia juuri ollenkaan. Söin rasvaista ruokaa ja paljon makeaa. Ainut isompi asia millä olen ruokavaliossani muuttanut on se että olen lisännyt kasviksia. Sitten olen alkanut myös enemmän katsomaan sydänmerkillisiä ruokia. Vähentänyt rasvaisia ruokia ja makean syömistä. Mutta en missään tapauksessa kokonaan. Toki minulla on päiviä jolloin syö huonosti, mutta yritän syödä terveellisesti. Silloin huonona aikana minulla oli jemmassa herkkuja joita kävin puolisoltani salaa syömässä. Siitä tavasta on vaika päästä pois, sillä nimittäin minulla on vieläkin jemma herkkuja. Pienellä muutoksella olen saanot jo paljon aikaan. Terveellinen ruokavaliokin on auttanut minua jaksamisessa.

Olen myös aloittanut liikkumaan enemmän. Ensin kävin uimassa kuta kuinkin viikottain, mutta nyt koronaviruksen suljettua uimahallit olen jumpannut kotona. Olen pääsiassa venytellyt ja tehnyt hyvin vähän lihaskuntoa. Tärkeintä on se että edes vähän liikkuu. Liikkumisen jälkeen minulle on tullut useim rentoutunut olo. Varsinkin kun olen kunnolla venytellyt. On ollut päiviä etten olisi millään jaksanut jumpata, mutta olen kuitenkin jostakin kerännyt pienen hipun voimia ja jumpannut edes vähäsen. 

Olen tehnyt rentoutusharjoituksia melkein kaksi vuotta. Niistäkin olen saanut apua. Ne ovat pysäyttäneet minut työpäivän jälkeen. Alkuun tein niitä joka päivä, työpäpivän jälkeen. Nykyään teen niitä kun tuntuu siltä. SIloin teen niitä monena päivänä peräkkäin. Erityisesti olen pitänyt kupariketun ja asmr:n harjoituksista.

Puhuminen on myös todella tärkeää. Sitä ei sovi unohtaa. Puhuminen auttaa aina. Voisin jopa sanoa, että jopa enemmän kuin lääkkeet. Selvisin viime vuonnakin siitä vaikeasta ajasta ilman lääkkeitä pelkästään puhumalla. Vaikka puolisoni silloin kannusti aloittamaan lääkityksen, mutta sillloin en aloittanut. 

Masennuslääkkeestä haluan sanoa vielä että siitä on hyötyä, jos sitä käyttää pitemmän ajan. Se auttaa pahimman mutta sitten täytyy itse alkaa muuttamaan omaa elämäänsä ja ajattelu tapaansa. Ajattelu tavan muuttaminen on minusta kaikkein vaikenta. Sorrun vieläkin ajattelemaan asioista kovin negatiivisesti ja vellomaan siinä ajatuksessa sitten tovin. Ajattelun muuttamisen positiivisemmaksi haluaisin saada muutettua. Tai oppia muuttamaan sitä. 

 

Uupumuksesta selviytyminen on pitkä prosessi ja olen vielä alkutaipaleella, mutta hyvällä alulla. Takapakit kuuluvat siihen ja niitä minulle on ollutkin.Mutta olen kuitenkin selvinnyt niistäkin. Tosin yhdestä lääkkeiden avulla. Koin toisinaan itseni huonoksi kun takapakkeja tulee. Koen että olenkohan sittenkin masentunut enkä uupunut. Tärkeintä on ollut että olen hakenut itselleni apua ja löytänyt keinoija jotka ovat auttaneet. 

Toisinaan saan voimakkaita tunteen purkauksia. En osaa oikein käsitellä omia tunteitani. Siihen tarvitsisin vielä apua ja keinoja. Omien tunteiden käsittelyn opetteleminenkin on seuraavana listallani ajattelutavan muuttamisen lisäksi. En tiedä kumpi niistä on tärkeämpi, mutta työstän niitä pikku hiljaa.

Luulen että uupumiseni on ollut puolisolleni todella vaikeata. En edes tiedä miltä se hänestä on tuntunut. Haluankin kiittää puolisotani tuesta!