valmistumiseni jälkeen olin työttömänä kahdeksan kuukautta. Sinä aikana en tehnyt yhtään työhakemusta. En halunnut mennä työelämään ammatissa johon minusta ei olisi. Mutta sitten eräänä tammikuisena päivänä minulle soitettiin eräästä ryhmäperhepäivähoitokodista, jossa olin ollut harjoittelussa opintojeni aikana. Toinen niistä yrittäjistä soitti ja kyseli että saisiko minusta palkkatukea jos tulisin heille töihin. Otin asiasta selvää ja minusta sai palkkatukea. Aloitin työt sitten siellä. Olin osa-aikaisena lastenhoitajana. Alkuun se oli todella vaikeaa. Kaikki tuntui uudelta ja oudolta. Tuntui että olen enemmän edessä kuin avuksi. En osannut tehdä töitä. Tiimityöskentely taidoissani ei ollut kehumista. Lasten kanssa tulin hyvin toimeen, mutta lasten vanhempien kanssa juttelua välttelin. En osannut sitä. En tiennyt mitä siinä päivän päätteeksi pitäisi sanoa tai kertoa muutakin kuin syömiset ja nukkumiset. Enään en ottanut niin kovasti lasten sanomisia itseeni. Olen kasvanut ja kehittynyt sillä osa-alueella.

Sain ensimmäisen kerran palautetta työnantajaltani kun erään lapsen äiti oli kysellyt että onko hoidossa tapahtunut jotain kun kyseinen lapsi ei anna pestä pyllyä. Lapsi oli kotona sanonut että käy kipeää kun pesen hänen pyllyään. Työnantaja kyseli siitä minulta ja sanoin että ei se ollut valittanut kun en muistanut. Mutta sitten muistinkin että se lapsihan oli valittanut kerran että käy kipeää. Lapsi oli ollut kuralla ja pesin silloin hänen pyllyään.

Tuntui pahalta saada negatiivistä palautetta, mutta sitäkin aina joskus tulee.

Negatiivistä palautetta sieltä oikeastaan tulikin. En saanut työaikana positiivista palautetta kuin kerran ja sekin oli vain että lapset tykkäävät sinusta. Se tuntui hyvältä, mutta kaiken sen negatiivisen palautteen alla ei positiivinen palaute tuntunut miltään.  Vain se negatiivinen oli päällimmäisenä mielessä. Itkin tuonkin palautteen jälkeen vaikka kuinka kauan kotona illalla nukkumaan mennessä. Ajattelin siinä samalla ettei minusta ole tälle alalle. Otin sen palautteen itseeni täysin. Niin teen vieläkin.

Kerran yksi äiti sanoi minulle ilkeästi. Tai se sanoi oikeastaan kaksikin kertaa. Ensimmäisellä kerralle se sanoi että sisällä haisee joku mätänevä haju ja lähti sitten ovet paukkuen ulos. Siitä minulle ei tullut paha mieli, mutta sitten tämä äiti sanoi minulle uudestaan ilkeästi aamupalasta. Sanoin tälle äidille että aamuinen tarjotaan vain puoli yhdeksään asti. Tämä äiti korotti minulle ääntään ja sanoi että Silja ei ole syönyt. Jatkoin sitten että jatkossa sitten aamupala on sitten puoli yhdeksään asti. Tämä äiti lähti ovet paukkuen taas pois.  Minulla tuli siitä paha mieli. Tämä äiti saattoi tuoda lapsensa hoitoon yhdeksältä ja odotti että hän saa aamupalan. Siitä sitten piti sanoa sille äidille ja hän sitten siitä minulle korotti ääntään. Tämän lapsen äiti on tosi tympeä.  Pelkään sitä vähän ja sen jälkeen kun hän korotti ensimmäisen kerran ääntään, pelkäsin häntä paljon. En tiennyt miten päin hänen kanssaan pitäisi olla.

Ensimmäisenä kesälomanani joka ei ollut edes oikea kesäloma tapahtui jotakin jota rupesin jälleen kerran miettimään. Mutta se kesäloma oli sellainen että minut laitettiin palkattomalle vapaalle ilman että siitä kysyttiin mitään. En silloin tiennyt ettei niin voi tehdä, mutta nyt sille asialle ei voi tehdä enää mitään.  Se on jo tapahtunut. Nyt viisaampana tiedän, että niin ei voi tehdä. Minusta tuntuu nyt että he käyttivät hyväksi sitä, etten tiennyt enkä ottanut mistään selvää tällaisissa asioista. Minua oli helppo huijata.  Mutta nyt siihen asiaan mistä aloitin.

Olin kaverini kanssa erään laisilla festareilla. Siellä soitti uniikki ja oli disco. Alku ilta oli tosi mukava. Loppu illasta eräs asiakas oli tanssilattialla. Hän otti minua ranteesta kiinni ja veti minut sinne hänen luokseen. Tanssin siinä vähän aikaa. Tämä asiakas veti minut ihan siihen hänen viereensä ja sanoi rohkeutta. Sen sanan kuulin ihan selvästi ja se sana on jäänyt siitä mieleeni. Hän sanoi myös jotenkin näinkin; olet hyvä tyttö. Tiesin heti että hän tarkoitti työasioita sillä rohkeudella. Tämän palautteen jälkeen palasin tanssimaan kavereideni kanssa. Kaverini kysyi että kuka se oli ja vastasin hänelle että eräs sukulainen. Minulla tuli paha mieli siitä. Yritin siinä tanssimassakin vain olla itkemättä. Lopulta onnistuin siinä, sain pidettyä kyyneleeni sisälläni. Mutta kun pääsin kotiin, itkin sitä asiaa vaikka kuinka kauan. Mietin sitä että en sovi tälle alalle ja minun pitäisi lopettaa tuo työ ja kaikkea siltä väliltä. Lopulta taisin nukahtaa omaan itkuuni.

Sitten koitti se päivä että minun piti kohdata se asiakas töissä. Minua ahdisti ihan kamalasta. En tiennyt miten päin olisin siinä tilanteessa ollut. Minua ahdisti sekin silloin kun hän tuli niin lähelle silloin siellä festareilla. Tällä hetkellä minua ahdisti hänessä ihan kaikki. Sitten koitti toinen kerta kun hänet piti kohdata. Hän tuli hakemaan lapsiansa hoidosta. Tällä kertaa ahdistus jotenkin syöksähti sisälleni. Ahdistus tuntui voimakkaammalta kuin ensimmäisellä kerralla.  Onneksi pääsin livahtamaan tilanteesta aika nopeaa pois kun työkaverini tuli siihen. Minua ahdisti jo pelkästään hänen näkeminen. Koko kehoni reagoi ahdistuksen tunteeseeni.

Minua on stressaa moni muukin työasia. Tuo ahdistus tuli aina silloin kun näin tuon asiakkaan. Eräs lapsikin tuottaa pään vaivaa. Tämä lapsi ei usko minua yhtään. Tämä lapsi ei tykkää minusta yhtään. Enkä kyllä minäkään hänestä välitä tippaakaan. Yhtenä päivänä ajattelin että on ihan sama mitä sille sattuu, kunhan sattuu jotakin. Kirosin sitä lasta jopa vessassa. Ärsyttää. Tämä lapsi on pomon kummityttö ja pomo lellii sitä minkä kerkiää. Pomo ei välitä sen tekemisistä pikemminkin katsoo sen tekemisiä läpi sormien.

Minulle on tullut töissä sellainen tunne, ettei minuun luoteta ollenkaan. Minulle ei anneta vastuuta. Esimerkiksi en saanut käydä yhtään vasu keskusteluakaan yksin. Pomo sanoi että on parempi että käyn ne jonkun kanssa yhdessä. Kun toinen työkaveri kyseli että voinko pitää yhden keskustelun. Pomo kuuli sen sanoi että;  jos Johanna ei pidä yhtään keskustelua yksin.  Silloin tuli selvästi se esille ettei hän luotta minuun. Olin aina vaihtamassa vaippoja ja käyttämässä lapsia vessassa ja ulkona niiden kanssa. Jouduin aina tekemään kaikki inhottavat hommat. Pomo ja tämä toinen työkaveri yleensä istuivat keittiössä kahvikupin ääressä. Aina silloin jos oli joku ulkopuolinen käymässä niin silloin he toimivat erilailla. Tuohon aikaan monesti tämä työkaveri arvosteli vaipanvaihtoani. Hän saattoi monesti sanoa pomolle että kato nyt tätä vaippaa, tämä on ihan vinossa. Tämä työkaveri on monesti tullut keskeyttämään minut jos olen vaihtanut päivän kuulumisia lasten vanhempien kanssa. Yleensä olen sitten vetäytynyt siitä tilanteesta kun hän on tullut siihen. Ärsyttää tollanen. Tämä työkaveri on äksyillytkin minulle moneen kertaan. Olen helppo kohde. Välillä on tuntunut, että olisi helpompaa jos olisin työtön. Ei tarvitsisi kuunnella työkavereiden palautetta, tehdä kaikkia töitä. Jos en vaihtaisi vaippoja, niin aivan varmasti kuulisin siitä. En vain ymmärrä miksei pomo ja tämä työkaveri voi tehdä mitään. Miksi minun täytyi tehdä kaikki. Tuohon aikana olin varmaan oikein kunnolla stressaantunut, kun kaikki otti päähän ja kaikki tuntui ikävältä ja inhottavalta.

Muistan eräänkin tilanteen jolloin tunsin pahaa oloa kesken työpäivän. Olimme työkaverini kanssa keittiössä laittamssa ruokaa lapsille. Sanoin hänellä, että tämä leipä menee tänään vanhaksi ja kysyin laitetaanko tämä pakastimeen, kun sitä ei voi huomenna enää lapsille antaa. Tämä työkaveri kysyi pomolta että syökö hän vanhaa leipää. Pomo vastasi että hän ei syö ollenkaan. Työkaveri laittoi sitten sen leivän pakastimeen ja oli tympääntyneen näköinen.  Vähän ajan kuluttua he olivat molemmat laittamassa sänkyjä nukkuma huoneeseen, mikä oli outoa. Siellä oli hiljaista jonkin aikaa. Normaalisti heidän puhe kuului selvästi, mutta nyt ei kuulunut. Yritin kuunnella sieltä keittiöstä, mutta en kuullut mitään. Minulle tuli silloin sellainen tunne, että he puhuvat minusta pahaa.

Minusta on aiemminkin puhuttu pahaa ja olen kuullut sen. Joten osasin aavistaa, että minusta puhuttiin nytkin pahaa.  Se tuntui pahalta, mutta vielä pahemmalta tuntui se kun kuulin kun minusta puhuttiin pahaa.

Olin silloin kesätöissä osastolla. Se oli toinen kesäni kesätöissä siellä. Edellisenä kesänä en tosin ollut osastolla vaan avopuolella. Olin siellä siivoojana. Olin koko kesän tehnyt erään asian väärin ja ihan loppu kesästä se tuli ilmi. Virhe oli täysin minusta johtuva. Olin käsittänyt erään asian väärin. Enkä sitten ollut tarkistanut sitä niin kuin piti. Iltapäivisin osastoilla olisi pitänyt olla jakamassa ruokaa asiakkaille, mutta aamupäivällä ei tarvinnut olla. En jakanut iltapäivisin ruokaa siellä. Kukaan hoitajista ei sanonut siitä minulle. Vasta ihan heinäkuun lopussa tuli eräs hoitaja töihin ja hän nosti siitä metakan. Ihmettelin miksei kukaan muu hoitaja tai laitoshuoltaja sanonut siitä minulle mitään.  Siitä syntyi iso metakka. Esimies ei sanonut siitä minulle mitään. Mutta yksi työkaveri sanoi ja pahastikin. Hän myös puhuu pahaa minusta ja kuulin sen kaiken oven takaa.

Olin siivoamassa lääkehuonetta. Huomasin työkavereideni menevän siitä ohitse ja toinen heistä katsoi minua. En osannut aavistaa, että he olivat menossa puhumaan minusta toisen osaston laitoshuoltajien kanssa. Siivosin lääkehuoneen ihan normaalisti. Otin siivouskärryn mukaani ja lähdin viemään lasin keräykseen roskia toiselle osastolle. Siinä oli kaksi huonetta vierekkäin, joissa oli hyvin ohuet seinät. Toisessa huoneessa oli roska-astioita ja toisessa oli pesukoneita. Menin siihen huoneeseen missä oli roska-astioita. Kävelin siivouskärryn kanssa siihen ovien lähellä ja otin lasi roskat mukaani ja kuulin kuinka tämä työkaveri puhui. Hän sanoi ja sitte se vielä sanoi…  Jotenkin tiesin, että hän puhui minusta. Sillä siinä huoneessa olivat kaikki laitoshuoltajat jotka olivat töissä ja tämä minun virheeni oli tullut juuri äsken esille. Minun olisi tehnyt mennä siihen huoneeseen missä he olivat, mutta kuitenkin jotenkin maltoin mieleni. Vein roskat roskiin. kaadoin pussin sisällön äänekkäästi, jotta he varmasti kuulivat minun olevan siellä. Sen jälkeen lähdin kävelemään takaisin siivous kärryn kanssa omalle osastolleni. Minusta tuntui todella pahalta kuulla kun minusta puhutaan pahaa. Purin siivouskärryä ja yritin unohtaa tapahtuneen. Pidättelin kyyneleitä kaikin keinoin. Aloitin jo tekemään seuraavaa tehtävää. Menin potilashuoneisiin siivoamaan sänkyjä kun potilaita oli kotiutettu. Sitten toinen työkaveri tuli huoneeseen. Pyyhin silloin sängyn reunoja. Pidättelin itkua kaikin keinoin. työkaveri lähti siitä ja sitten poskelleni vierähti kyynel. Mutta en kuitenkaan alkanut kunnolla itkemään. Menin sen jälkeen normaalisti kahvitauolle ja jatkoin työpäivääni muutenkin normaalisti.  Sitten tuli päivällisen jako oli minun vuoroni mennä toiselle osastolle syöttö avuksi. Siellä oli vain kaksi hoitajaa ja laitoshuoltaja oli siellä vain aamuvuorossa joten meidän osastoltamme meni aina sinne laitoshuoltaja syöttämään iltapäivisin ja yleensä se oli toinen iltavuorolainen joka sinne meni. Esimies oli merkannut sen aina listaan ylös ympyröimälle sen kuka sinne menee syöttämään. Tätini oli sillä osastolla töissä. Se osasto oli erillään muista osastoista. Siellä sai työskennellä omassa rauhassa.  Syötin erästä asiakasta oleskelu tilassa. Siinä minulla rupesi kyyneleet taas valumaan poskilleni. Pidättelin niitä kaikin keinoin. Luulen että ne hoitajat sillä osastolla huomasivat sen. Seuraavaksi menin syöttämään yhtä asiakasta hänen huoneeseensa. Silloin en enää kyennyt pidättämään kyyneleitäni vaan annoin niiden vieriä poskiani pitkin. Yritin jutella asiakkaalle jotta unohtaisin oman pahan olon. Mutta asiakas ei kyennyt kommunikoimaan kanssani. Hän oli täysin dementoitunut. Lopulta ryhdistäydyin, pyyhin kasvoni ja lopetin itkemisen. Menin vielä syöttämään yhtä asiakasta. Sen jälkeen vein ruoka kärryt alas ja siivosin osaston keittiön, jonka jälkeen menin omalle osastolleni. Odotin vain sitä että pääsee lähtemään kotiin. Viimeiset minuutit kuluivat todella hitaasti. Tunsin työkavereiden katseen ja heidän ajatukset. Pelkäsin, pelkäsin että alan taas itkemään.

Lähdimme kaikki yhtä aikaa pukuhuoneelle. Olin eri pukuhuoneessa. Toiset olivat samassa. Ajattelin, että siellä ne taas puhuvat minusta. Vaihdoin vaatteeni ja leimasin itseni ulos. Kun vihdoin pääsin kotiin, niin en enää vältellyt kyyneleitäni vaan annoin niiden virrata vuolaasti ulos. Itkin koko illan sen asian takia. Itkin ja itkin. En tehnyt mitään muuta. Tuolloin olin vasta kahdeksantoista vuotias enkä tiennyt maailmasta mitään. En käsittänyt miten ilkeästi työkaveritkin voivat puhua. Olisivat he tosin voineet puhua vieläkin ilkeämmin. Mutta jo tuo tuntui todella pahalta. Mietin sitä miksei siitä sanottu jo silloin alkuvaiheessa. Miksei kukaan aikaisemmin puuttunut siihen mitenkään ei kukaan hoitaja tai laitoshuoltaja. Luulen että se on tullut ilmi aikaisemminkin jollekin työkaverille, mutta hän ei vain ole sanonut siitä mitään. Tosin en voi olla varma siitä, mutta ihan varmasti se on tullut ilmi jo aikaisemminkin. Miksei siitä puhuttu minulle aikaisemmin mitään. Ja sitten kun se tuli ilmi niin se metakka mikä siitä nostettiin, oli kamalan iso. En saanut oikein nukuttua seuraavan yönä. Mietin vain seuraavaa työpäivää. Tätini oli silloin kesälomalla. Mutta hänkin tulisi kuulemaan asiasta. Seuraavana päivänä menin normaalisti töihin.  Olin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Vaikka sisälleni sattui ja pelotti. Pelotti kohdata tämä työkaveri joka minusta puhui pahaa. Hän oli aamuvuorossa ja minä iltavuorossa. Hän puhui minulle siitä että olisi ollut tärkeää että olisin toiminut oikein. Hän sanoi moneen otteeseen että toisella osastolla siitä olisi tullut vieläkin suurempi metakka. Kun jäin iltavuorolaisen kanssa kahden niin hän sanoi minulle että Vuokko on ollut täällä töissä tosi kauan ja hänellä on omat tapansa toimia, että ei kannata ottaa itseensä ja virheitä sattuu kaikille.  Tämä työkaveri oli iäkäs ja jäämässä jonkun vuoden päästä eläkkeelle. Hän huomasi miten pahalta minusta tuntui. Hän oli kiltti minulle. Hän olikin ihan eri luontoinen kuin muut.